Parasta just nyt!

28.6.2018

Olimme eilen tiistaina illalla syömässä Ragussa yhdessä ystäväpariskunnan kanssa ja valitsimme kaikki 3 ruokalajin yllätysmenun. Ai että oli hyvää! Juomaksi valitsin (toisin kuin muu pöytäseurue) vain puolikkaan viinimenun, koska en yksinkertaisesti uskalla ottaa alkoholia yhtä annosta enempää ja tähän settiin kuului kolme kaatoa. Pelkään nimittäin seuraavan päivän päänsärkyä, joka voi meikäläisellä kestää kolme päivää. Joista ensimmäinen menee oikeasti kuolemaa tehdessä - särky on jotain aivan sietämätöntä ja vammauttaa täysin, vaikka olisin tuntenut vain pienen humalatilan. Ei reilua! Luojan kiitos, olen saanut tänään viettää ihan normaalin toimeliaan päivän ja se on kyllä parasta.

Eilen saapui myös uunituore lähetys Brittein maalta ja se päivä, kun lähetys saapuu, on aina yhtä jännä. Se hetki, kun avaa laatikot, inventoi ne ja sen jälkeen pääsee vähän testailemaan - se hetki on oikeasti kuin joulu konsanaan. Ihan parasta!

Valitsen Suomeen tulevat mallistot joka kuukausi, ja ne on ilmoilla noin kuukauden kuluttua tilaushetkestä. Mallistoja tulee sitten tipotellen yhdessä - kolmessa lähetyksessä, vaikka kaikkia tilattuja juttuja ei harmillisesti aina kuitenkaan lähetetä tänne.. Toisinaan laatikoissa on jotain extraa, joita heidän mielestään meidän kannattaisi kokeilla.

Tässä ensimmäisessä kuvassa on eilisen, kohtuullisen pienen lähetyksen mallikappaleet ja kerron niistä hiukan myöhemmin tässä postauksessa vähän tarkemmin. Sitä ennen asiaa minun henkilökohtaisesta PT:stäni.



Olen nimittäin totaalisen ihastunut omaan mustaan "personal traineriin", jollaiseksi tätä Fitbit´n älykelloa kutsuisin. Vielä puoli vuotta sitten viittasin kinttaalla älykelloille, koska ajattelin, että ne on ihan humpuukia. Kellon pitää näyttää aikaa ja kaikki muu on turhaa. Mutta niin vaan meikäläisen pää kääntyi ja nyt tuntuu, että en voi olla ilman sitä. Pidän tätä jopa yöllä nukkuessa, jotta se pystyy mittaamaan unen laatua. Pidän sitä myös sen tähden jatkuvasti, jotta kaikki askeleet tulee varmasti rekisteröityä talteen, koska minun tavoite jokaiselle päivälle on 10.000 askelta. No, yleensä päivän päätteeksi askeleita on kertynyt 13.000 - 18.000 ja siitä iso kiitos kuuluu tälle minun uudelle ystävälleni, joka nätisti kannustaen potkii meikäläistä per*#^"lle joka ikinen päivä. Mokomakin kello! Ihan Paras.

Tykkäsin myös siitä, että Fitbit kellon saa kohtuullisen edulliseen hintaan (199 eur) ja sitä pystyy lisärannekkeilla sun muilla kustomoimaan vaikka minkämoiseksi bling-bling-versioksi. Ja mikä parasta, Fitbit ei ole sidottu mihinkään käyttöjärjestelmään (toisin kuin vaikkapa Applen vastaava), vaan toimii lähes kaikkien kännyköiden kanssa yhteen. Tämähän siis edellyttää Fitbit -aplikaation lataamista kännykkään, josta saan jos jonkinlaista raporttia ja ehdotuksia, kun dataa alkaa kertyä. Rehellisesti täytyy kuitenkin tunnustaa, että en ole paneutunut vielä (parin kuukauden jälkeenkään), mihin kaikkeen tämä minun ystäväni taipuu, mutta kunhan juniori viettää syntymäpäiviään elokuussa ja ostamme hänellekin tällaisen, uskoisin, että hän tulee kyllä opastamaan minullekin vähän edistyneempää käyttöä. Maltan kyllä siihen asti käyttää ihan vaan näitä perusominaisuuksia  eli kelloa, askelten määrää, sykettä, juoksulenkkien aikaa, sykettä ja matkaa.

