Lontoosta Suomeen matkalla oleva mallisto ja ennakkovarausmahdollisuus

19.2.2020

Pitkästä aikaa ajattelin vilauttaa teille, mitä kaikkea kaunista onkaan tulossa Suomen Oasis -mallistoon. Luvassa on niin paljon kaikkea upeaa, että en vaan yksinkertaisesti malta pitää näitä piilossa enää yhtään :) Kerron tässä postauksessa myös siitä, miten me valitsemme malliston ja mitä asioita pidämme tärkeinä.

Oasis on tunnettu todella kauniista ja naisellisista mekoistaan, ja joita naiset käyttävät ympäri maailmaa. Jotenkin heidän suunnittelutiiminsä on 30-vuotisen historian aikana löytänyt mekkokaavan, joka toimii jokaisessa maanosassa, olipa käyttäjä pitkä tai lyhyt, tumma tai vaalea, eurooppalainen tai aasialainen jne. Tänä keväänä mallistoon on tullut myös mielenkiintoista uutta vivahdetta, joka laajentaa käyttäjäkuntaa ehkä myös täällä Suomessa. Olen pitkään toivonut Oasikselta sellaista suoralinjaista mekkomallistoa, joka ei olisi ns. "waisted" eli kai se on vapaasti käännettynä "muotoonommeltu".  Moni mekko on usein ollut liikaa sidoksissa esim. vyötärön- tai rintojen ympärykseen ja jos et ole juuri tismalleen niiden senttien mukainen, mekko ei ole ollut hyvä.  Nyt näyttäisi puhaltavan uudet tuulet myös suunnittelun saralla ja yhä enemmän on myös niitä mekkomalleja, jotka eivät ole niin tarkkoja vyötäröllä olevien senttien päälle. Kuminauha vyötäröllä tai suora malli sekä myös enemmän joustavia trikoomekkoja - niitä on ollut toivomuslistalla ja niitä näyttäisi olevan nyt hiukan enemmän tarjolla. Näistä kuvista puuttuu pari kyseiseen kategoriaan kuuluvaa aivan ihanaa mekkomallia, joista ei valitettavasti vielä ollut kuvia heidän kuvapankissaan. Kunhan ne tulee, haluan ehdottomasti näyttää nekin jossain kanavassa.

Ennenkuin mennään itse kuviin, voisin avata hieman, kuinka juuri tämä mallisto on päätynyt Suomeen ja miten ylipäänsä valitsemme Suomen malliston.

Oasiksella on Lontoossa pääkonttorilla noin 15-henkinen suunnittelutiimi, joka suunnittelee malliston printteineen noin kaksi kertaa vuodessa eli Summer Spring (SS) sekä Autumn Winter (AW). Niitä sitten tipahtelee kentälle pienissä erissä - Suomeen noin kerran kuussa. Tällä viikolla olen valinnut huhtikuussa saapuvat mallit eli siinä missä suunnittelutiimi elää jo pitkällä tulevaisuudessa, minä elän vain pari kuukautta etuajassa.

Saan tosiaan kerran kuussa nähtäväkseni parin kuukauden kuluttua kentälle tulevat mallit ja se on kuulkaas aika vanhanaikaista toimintaa. Olen tainnut mainita joskus jossain yhteydessä, että olemme täällä Suomessa Oasiksen edustajista ainoa maailmassa, joka valitsee itse oman malliston eli järjestelmää ei todellakaan ole kehitetty vain Suomea varten. Teemme valinnat noin postimerkin kokoisen kuvan perusteella, koska markkinointikuvia ei yleensä ole vielä tuossa vaiheessa olemassa. Myöskään materiaaleista en saa tietoa etukäteen. Ja niimpä joskus mennään metsään ja joskus ei. Tällä kertaa ollaan mielestäni onnistuttu aikalailla hyvin, ellei ihan nappiin :) Vain yksi malli oli pettymys ja suuri osa jopa ylitti odotukset. Tuosta pettymyksestä en julkaise kuvia, koska voi olla, että se ei päädy nettikauppaan.

