6 vinkkiä auringosta nauttimiseksi + ARVONTA!

23.4.2018



Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä P20:n kanssa.

Tässä postauksessa kerron meidän viikonlopun tunnelmista ja siitä, kuinka jaksan paasata nuorisolle auringonpalvonnan riskeistä. Annan myös vinkkejä, miten auringosta voi nautiskella turvallisesti ja onpa mukana myös arvonta, jossa voit voittaa P20 -sarjan aurinkotuotteita itsellesi.

Aika menevä ja vähän jopa stressaava viikonloppu taas historian kirjoissa ja muistojen albumissa. Siinä missä meidän perheen viikot hurahtaa työn touhussa, tuppaa viikonloput olemaan kohtuullisen sosiaalista aikaa. Eikä tämä juuri päättynyt viikonloppu tehnyt siihen poikkeusta. Siiri (siskontyttö) tulla tupsahti taas meille ja toi tullessaan tälläkin kertaa joukon kavereitaan. Lauantaina siivottiin, leivottiin ja tavattiin muutamat ystävät kahvipöydän ääressä ja eilen sunnuntaina valmistauduttiin tulevaan viikkoon (ja syötiin niitä eilisiä leipomuksia, huh..). Puoliso tuli myöhään perjantaina Oslosta ja lähtee aamulla ennen kukonlaulua (muistaakseni) Amsterdamiin. Vanhempi tytär on Balilla kavereidensa kanssa ja juniorin viikkoja ja viikonloppuja rytmittää Cheerleading -harjoitukset. Jotka tietysti rytmittää myös meidän muidenkin menemisiä ja tulemisia. Ai niin, ja yo-juhlien järkkäämiseen liittyvä stressi alkaa nostaa jo uhkaavasti päätään. Kun soppaan sekoitetaan vielä toimimattomat mobiilipankkitunnukset, pari epäselvää laskua ja ziljoona pikkuongelmaa, alkoi meikäläiselläkin hiki virrata. Ei siis paljoa ulkoiltu viikonlopun aikana, mutta töitä paiskittiin senkin edestä..

Siiri on nyt parikymppinen ja juteltiin (monen muun aiheen lisäksi) hänen ja hänen kamujensa kanssa aurinkoisen sään tiimoilta heidän auringonottotavoistaan. Se kun on nyt tähän vuodenaikaan kovasti ajankohtainen aihe ja huomasin tyttöjen kasvoissa jo pientä auringonoton merkkiä. Minusta heidän tavoissaan on nimittäin jonkin verran - nätisti sanottuna -"huomautettavaa".  Tai no, minä hiukka kokeneempana ja empiiristä tutkimusta tehneenä satun tietämään, miksi auringon palvomisesta kannattaa puhua.

Onkohan tyypillistä, että nuoret on oikeasti sitä mieltä, että sellainen överirusketus on tavoiteltava ja mahtava juttu? Tai että aurinkovoiteet on lähes turhanpäiväisiä ja että ne vaan estää rusketuksen tarttumista, Baby Oil on paljon parempaa.. Ja että "päivän puna on huomisen bruna.." eikä siis haittaa, vaikka iho tänään palaa, koska se näyttää pian rusketukselta. Ja ihan tosissaan ollaan tätä mieltä!

Kamalintahan tässä asiassa on se, että minäkin olen ollut tismalleen samaa mieltä joskus parikymppisenä! Ja ottanut beibioilit käyttöön jo muutaman rantapäivän jälkeen eräälläkin Rhodoksen matkalla (toim. huom. joskus 1600 -luvulla). Viikon rantaloman jälkeenhän piti tietysti näyttää naamataulun värimuutoksen muodossa muille, että Rhodoksella ollaan oltu.

Voi hel...tin 16, miten typerästi onkaan tullut toimittua! Jos voisin jotenkin kääntää kelloja taaksepäin, suhtautumiseni aurinkoon olisi aivan toisenlainen. Ja sen tähden haluan oikeasti, aina kun mahdollista, yrittää valistaa nykynuoria, että älkää hyvät ihmiset tehkö samoin. Siinä ei ole mitään järkeä, koska aurinko on väärinkäytettynä pirun vaarallinen kaveri. Itse olen välttynyt (Luojan Kiitos) kaikkein pahimmimmalta eli melanoomalta ja jopa pigmenttiläiskiltä, mutta ryppymuistot on, pysyy ja syvenee - vuosi vuodelta. Iho ei unohda niitä lukuisia palovammoja, joita ehdoin tahdoin tavoiteltiin silloin "1600 -luvulla".