Fitbit Verso, Business Woman

Fitbit, Business Woman
^Tänään torstaina klo 14.27 oli kasassa jo reilut 12.000 askelta, jee:)

Business Woman Helsinki

No sitten vähän printtimediamieltymyksistäni. Meille tulee tällä hetkellä paperiversioina vain Kauppalehti ja Helsingin Sanomat. Paperiversiona Hesari tulee tosin vaan viikonloppuisin, muutoin luen sen digiversiota. Vaikka täytyypä kyllä tunnustaa, että Hesaria en lue läheskään päivittäin kokonaisuudessaan. Kauppalehti sen sijaan on ihanan ohut, uutiset on kohtuullisen suppeita ja nopeita eli soveltuu meikäläisen kahvitaukoihin (ja pirstaloituneeseen elämäntyyliin) ihan täydellisesti. Se hetki, kun saan aamun ensimmäisen kahvikupin käteeni ja avaan uunituoreen Kauppalehden - Parasta!

Sifonki Ruututoppi, Oasis Finland

Lopuksi voisin tosiaan esitellä teille hiukan tarkemmin eilisen Oasis -lähetyksen sisältöä. Ensinnäkin syksyksi on tulossa (muun ohessa) kaikkia ihania business -mallistoja ja tässä lähetyksessä oli niistä jo pieniä maistiaisia. Ensinnäkin tuo yllä kuvassa oleva sifonkipaita - oi että miten kaunis ja pehmoinen se onkaan. Se menee syksyn tullen vaikka jakun tai neuletakin alle ja sopii yhdistettäväksi niin kynähameen, suorien housujen kuin vaikkapa farkkujen kanssa. Täydellinen toimistolook! Se löytyy jo verkkokaupasta, täältä näin, klik.

Pellavainen Röyhlö Kynähame, Oasis Finland

Odotin todella suurella mielenkiinnolla yllä kuvassa näkyvää pellavahametta, koska meillä ei ole muistaakseni ollut yhtäkään pellavatuotetta aikaisemmin. Ajattelin (tai paremminkin pelkäsin), että se olisi sellainen ohut ja "mitätön", mutta mitä vielä! Hameessa on vuori ja se on sellaista jämerää, mutta kuitenkin pehmeää ihanaa materiaalia ja istuu ihan täydellisesti. Materiaalissa on ihan tuhti annos myös puuvillaa (44%), joka estää varmaankin sen, että kangas ei rypisty ihan niin paljoa, kuin pellavalla on yksinään tapana. Hame siis ylitti meikäläisen odotukset ja näytti päällä superhyvältä. Ihana naisellinen lisä business -garderobiin!

Hola T-Paita, Oasis Finland

Tässä vielä linkit eilen tulleisiin malleihin, jotka siis näkyvät ensimmäisessä kuvassa hengareissaan:
Sifonkipaita, klik
Paisley -toppi, klik
Hola T-paita, klik
Harmaa kynähame, klik
Ruutuhousut, klik

Mutta, ei tällä kertaa tämän ihmeellisempää. Helsingissä paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja sää on täydellinen, ihan parasta! Kivaa iltaa sullekin - nähdään taas <3

Seuraa blogiani:

Hyvää Helsinki Pride viikkoa ja Street Style -look

26.6.2018

Melkein jo nolottaa, kun tämä minun bloggaustahti on mitä on.. Mieli tekisi olla niin paljon aktiivisempi, mutta kun nämä käytössä olevat kapasiteetit (lähinnä aika ja käsien määrä) on turhan rajalliset työn määrään nähden. (Luojalla todellakin jäi luomistyö kesken, kun antoi ihmiselle vain kaksi kättä ja ihan liian vähän aivokapasiteettia käyttöön!)

