Muutama kotikuva vielä ja muutoksen tuulia Showroomin osalta

11.10.2018

Lupailin toteuttaa tämän postauksen jo eilen, mutta valitettavasti jälleen kerran suunnitelmiin tuli ennalta-arvaamattomia muutoksia. Rakas, tärkeä ystävä tarvitsi olkapäätä enemmän kuin koskaan ennen ja silloin kaikki muu sai luvan väistyä. Toisen huolet ja surut ei tietysti lähde pyyhkäisemällä omiltakaan harteilta, joten pahoittelut jo heti alkuun, että se varmasti paistaa läpi tässäkin tekstissä..

No mutta. Näitten kotipostausten myötä tänne tulvii sen verran uusia lukijoita, että pieni kertaus tästä meikäläisen tilanteesta lienee paikallaan. Olen siis kohtuullisen tuore yrittäjä ja tuon tänne Suomeen muotibrändi Oasiksen tuotteita. Oasis on yksi UK:n suurimmista High Street -brändeistä, jonka mallisto on trendikäs, naisellinen ja hyvinkin kohtuuhintainen. Brändi ei ole välttämättä mikään nuorisobrändi, vaikka käyttäjäkunta onkin ikäjakaumaltaan hurjan laaja. Työssäkäyvät naiset on varmastikin se suurin käyttäjäkunta.

Meillä on verkkokaupan lisäksi ollut noin vuoden ajan Showroom Helsingin Ullanlinnassa (Korkeavuorenkatu 1 B 11, 2. krs) mainostoimisto Huvilan tiloissa. Se on meikäläisen työhuone ja siellä on aina se uusin mallisto esillä. Aina kun lähetys saapuu Lontoosta, meillä on ollut tapana pitää Showroomilla ovet avoinna kaikille halukkaille. Siellä on päässyt hypistelemään, sovittamaan ja shoppailemaan, jos verkkokaupassa asioiminen mietityttää. Ja tietysti muutenkin.

Kyseisessä huoneistossa (jossa Showroom siis sijaitsee), on tulossa isoja muutoksia, jotka tarkoittivat meidän osalta sitä, että en oikeastaan halunnut enää jäädä sinne, enkä siten allekirjoittanut uutta sopimusta. Se tila on Oasiksen käytössä enää tämän kuluvan lokakuun loppuun saakka, eli jos haluat tulla vielä käymään siellä, alkaa olla korkea aika. Laitan tämän postauksen loppuun vielä ajankohdat, jolloin se on avoinna, ja sen lisäksi Facebookista löydät tapahtumasivut täältä, klik.

En tässä vaiheessa vielä oikein osaa sanoa, minne sieltä suunnataan, mutta eiköhän sekin tässä vielä selkene. Minä ainakin kaipaan tällaisia uusia tuulahduksia, koska vanhaan tuttuun paikkaan olisi ollut helppo vaan jäädä. Nyt on taas pakko miettiä jotain uutta, ja se on kyllä hyvä juttu se - tykkään!

Kuvituksena on uunituoreita kuvia meidän olohuoneesta. Niissä ei ole oikeastaan mitään muuta uutta kuin tuo musta villamatto Woodnotesin K-tuolien alla. Ostin sen (pienoisen hikipaineen alla) sunnuntaina, kun ne edellisessä postauksessa kertomani kuvaukset oli seuraavana päivänä. Ja voi vitsit, että se sopii minusta siihen kuin nenä päähän! Matto on muuten ostettu Kauppakeskus Redin Jyskistä. Jysk on tehnyt kyllä ihan mielettömän kasvojenkohotuksen ja on tällä hetkellä yksi kivoimmista (ja edullisimmista) sisustuskaupoista, erityisesti uudet kauppakeskusversiot Forumissa ja Redissä. Tykkään katsella niitten uutuuksia, vaikka harvoin tulee mitään ostettua.

Eipä oikeastaan muuta tällä kertaa. Toivottavasti nähdään vielä Showroomilla ennenkuin se pistetään pakettiin.. Tässä vielä kooste aukioloista ennen sen exitusta. Nähdään taas <3

Oasis Showroom on avoinna:
Perjantaina 12.10 klo 14-19
Lauantaina 13.10 klo 12-16
Maanantaina 15.10 klo 14-19

Lisäksi vielä:
Lauantaina 27.10 klo 12-16
Maanantai 29.10 klo 14-19
Tiistai 30.10 klo 14-19 

Osoite: Korkeavuorenkatu 1 B 11 (2. krs)

My Home, Business Woman
My Home, Business Woman Helsinki
Seuraa blogiani:

1 kommentti:

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.