Sokoksen muotiviikot ja joukko keväisiä asuja

8.4.2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa. 
Kuvissa näkyvät Sokoksen tuotteet ovat lainattuja Sokoksen valikoimista.

Sain kunnian olla mukana Sokoksen kevään upeuksien esittelijänä ja kertoa teille, että nyt juuri tänään maanantaina starttaa Sokoksen muotiviikot kaikkialla Suomen Sokoksissa. Ne kestävät koko viikon ja voisi sanoa, että ne huipentuvat lauantaina 13.4., kun Oulun Sokoksella järjestetään suuri muotinäytös, joka striimataan suorana jokaiseen Sokokseen.

Olin Helsingin keskustan Sokoksella reilu viikko sitten tutustumassa kevään uutuuksiin, ja bongasin sieltä myös Sofia Oksasen, yhden Suomen maineikkaimmista stylisteistä, keräilemässä materiaalia tuohon Oulun muotinäytökseen. Sen verran pääsin stalkkaamaan, että upeita kokonaisuuksia on luvassa. Aion itsekin olla paikalla katsomassa Sofian stailaamaa näytöstä, en tosin Oulussa, vaan Helsingin keskustan Sokoksella. Oululaiset, menkää ihmeessä paikan päälle kokemaan se livenä! Muotinäytöksiä on neljä kertaa eli klo 12, klo 13.30, klo 15 ja klo 16.

Toinen asia, minkä saan ja haluan teille kertoa, on se, että muotiviikon ajan saatte 20% alennuksen kaikista paidoista, neuleista ja jakuista jokaisesta Sokoksen myymälästä. Tässä postauksessa näytän joitakin omia suosikkeja, joita löytyy kasapäin ja hyllyjen täydeltä lisää Sokoksen myymälöistä.

Sokos Tavaratalot: Tom Tailor Parka, sOliver Trousers, sOliver Shirt by Business Woman
^ Keltainen sadetakki lienee jo klassikon roolissa. Tämä vedenkestävä parkatakki on Tom Tailoria ja sitä oli Sokoksen valikoimissa monessa eri värissä. Housut ja paita ovat molemmat s. Oliverin ja monikäyttöistä (ja meikäläisen tyylistä) "sporty chic" -tyyliä.

Sokos Tavaratalot: Details of Sporty Chic sOliver Shirt, Business Woman
^ Ihana yksityiskohta tuossa edellisessäkin kuvassa parkatakin alla nähdyssä perusvalkoisessa s. Oliverin paidassa. Hihansuussa toistuu sama väripari, mikä yllä olevan kuvan housujen sivuraidoissa. Tämäkin Sokoksen kevään mallistoa.

Sokos Tavaratalot: sOliver Shirt, Esprit Skirt by Business Woman
^ s. Oliver paita yhdistettynä tällä kertaa Esprit hameen kanssa. Pieni ripaus sporttisuutta muutoin hyvinkin officiaaliin asuun. Kaikki tietysti Sokokselta.

Sokos Tavaratalot: Sand Shirt, Esprit Skirt by Business Woman
^ Sand kukkapaita yhdistettynä samaiseen Esprit hameeseen - ja nämäkin kevään Sokoksen mallistoa.

Sokos Tavaratalot: Sand Shirt, Esprit Skirt by Business Woman

Sokos Tavaratalot: Esprit Shirt and Esprit Skirt by Business Woman
^ Sekä paita että hame on Sokoksen Esprittiä. Katsohan superihanaa pientä yksityiskohtaa hameessa eli pinkki ohut vyö! Pieni ja pikantti katseenvangitsija muutoin yksivärisessä asussa. Klassinen ja nuorekas asu, tykkään!

Sokos Tavaratalot: Details of Esprit Shirt, Business Woman
^Espritin paidan yksityiskohtana on kiva laskos edessä sekä kultaiset napit takana.

Sokos Tavaratalot: Esprit Dress by Business Woman
^ Espritin kaunis, pehmeä ja hyvin laskeutuva paitamekko. Raikas vihreä on yksi kevään trendiväreistä ja sitä oli runsain määrin Sokoksella monen eri brändin valikoimissa.

Sokos Tavaratalot: Esprit Dress by Business Woman

Sokos Tavaratalot: Tom Tailor waterproof coat by Business Woman



Mitäs tykkäsitte asuista? Olisi kiva kuulla, mikä on Sinun suosikkisi?

Tästä päivästä lähtien saatte siis koko muotiviikon ajan 20% alennuksen kaikista Sokoksen ihanista kevään paidoista, neuleista ja jakuista. Kannattaa käydä fiilistelemässä Sokoksen kevättä paikan päällä ja ottaa Muotiviikoista kaikki irti!

Ihanaa maanantaita ja tyylikästä muotiviikkoa - Me nähdään taas <3

Seuraa blogiani:

6 kommenttia:

  1. Nuo housut ovat kivat - samoin tuo niihin kuuluva paita. Ja sadetakki on ihana! Ja tuo mekko - ja kyllä nuo paidat tuo kapean hameen kanssakin passaisivat kaikki - paitsi tuo kapea hame itse, sillä suurimmasta osasta niitä olen luopumassa; kun kaapissa on 17 mustaa kapeaa hametta, on se jo liikaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään ihan kaikista <3 Ja tosiaan, keltainen sadetakki on ihan MUST!

      Heh, 17 mustaa kapeaa hametta - niillä pitäis selvitä aika hyvin ja aika pitkään :D

      Poista
  2. Eniten ehkä tykkäsin keltaisesta parkatakista, joka on ihanan raikkaan näköinen.
    Hurjasti tykkäsin myös Sandin kauniista kukkapaidasta.
    t Tuula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuula :) Kukkapaita on kyllä ihana ja niin kevyt! Ja tuo sadetakki - aah, se vei sydämen <3

      Poista
  3. Tuo Sandin kukkapaita ja Espritin raitamekko kolahti mulle! Ihania asuja oot valinnut tähän postaukseen, kaikki näyttää oikein kivoilta ja tyylikkäiltä sun päällä - as always! ;)

    VastaaPoista
  4. I am a great fan of your website, you write very informative articles.
    Keep writing such amazing articles,


    You can also visit as you wish like that information.

    Thanks for sharing.


    AC Repair in Jaipur
    AC Service Center in Jaipur


    Regards

    Sameer

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.