Olen muuten oppinut multitaskaamisen jalostuneet muodot (vol. 3) tai oikeastaan vienyt senkin ihan uudelle tasolle. Esimerkiksi tällä hetkellä 1. puhun äidin kanssa puhelimessa 2. järjestelen muutaman paketin vientiä tekstareilla 3. pidän yllä kahta Facebook -keskustelua 4. täydennän erästä asiakirjaa poliisille toimitettavaksi (minä siis avustajan roolissa) ja 5. kirjoitan tätä blogipostausta aina näitten välissä.. Ja tulin just ottamasta yhteiskuvaa Solju -yhtyeen Ullan kanssa, joka poikkesi meillä ex-temporee. Niin ja onhan meillä toinen puhelinlinja avoinna tyttären kanssa Pariisiin.. Lisäksi yritän kuumeisesti miettiä ratkaisua verkkokaupan erääseen tekniseen ongelmaan, jotta minua ei jälleen höynäytettäisi tekemään jotain tarpeetonta, jotta palveluntarjoaja pääsisi omiin myyntitavoitteisiinsa.

Sellaista meikäläisen elämä tätä nykyä on. Miljoona juttua työn alla. Mihinkään asiaan ei voi keskittyä kunnolla eikä toivoakaan tehdä mitään, mikä vaatisi pitkäjänteistä keskittymistä. Hirvittävintä tässä on se, että kohta en edes osaa keskittyä..

Tytär tosiaan lähti Pariisiin maanantaina aamulla ja ollaan sen jälkeen keskusteltu hänen kanssaan aikalailla nonstop, jotta alku lähtisi mahdollisimman kivuttomasti liikkeelle. Hän tulee siis olemaan siellä lähes 3 kuukautta. Ollaan yritetty sparrailla hänen kanssaan jo etukäteen mm. kulttuurishokkiin kuuluvia juttuja, jotta ne ei tulisi vastaan yllätyksenä. Koska se ensimmäinen viikko tulee olemaan ahdistava monella tapaa. Tai ainakin hyvä tiedostaa, että koti-ikävä iskee, ulkopuolisuuden tunne haluaisi tehdä pesää ja se tunne, että "ei kuulu tänne" - ne on kaikki ihan normaaleja tunteita ja kuuluvat siihen alkuun. Eilen maanantaina hänen tehtävänä oli vain kirjautua omaan tulevaan asuntoon ja tänään tiistaina ohjelmassa on ollut perehdytystä Disneylandiin työpaikkana ja työnantajana. Perehdytystä kestää vielä kaksi päivää ja sen jälkeen hän aloittaa perjantaina omat oikeat työt alueella olevassa hotellissa. Aika hienoa elää niitä hetkiä täältä etäältä, mutta kuitenkin hänen rinnallaan <3

Tällä viikolla vietetään siis Helsinki Pride -viikkoa ja olin sen kunniaksi S-ryhmän tilaisuudessa, jossa "Boy meets Girl" -vaatebrändi lanseerasi oman Pride -mallistonsa. Tuota kyseistä brändiä saa Suomessa vain Prismoista ja huh, minkä tulemisen kyseinen brändi onkaan vajaassa vuodessa tehnyt! Se nimittäin lanseerattiin Suomeen viime vuoden elokuussa merkin luojan Stacy Igelin johdolla ja sen jälkeiset myyntiluvut on lyöneet ällikällä niin Prisman kuin Stacy Igelinkin. Suomen lanseerausta tuettiin varsin puhuttelevalla F*ck Bullies -viestillä, jolla suomalaisia rohkaistiin nousemaan kaikenlaista kiusaamista vastaan. Kampanjointi tärkeiden arvojen puolesta sai nyt jatkoa uusista Pride -malliston tuotteista, jotka ylistävät rakkautta, yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja ylpeyttä olla oma itsensä. Koska muoti kuuluu kaikille.

