Ai miksikö en käytä vihkisormuksia?

14.3.2020

Mentiin kihloihin 23 vuotta sitten syksyllä 1997 ja naimisiin 22 vuotta sitten eli kesällä 1998. Esikoinen syntyi syksyllä 1999, enkä ole enää sen jälkeen käyttänyt sormuksia. Ne ei yksinkertaisesti enää mahtuneet omalle paikalleen.

Kymmenvuotis -hääpäivän kunniaksi ostin itse itselleni vasempaan nimettömään kivan timanttisormuksen, koska kyseinen kultasepänliike lopetti toimintansa ja sain kalliin sormuksen superhalvalla. Ja olen sitä käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti.

Minulle avioliitto on tärkeä instituutti, joka merkitsee paljon enemmän kuin sormus sormessa. Se on henkistä yhteenkuuluvuutta, lujaa uskoa ja sitoutumista huolehtimaan suhteesta ja se on tietysti myös juridista turvaa. Ennenkaikkea, se on tahtoa joka päivä.

Päätin jo ennen avioliiton solmimista, että haluan perustaa perheen vasta avioliiton aikana. Sen taustalla ei tosin ollut minkään sortin vakaumus, vaan se (heh) fakta, että olin nuorena auskultanttina käräjäoikeudessa vahvistanut isyyksiä, enkä halunnut itse joutua siihen prosessiin. Vaikka ei siinä menettelyssä mitään ihmeellistä ollut, se tuntui vaan jotenkin kiusalliselta..

Meikäläisen sormuksettomuus ei ole koskaan ollut meille kummallekaan ongelma. Vaikka olenkin aviossa, vaikka tahdonkin joka päivä, olen siitä huolimatta ja edelleen itsenäinen nainen, joka päättää omista asioistaan itsenäisesti. Myös siitä, pidänkö sormuksia vai enkö.

En usko, että meikäläisen vierelle olisi päätynyt henkilö, jolle sormuksettomuus olisi ollut ongelma. Minun puoliso on aina luottanut niin itseensä kuin meidän parisuhteeseen, eikä mustasukkaisuus ole näytellyt minkäänlaista roolia meidän suhteessa. Uskon nimittäin, että mustasukkaisuus olisi saattanut olla se syy, miksi sormuksettomuus olisi saattanut koitua ongelmaksi.

Tosiaan, aikaa on kulunut parikymmentä vuotta ja sormukset on tässä yhteisen matkan aikana unohtuneet taka-alalle. Ei ne ole näytelleet minkäänlaista roolia oikeastaan missään vaiheessa. Tytötkin on jo isoja ja vanhempi elelee itsenäisesti Oulussa opiskelemassa ja ollaan parisuhteessa ikäänkuin uuden äärellä. Sen sijaan, että joku olisi lahkeessa kiinni ja aina vaatimassa huomiota, meillä on ihan eri tavalla aikaa toisillemme. Tässä vaiheessa monet parit ajautuvat - oikeastaan jopa ymmärrettävästi - erilleen, koska toinen on pitkästä aikaa sellaisessa roolissa, jossa häntä ei ole nähnyt vuosikymmeniin. Meidän tapauksessamme, me voisimme hänen kanssaan heittää yläfemmaa ja todeta, että "Yes, me selvittiin!" 

20-vuotis hääpäivän lähestyessä pari vuotta sitten, ystävä vinkkasi, että sen sijaan, että vanhoja sormuksia suurentaisi, niistä voisi teettää aivan uuden sormuksen. Eli ne sulatettaisiin ja siitä sitten työstettäisiin ja muotoiltaisiin aivan uudenlainen vedos. Se kuulosti ihan mielettömän hienolta ajatukselta ja jopa meikäläinen innostui. Mutta, ihan mielettömän ihana idea, joka jäi toteuttamatta syystä tai toisesta.. Se kai vaan unohtui.. Oltiin muuten juhlistamassa meidän merkkipäivää Mallorcalla (tässä linkki postaukseen).

Tänä keväänä asia nousi jälleen esiin ja nyt se on jopa edistynyt! Mutta miten, sen kuulet myöhemmin :)

Wedding rings, Business Woman
Wedding rings, Business Woman
Seuraa blogiani:

2 kommenttia:

  1. Kiva idea! Meillä on muutaman viikon päästä 30-vuotishääpäivä, mutta meillä on niin ohuet sormukset, että idea ei ole toteutettavissa. Mieheni ei ole vuosiin pitänyt sormusta, koska se ei hänelle mahdu, omani ovat jopa löysemmät kuin naimisiin mennessä. Mallorcalle meilläkin oli tarkoitus lähteä pääsiäisen aikaan, nyt sit varmaan Kainuuseen, jos tilanne sallii :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Pauska :) Kyllä idean pystyy toteuttamaan myös ohuemmilla sormuksilla! Tosin eihän siitä muhkeaa saa, mutta saa yhden vähän paksumman kuin se alkuperäinen :)

      Minusta Kainuu on oikein hyvä Mallorcan korvike :D Saa nähdä, toteutuuko meidän pääsiäisreissu Lappiin..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.