Pyrimme valitsemaan globaalista ja kattavasta Oasiksen valikoimasta Suomeen vain ne kaikkein klassisimmat ja ajattomimmat vaihtoehdot eli ne, jotka eivät ole viimeisimmän pintamuodin mukaisia. Vaan sellaisia, jotka kestäisivät siellä teidän vaatekaapeissanne mahdollisimman pitkään, näyttäisivät kivoilta vielä vuosienkin kuluttua ja olisivat monikäyttöisiä. Se strategia on selkiytynyt ja kirkastunut tässä ajan saatossa. Pidämme myös tärkeänä, että yhtä yksittäistä mallia ei tule Suomeen mittavia määriä, jotta niiden yksilöllisyys säilyisi. Ja arvostamme, että Oasis on kohtuuhintainen brändi ja se on siten useimman työssäkäyvän ulottuvilla.

Mutta, pidemmittä puheitta voitaisiin siirtyä malliston pariin. Jos haluat ennakkovarata itsellesi näistä jonkun mallin, niin laita viestiä osoitteeseen info@oasis-stores.fi. Tuttuun tapaan koot loppuvat suosituimmista malleista hyvinkin pian.

EDIT. Ennakkovarausaika on nyt päättynyt. Olen myös lisännyt linkit suoraan tuotteisiin.

1. Dandelion Kukkamekko Röyhelöhelmalla, 69 eur, koot 34-42, 100% viskoosia

Mustalla pohjalla hentoja vaaleanpunaisia kukkasia ja raikkaan vihreitä lehtiä sopivasti siellä täällä. Ai että miten kaunis printti <3 Ja mekon helma on jotain sellaista, jota en ole aikaisemmin bongannut Oasiksen mallistoista - eli kerroksittain laskostettu. Tämä on yksi meikäläisen suosikkeja ja odotan todella innolla, että pääsen sitä hypistelemään ja testailemaan! Mekko ei ole joustavaa materiaalia, siinä on vetskari selustassa ja erittäin kauniisti istutetut hihat. Minusta kukkamekko ei voi juurikaan muuttua kauniimmaksi <3


2. Punainen Ditsy Skater Mekko, 65 eur, koot 34-42, materiaali 100% viskoosia

Luin taannoin jostain (en muista mistä, enkä löydä sitä Googlesta), että kukkamekko on maailman myydyin naisten vaateartikkeli. Ja niistä punainen kukkamekko on se kaikkein klassisin. Meilläkään ei punainen kukkamekko ole säilynyt pitkään varastossa, joten en yhtään ihmettele. Tämä tämänkertainen punainen kukkamekko on taas niin kaunis, että ei voi kuin ihastella <3 Myöhemmässä kuvassa näet saman printin midimittaisena versiona.

EDIT koko 40 on ennakkovarattu täyteen.



3. Ditsy Midi Kukkamekko, 74 eur, koot 34-42, 100% viskoosia

Tämä kyseinen midimittainen mekko on jo näkynyt Oasiksen Facebook -sivujen kansikuvassa. Olemme saaneet siitä kyselyitä, että koska se tulee Suomeen ja nyt se on viimein tuloillaan! Aivan ihastuttava mekko, joka sopii niin pitkien saappaiden, korkkareiden, nilkkureiden, ballerinojen kuin sneakereidenkin kanssa. Ja menee arjesta juhliin!


4. Sininen Laskosmekko, 74 eur, koot 34-42, 100% polyester

Voisin kuvitella, että tässä mekossa on kuminauha vyötäröllä ja lisäksi myös kuvissa näkyvä vyö. Yläosa on kivasti löysähkö, joten siinä on ehkä normaalia enemmän liikkumavaraa. Ja juju piilee näyttävässä helmassa, joka on kerrostettu ja todellakin näyttävä. Mekossa on vuori, joka pitää sähköisyyden kurissa. Kaunis klassinen sininen värihän on muuten Panthonen väriakatemian valitsema vuoden 2020 väri! Hekin ovat kaikkien maailman värien joukosta valinneet juurikin sen klassisen sinisen. Me suomalaiset tykkäämme <3


5. Harmaa Trikoo Leo Mekko, 59 eur, koot XS-L, Materiaali: 55% Viskoosi, 41% Polyester, 4% Elastane

Tämä mekko on loistava esimerkki siitä, mitä olemme toivoneet Oasiksen mallistoon! Voisin kuvitella, että mekko on mitä mukavin päällä, pehmoinen ja joustava. Ja miten hienosti se sopii rouheitten maihareitten kanssa (kuten myös sirojen korkkareiden, tai sneakereiden..) Helman mitan tähden tämä ei ehkä ole ideaalein valinta pitkille naisille, mutta jos olet noin normaalimittainen, niin bueno. Kuvan mallihan on 175 cm!