Tilaisuuden jälkeen menimme Dioriina -blogista tutun Marinan kanssa kahvittelemaan, koska se on meillä tapana :) Ja nappasimme nämä uunituoreet Street Style -kuvat, joissa on mukana Pride -malliston värikäs ja puhutteleva kangaskassi. Maksaa muuten 4,95 eur.

Oletko jo bongannut Prismasta "Boy meets Girl" -brändiä? Shoppailetko Sinä vaatteita hypermarketeista, kuten niin moni suomalainen tätänykyä tekee?

Eipäs muuta kuin ihanaa tiistaita ja auringonpaistetta riittäköön meille kaikille <3

Helsinki Street Style by Business Woman
Kangaskassi: Boy meets Girl -brändin Pride -mallisto, Prisma
Paita: Oasis (kas tämä näin, klik)
Kello: Fitbit (Verso)
Arskat: Polaroid

Helsinki Street Style by Business Woman

Helsinki Street Style by Business Woman
Seuraa blogiani:

Lontoosta Suomeen matkalla olevat mallit ja ale-koodi - voimassa vain viikonlopun ajan!

8.6.2018

Tervehdys ystävät! Esittelen tässä postauksessa ne muutamat mallit, jotka on just nyt Lontoosta matkalla ja ovat perillä täällä Helsingissä ensi viikon keskiviikkona. Tuttuun tapaan saat maanantaihin saakka ennakkovarata niitä 10% alennuksella. Lähetä sähköpostia osoitteeseen info@oasis-stores.fi ja annamme paluuviestissä ohjeet, kuinka saat tuon 10% alennuksen käyttöösi.

Lisäksi pistetään viikonlopun ajaksi käyntiin kamppis verkkokaupassa eli koodilla WEEKEND15 saat kaikista normaalihintaisista tuotteista 15% alennuksen. Koodi on siis jo nyt voimassa ja se päättyy maanantaina 11.6. Kannattaa toimia pian, koska tuotteita on kohtuullisen vähän jäljellä..

Mutta siis, nyt nuo tulossa olevat mallistot, ne tulee tässä:

1. NHM Kukkaprintti Jumpsuit, 93 eur, koot 34-42, materiaali 100% polyesteri (klik)

Oasis teki aika huikean yhteistyömalliston Lontoon kansallismuseon eli National History Museum´n (NHM) kanssa ja osa tuosta mallistosta saatiin myös tänne Suomeen. Ensimmäinen erä tuli jo pari viikkoa sitten ja nyt tässä tulevassa lähetyksessä saadaan vielä pari mallia lisää.

Itse odotan tosi innolla tätä kukkaprintti -jumpsuittia, joka on (ainakin kuvissa) ihan mielettömän hieno! Lontoossa tämä myytiin muutamassa päivässä loppuun ja olinkin ihan varma, että siitä syystä en saa tätä meille Suomeen. He saivat teetettyä lisäerän ja tuosta lisäerästä mekin saamme osamme, jee :)

Puku on siis culottes -housuasu, jossa lahkeitten ulkosivuilla on polven korkeudelta alkavat halkiot. Yläosa lienee ommeltu umpeen tai sitten siinä on pieni neppari. Itse laittaisin alle jonkun kivan pitsitopin, esim tämän näin, klik. Eipähän tarvitse ujostella, jos kaula-aukko tuntuu liian avonaiselta.