6. Punainen Ditsy Midimekko, 72 eur, koot 34-42, Materiaali 100% polyester

Tässä mekossa on siis samainen kaunis kukkaprintti kuin edellä esitellyssä skater mekossa. Vyötäröllä toivon olevan kuminauhan, jotta se sopisi monenlaiselle vartalolle. Se tosin selviää vasta kunhan pääsen tätäkin kaunokaista hypistelemään. Mutta siis ihana, kaunis, näyttävä, klassinen punainen mekko <3

7. Rosie Midi Trikoomekko, 69 eur, koot XS-L, Materiaali 95% Polyester, 5% Elastane

Tämä on ehkä se mekko, jota odotan kaikkein eniten <3 Kuvien perusteella aivan täydellinen ja niin mukava ja monikäyttöinen. Mekon helma on mielenkiintoisesti kerrostettu ja mittakin on täydellinen. En ehkä kestä..

EDIT Koko XS on ennakkovarattu täyteen.


8. Sylvia Skater Kukkamekko, 72 eur, koot 34-42, Materiaali: 100% Polyester

Oasiksen mekoista ehkä 95%:ssa on valittavissa kahta eri mittaa - normaali ja longer length. Olemme viime aikoina valinneet lähes kaikista mekoista sen pidemmän vaihtoehdon ja saaneet jonkun verran palautetta, että useille se mitta on liian pitkä. No, siitä olemme ottaneet koppia ja joistakin on nyt tarjolla vain se Oasiksen normaali mitta, kuten esimerkiksi tästä Sylvia mekosta (ja aiemmin esitellystä Leo Trikoomekosta). Mitta on oikein hyvä, kun olet maksimissaan keskimittainen eli noin 165 cm. Silloin se jää nätisti polven yläpuolelle. Mutta siis, ai että miten kaunis kaunis kaunis tämä mekko onkaan <3 Mekossa on vuori, joten läpinäkymisen vaaraa ei ole.


9. Sylvia Kukkapaita, 53 eur, koot 34-42, Materiaali 100% Polyester

Sama superkaunis printti ja hyvin naisellinen paitamalli <3 Ihana vaihtoehto niin kynähameen kuin farkkujenkin kanssa ja joka taipuu arkeen ja pyhään. 



10. Hanami Sifonkinen Kukkapaita, 50 eur, koot 34-42, Materiaali 100% Polyester

Kaunis, naisellinen toppi, jota voi lämpimämpien kelien myötä käyttää ihan semmoisenaan ja näin kevään kynnyksellä vaikkapa jakkujen tai neuletakin alla. Raikas printti ja klassinen sininen on aika hemaiseva yhtälö. Taipuu toimistolta vapaalle. Paidassa on vuori, eikä läpinäkymisen vaaraa ole.

11. Lyhyt Vehnänvärinen Neuletakki, 52 eur, koot XS-L, Materiaali: 74% Acrylic, 26% Polyamide

Kaunis klassinen malli tässäkin neuletakissa isoine ruskeine nappeineen. Itse yhdistäisin tämän vaikka seuraavana vuorossa olevan midimittaisen hameen kanssa.

EDIT Koko XS ennakkovarattu täyteen.




12. Polka Dots Lucy Hame, 59 eur, koot 34-42, Materiaali: 100% Polyester

Tämä hame oli täysi mysteeri sillä hetkellä kun tilausta tehtiin. En saanut kuvasta mitään selvää.. Polka Dots on vaan printtinä sellainen, jota pitää aina olla valikoimissa. Se on klassinen ja tykätty. Saas nähdä miten tämän kanssa käy. En oikein osaa muodostaa vielä omaa mielipidettäni, tämä täytyy päästä itse kokemaan :)

13. Pehmeä Denim Paita, 55 eur, koot 34-42, Materiaali: 100% Lyocell

Ihana rento farkkupaita, joka on todellakin superpehmeä ja niin mukava päällä. Sopii kauniisti vaikka edellä esitellyn Lucy hameen tai valkoisten farkkujen kanssa. Hihoja voi pitää joko pitkinä tai kääriä ne ylös, kuten kuvissa.


14. Luxe Cherry Farkut (tummapesu), 72 eur, koot 34-42, Materiaali: 94% Cotton, 4% Elastomultiester, 2% Elastane

Cherry Farkut ovat yksi viime vuosien eniten myydyistä Oasis tuotteista ympäri maailman. Suomessakin on jo käyttäjäkuntaa sen verran, että koot tuppaa loppumaan aina kun saamme niitä lisää tänne Suomeen. Näiden juju piilee siinä, että malli tuo takapuolen muotoihin kivasti pyöreyttä. En ole koskaan ehtinyt näitä ostaa edes itselleni, koska varsinkin pienemmät koot menee niin pian. En ole tainnut koskaan edes sovittaa, vaikka näitä on ollut aina varastossa. Tosin ei pieniä kokoja koska ne loppuu aina..  

EDIT Koko 34 ennakkovarattu täyteen.
Samoin koko 38.




Siinäpä ne! Tosin pari superkaunista mekkomallia jäi vielä esittelemättä, mutta kunhan saan kuvat käsiini, niin näytän nekin. Lisäilen myös linkit sitä mukaa kuin näitä tulee löytymään verkkokaupasta.

Ja jos tosiaan olet kiinnostunut jostakin mallista tai joistakin malleista ja haluat ennakkovarata ne itsellesi, niin lähetä meille sähköpostia osoitteeseen info@oasis-stores.fi

Me nähdään taas <3

Seuraa blogiani:

Niin businessmekkoa (vaikka tuntuu päällä jumppapuvulta)

13.2.2020

Täss on ollut vähän kaikenlaista säätöö.. Ja tuntuu välillä, että mikään ei onnistu. Ei sitten mikään. Viimeinen niitti oli tänään, kun ensin järkytyin ja lopulta sain selvitettyä, miksi alvia piti maksaa 3,5 kertaa enemmän kuin etukäteen laskeskelin. Voi kökkö sentään!

Matalapainetta on jotenkin nyt ilmoilla poikkeuksellisen paljon, mutta eiköhän se tästä taas iloksi muutu. Kevätaurinko ja kaikkea..

Olen tyyppinä sellainen, joka panostaa kympillä jokaiseen asiaan ja jos kaikki ei mene niinkuin itse ajattelen, niin soimaan itseäni ihan pirusti. Osaan vastapainoksi myös iloita onnistumisista ja se tietysti pitää mielen kirkkaana. Yleensä aina epäonnistumisten jälkeen tapahtuu jotain positiivista, joten matalapaineen aikana ei auta kuin uskoa, että näin käy jatkossakin. Sillä mennään, vaikka vähän jyystetään tällä hetkellä.

No mutta. Asu on harmaa, kuten fiiliskin, pienellä valon pilkahduksella eli punaisilla kengillä. Huuletkin on muuten punaiset ja ai että se piristää kummasti asua kuin asua. Ja mieltä myös. Pieni mutta tärkeä lisä. Mekko (tämä näin, klik) on sellaista flannelisen pehmeää trikoota, joka ei purista oikeasti yhtään mistään. Ihan supermukava päällä. Minulla on ylläni koko 36 eli mitoitus vastaa aikalailla normaalikokoa. Puin mekon alle muotoilevan alushameen, kuten aina muotoja korostavien mekkojen kanssa.

Ei oikeastaan muuta tällä erää. Viikonloppu häämöttää onneksi jo horisontissa ja kaikkea kivaa on roppakaupalla luvassa <3 Lauantaina jännittävä retki Nurmijärvelle ja sunnuntaina pitkästä aikaa Kattilahallin kirpparille myyjän roolissa.