Jumpsuit hivelee ainakin meikäläisen silmiä ja tuskin maltan odottaa, että pääsen sovittamaan ja toivottamaan tervetulleeksi todennäköisesti myös omaan vaatekaappiini <3




2. NHM Röyhelö-Mekko, 68 eur, koot 34-42, materiaali 100% viskoosi (klik)

Alla oleva tee-mekko on myös samaisen Natural History Museum -malliston hedelmiä ja on hiukan konservatiivisempi versio tuosta yllä olevasta jumpsuitista. Takuuvarmaa kukkamekkotyyliä ja aivan ihastuttava niin korkkareitten kuin sneakereidenkin kanssa. Ja hei, tuo farkkutakki (joka näkyy myös alla olevassa kuvassa), on ihan pööfekt! Se kannattaa napata nyt 15% alennuksesta (koodi yllä), ehdottomasti. Siitä muuten kannattaa ottaa normaalikokoa pienempi koko, jos tavoittelet slimmiä lookkia. Se ei todennäköisesti mene edestä kiinni, mutta ei ole tarkoituskaan. Löydät farkkutakin verkkokaupasta täältä, klik.






3. Chiffon Sparkle Paita, 49 eur, koot 34-42, materiaali 99% polyester, 1% metallikuitulankaa (klik)

Huoh, miten kaunis paita <3 Olen ennenkin hehkuttanut Oasiksen superkauniita paitoja, joissa on aina jokin kiva juju. Tiedän jo kuvan perusteella, että paita laskeutuu superkauniisti ja nuo hihat, ne on ihan mielettömän kauniit. Tahtoo tämänkin..





4. Provence Kukka-Raita-Paita, 49 eur, koot 34-42, materiaali 100% viskoosi (klik)

Ihana, kevyt kauluspaita vaikka toimistolle kynähameen tai mustien housujen kanssa. Tai mikä ettei myös farkkushortsien kanssa. Tai minkä tahansa kanssa..




5. Tropiikin Solmupaita, 34 eur, koot XS-L, materiaali 100% viskoosia (klik)

Ihanan raikas paita, vaikka pohjaväri onkin tummansininen! Minusta tässä paidassa on vaan sitä jotain - kaunis printti, häivähdys vaaleanpunaista ja tietty tuo solmu edessä on aika cool!




6. Ditsy Solmupaita, 42 eur, koot 34-42, materiaali 100% viskoosi (klik)

Tämä paita olikin pienimuotoinen yllätys, koska en ollut sitä tilannut, mutta jostain syystä se on ainakin pakkauslistan perusteella tulossa meille. En todellakaan palauta sitä (johon minulla olisi tietysti oikeus), koska paita on sen verran söpö! Pohjavärinä tässäkin on tummansininen, joka on meille suomalaisille aina kovin mieluinen. Hihat on hitusen nostettu ylös rypyttämällä joka tuo kivasti ryhtiä olkapäille ilman, että leventää niitä.





7. Colourblock Rainbow T-Paita, koot XS-L, materiaali 100% viskoosi (klik)

Ihana raikas T-paita, joka kuuluu raidalliseen Rainbow -sarjaan. Perus- T-paita, raikkaat värit - ihan must-have.





Semmoinen setti olisi siis tuloillaan :) Saatte tosiaan ennakkovarata näitä kaikkia malleja maanantaihin 11.6 saakka lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@oasis-stores.fi. Kerro, mistä tuotteista tarkalleen olet kiinnostunut ja tietysti myös koko. Kerromme paluuviestissä sitten sen alekoodin ja ohjeet, miten pitää menetellä.

Ja tosiaan nyt on jo voimassa koodi WEEKEND15, jolla saat kaikki normaalihintaiset tuotteet -15%. Koodi toimii viikonlopun ajan aina maanantai-iltaan 11.6 saakka! PS. Koodia ei ole ilmoitettu vielä missään muussa kanavassa, joten saat hetken shoppailla ihan kaikessa rauhassa, ennenkuin muut saa tietää :) Pääset verkkokauppaan tästä, klik.

Oikein ihanaa ja toivottavasti auringon täyteistä viikonloppua <3 Meillä juniori lähti tänään kisamatkalle Ala-Härmään Summer Cheer Cup´iin -  Äiskää hiukka jännittää..