Nähdään taas <3

Mekko: Wiggle Workwear Kotelomekko (koko 36), Oasis
Kengät: Roberto Festa
Kello: Fitbit Versa 2
Wiggle Workwear Kotelomekko, Oasis Finland
Wiggle Workwear Kotelomekko, Oasis Finland
Wiggle Workwear Kotelomekko, Oasis Finland
Wiggle Workwear Kotelomekko, Oasis Finland
Wiggle Workwear Kotelomekko, Oasis Finland
Seuraa blogiani:

Mutsi -farkut - hot or not?

2.2.2020

Olen koko aikuisikäni ollut pillifarkkujen käyttäjä. Joskus teininä harrastin leveälahkeisia täyspitkiä versioita, mutta en oikein viihtynyt niissä. Kun löysin pillifarkut, jäin niihin heti koukkuun ja siitä lähtien kaapista ei juurikaan muuta ole löytynyt. Välillä on irroteltu revittyjen versioitten kanssa ja välillä ollut eri tummuusasteita, mutta malli on pysynyt.

Olen yleensäkin tylsä valinnoissani, enkä juurikaan irrottele missään. Kokeilen kyllä asioita, mutta jos en heti viihdy niissä, hylkään ne ilman, että antaisin toista tilaisuutta. Mun motto "You never get the second chance to make the first impression!" - sekin on ja pysyy.

Olen katsellut muitten päällä hyvännäköisiä mutsi-farkkuja ja miettinyt, että pitäisiköhän testata itselleenkin. Testaamistakin hyljeksin nykyään, koska minua ei saa oikein millään houkuteltua vaatekauppohin. Ja vielä vähemmän sovituskoppiin. Puljaan niin paljon Oasis -malliston parissa, enkä vapaa-ajallani lähde kovinkaan mielelläni katselemaan muiden mallistoja - vaikka toisaalta pitäisi. Tosin sen verran irrottelin pinttymyksestäni, että poikettiin Marjukan kanssa torstaina keskustan Aleksi 13 tavaratalossa fiilistelemässä heidän mallistojaan.

Nappasin nämä päällä olevat Mutsi -farkut viime syksynä Lontoon reissulta - sovittamatta, nämäkin ovat Oasiksen. Tykkään korkeasta vyötäröstä, joka tuntuu itse asiassa aivan mielettömän kivalta, mutta malli on vähän hmmmm.. Kesällä menee oikein kivasti vaikkapa sandaaleitten kanssa. Joka tapauksessa asu näyttää näin omaan silmään ja kuvista katsottuna oikein hyvältä tämän edellisessä mekkomaisessa asussa nähdyn paidan kanssa. Rauhallinen ja raikas, sanoisin. PS. Näitä paitoja on muuten mennyt aika kivasti ja jos haluat itsellesi, kannattaa melkeinpä tilata pian - koot alkaa jo nyt loppua (klik tästä suoraan verkkokauppaan) Meillä on muuten Showroom avoinna täällä Helsingissä vielä huomenna maanantaina 3.2. Eli jos haluat tulla poikkeamaan, löydät kaikki tarvittavat tiedot Facebook -tapahtuman kuvauksesta täältä klik.

Tänään sunnuntaina täytyy ottaa nyt vihdoin viimein työn alle yksi varsin epämieluisalta tuntuva tehtävä. Nimittäin uuden luottokortin tietojen syöttäminen kaikkiin tarvittaville sivustoille. Kun toimii aikalailla taivaskanavien varassa, ne on vaan pakko syöttää ja luottaa siihen, että tiedot ovat turvassa. Kuten Facebookille, Googlelle, Mailchimpiin, PicMonkeylle, Dropboxiin jne.

Eipä tällä kertaa muuta kuin oikein mukavaa sunnuntaita täältä onneksi kuivasta mutta valitettavan lumiköyhästä Helsingistä - Vi ses! <3

Punainen Kukkapaita, Oasis Finland
Kukkapaita: Oasis (klik)
Farkut: Oasis
Saappaat: ALDO
Punainen Kukkapaita, Oasis Finland
Punainen Kukkapaita, Oasis Finland
Seuraa blogiani:
© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.