EDIT: Lisäsin linkit verkkokaupan sivuille suoraan tuotteisiin.

Seuraa blogiani:

Ylioppilasjuhlat, juhlamekko ja juhlapöydän kruunut - Pavlova ja ruusuasetelma

5.6.2018

Tämän kesän ylioppilasjuhlia taidettiin viettää koko Suomessa aivan loistavassa säässä ja se oli kyllä melkoinen tuuri. Onnea vielä kertaalleen kaikille syystä tai toisesta viikonloppuna juhlineille!

Meillä oli alunperin tarkoitus viettää juhlia jossain muualla kuin kotona, mutta sopivia tiloja ei oikein ollut enää siinä vaiheessa tarjolla. Ja toisaalta, (toisin kuin muu perhe) minä halusin alunpitäenkin, että ne vietettäisiin kotona, eikä me sen tähden juurikaan rimpuiltu juhlapaikan hakemisessa.

Juhlia valmisteltiin enemmän tai vähemmän viikon ajan, vaikka suurin työ tehtiin torstaina ja perjantaina. Torstaina siivottiin ja perjantaina leivottiin niin että minä leivoin makeat ja anoppi suolaiset. Lauantaina aamulla keskityimme lähinnä itsemme kuntoon laittamiseksi, koska minun piti itseni lisäksi laittaa myös tyttären ylioppilaskampaus. Hän ei jostain syystä suostunut edes harkitsemaan, että olisi käynyt kampaajalla ja meikkaajalla, vaikka olisin niin sitä toivonut. Hän kun on niin naturelli, ettei suostunut edes huulipunaa laittamaan. Ripsiväriä just ja just..

Juhlat meni kertakaikkisen hienosti, napakymppi sanoisin! Sää oli tosiaan loistava, vieraat meille hyvinkin läheisiä ja tarjottavat herkullisia. Vaikka yritimme porrastaa vieraitten saapumista, he saapuivat loppujen lopuksi aikalailla yhtäaikaa. Meidän vieraista suurin osa tuli kuitenkin monen tunnin ajomatkan takaa, jolloin ihan tarkkaa aikataulua on hankalaa noudattaa. Emme sen tähden oikein ehtineet viettää kaikkien kanssa niin paljon aikaa, kuin olisimme halunneet ja se jäi ehkä hiukan harmittamaan, jos jotain pitäisi nimetä sinne miinuspuolelle.

Tässä teillekin muutama valokuva meidän neitokaisesta, joka tosiaan lähtee parin viikon kuluttua Pariisiin kesätöihin, tarkemmin Disneyworldiin. Hän tulee olemaan siellä (jossakin, en muista missä..) hotellissa tarjoilijana noin kolmen kuukauden ajan ja pyrkii vasta ensi vuoden puolella yliopistoon, haaveissaan arkkitehdin opinnot. Välivuoden aikana hänen tavoitteensa on oppia puhumaan ranskaa.

Juhlamekko Oasis Finland
^Harmillisesti pullokin tuli kuvaan mukaan, pöh! Mekko on jokatapauksessa tämä näin, klik (koko 34). Todella kaunis ja sopivan arvokkaan näköinen suureen juhlapäivään.

Ylioppilasjuhlat Business Woman
^Lakitus tapahtui juhlallisesti Finlandia talolla.

Ruusukimppu Ylioppilasjuhlat
^Minun Äiti tykkää värkkäillä supernäyttäviä kukka-asetelmia ja hän saikin itseoikeutetusti luvan hoitaa meidän kukka-asiat kuntoon. Asetelma on tehty Arabian kannelliseen kulhoon (joka on muuten kirpparilta ostettu 29 eur hintaan!). Kulhossa on savupiippuleima eli se on todella paljon arvokkaampi. Ihan superkirpparilöytö!
Juhlamekko, Oasis Finland

Kukka-asetelma Business Woman
^Tässä vielä lähikuvaa Äidin tekemästä ruusuasetelmasta, joka on muuten tehty kukkakaupasta ostettuun Oasis-sieneen:) Sientä piti vähän leikata kulhoon sopivaksi ja sen jälkeen liottaa muutama tunti vedessä, jotta kukat säilyisivät mahdollisimman pitkään. Lurautin veden sekaan myös lorauksen kukkalannoitetta. PS. Nyt, kun juhlista on kolme päivää aikaa, on asetelma edelleen ihan pööfekt ja jopa kauniimpi, koska kukat on nyt enemmän auki kuin juhlapäivänä tuossa kuvassa. Asetelma söi noin 40 kappaletta ruusuja. Todella näyttävä, varsinainen juhlapöydän kruunu ja niin pienellä vaivalla! Äiti ei nimittäin sitä montaa hetkeä värkkäillyt.

Juhlamekko, Oasis Finland
^Kaverikuvia otettiin kamera täyteen, koska ystävät ja se ero, joka on nyt väistämättä edessä <3

Ylioppilasjuhlat Marenkikakku

Ylioppilasjuhlat Marenkikakku
^No sitten se toinen juhlapöydän kruunu. Ja mikä ettei myös ihan tavalliseen kahvipöytäänkin sopiva.. Se on tämä Uudenkaupunkin Marengin materiaalista tehty pavlova -kakku, joka on sekä gluteeniton että maidoton. Uudenkaupungin Marenkia saa ainakin Stokkan herkusta ja tämä kakkupohja oli siis valmiiksi kolmekerroksinen. Ehtoisa emäntä tekee tietysti itse marengit, mutta ai että tämä oli hyvää - rapeaa pinnalta ja sopivan kosteaa sisältä, sellaista hiukan toffeemaista. Itse en osaisi sellaista tehdä..

Netti on pullollaan ohjeita marenkikakun täyttämiseksi ja niissä on lähes poikkeuksetta käytetty kermavaahtoa marjojen alla, marengin päällä. Se on valitettavan kostea vaihtoehto ja saa kakun vettymään todella nopeaan. Itse kehittelin väliin maidottoman, hyvinkin sakean (mutta suussa sulavan pehmoisen) vaniljakiisselin, jotta kakku sopisi mahdollisimman monelle ruoka-aine-allergikolle ja sen lisäksi säilyttäisi rakenteensa mahdollisimman pitkään. Pavlova pitää tosin tämän vaniljakiisselinkin tapauksessa syödä kohtuullisen pian eli sitä ei voi täyttää kovinkaan paljoa ennen vieraiden tuloa. Mitä lähempänä, sen parempi.

Vaniljakiisseli Pavlovan väliin (maidoton versio):
¾ dl perunajauhoja
½ dl sokeria
4 dl kauramaitoa
1 keltuainen
¼ tl vaniljajauhetta
200 g vaniljatuorejuustoa

Erottele kananmunan valkuainen ja keltuainen toisistaan.
Sekoita kattilassa perunajauhot ja sokeri keskenään ja lisää sen jälkeen kauramaito kokoajan hämmentäen. Laita levy vasta tässä vaiheessa päälle ja jatka hämmentämistä lakkaamatta. 
Lisää nesteen joukkoon keltuainen ja hämmennä aina vaan. Lisää myös vaniljajauhe.
Seos muuttuu varsin pian, lähes yhtäkkiä erittäin sakeaksi, lähes mahdottomaksi hämmentää vispilällä (jos sitä käytät). Ota seos pois levyltä ja lisää joukkoon tuorejuusto.
Vasta tuorejuuston lisäämisen jälkeen kiisseli muuttuu samettisen pehmeäksi. Levitä se sen jälkeen marenkilevyjen päälle.

Siinä siis pari vinkkiä tuleviin juhliin, tai ihan vaan arjen iloksi. Me näemme taas <3

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.