Tytär on onneksi ylipuhuttu jo aurinkosuojan tärkeydestä ja otti Balille mukaansa nämä kuvissa näkyvät P20 -aurinkosuojat. Ulkomaanmatkat aurinkoon pitää mielestäni aina aloittaa korkealla suojalla eli SPF 50:llä ja siirtyä muutaman päivän totuttelun jälkeen matalampiin suojiin, vähintään kuitenkin SPF 30. Kasvoilla tosin käytän ulkomailla auringossa aina SPF 50:stä ja lisäksi vielä aurinkolaseja ja hattua.

Aurinkovoiteet on onneksi kehittyneet aika hurjasti siitä, mitä ne oli silloin "1600 -luvulla". Esim. nämä kuvissa näkyvät, Suomeen juuri rantautuneet P20 -sarjan tuotteet, ei tahmaa, ei sisällä hajusteita tai väriaineita, antaa UV-suojan jopa 10 tunniksi ja mikä parasta: ne kestää 4 * 20 minuutin uintituokiot ilman, että suojaa tarvitsee lisätä jatkuvasti. Ihan loistavaa, erityisesti lapsia ajatellen! Ainakin itse stressaan lomilla jatkuvasti lasten rasvauksesta.

No niin. Ne vinkit. Ne tulee tässä:

  1. Aurinkosuojaa on syytä käyttää täällä Suomessa toukokuusta elokuuhun. Silloin auringonsäteiden voimakkuutta kuvaava UV-indeksi ylittää arvon 3.
  2. Välttele aurinkoa erityisesti klo 11-15, koska silloin auringonsäteily on voimakkainta.
  3. Aikuinen tarvitsee 30-40 ml (eli kohtuullisen runsaasti) aurinkosuojaa koko vartalon suojaamiseen. Levitä se tasaisesti ympäriinsä 15 minuuttia ennen auringolle altistumista.
  4. Suojaa itsesi hyvin aurinkolaseilla ja vaatteilla (t-paita, hattu jne).
  5. Älä altista vauvoja ja pikkulapsia auringonpaisteelle.
  6. Jos olet jo palanut, pysy poissa auringonpaisteesta. Älä levitä aurinkosuojaa rikkonaiselle tai auringon polttamalle iholle.
Hei, kerrohan oma kokemuksesi nuoruusvuosien auringon palvonnasta, vai oliko sellaista? Kumpi oli tärkeämpää - ruskettaa naama vai vartalo? (Itsellä naama, ihan sama vaikka muutoin oli kalpea :D) Ja miten sinä suojauduit palamiselta, vai oliko se samantekevää? Kommentoi ja voit voittaa P20-tuotepaketin (arvo n. 46 €). Arvonnan säännöt löydät täältä, klik.

Eipä muuta kuin kesää kohti! Onnea arvontaan ja aurinkoista viikkoa meille kaikille <3

P20 Aurinkosuoja by Orkla Care Finland
* P20 -tuotteet ovat erittäin valonkestäviä ja antavat laajaspektrisen UV-suojan, joka kestää jopa 10 tuntia. Eli vaikka sinulla olisi herkkä iho, voit nauttia auringosta rauhallisin mielin.
P20 Aurinkosuoja by Orkla Care Finland
*P20 on luokiteltu erittäin vedenkestäväksi eli korkeimpaan mahdolliseen vedenkestävyyden luokkaan. Lisäys on tarpeen vasta 4 * 20 minuutin uinnin jälkeen.
P20 Aurinkosuoja by Orkla Care Finland
Seuraa blogiani:

66 kommenttia:

  1. Huomasin jo nuorena, että aurinko ei meikäläiseen tartu ja lakkasin yrittämästä.
    Aurinkosuojaa olen käyttänyt aika pienestä pitäen, tosin käyttämäni suojakertoimet ovat kasvaneet tässä vuosien varrella roimasti. Vaatteilla ymmärsin suojautua vasta vähän vanhempana, joten teininä suojauduin vain voiteilla.

    suvi.vikholm(at)luukku.com

    VastaaPoista
  2. Minun luottotuotteeni oli Tummeli-voide ja aurinkoa tuli otettua reippaasti niin naamaan kuin muuallekkin. Nykyisin käytän aurinkovoiteita runsaalla kädellä ja suojaan pääni lierihatulla. Melanoomaa en todellakaan halua. saarasbrophy@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Naamaanhan oli kiva saada rusketusta. Nyt jo luopunut ajatuksesta, kun vaalea ihoni tuuppaa palamaan herkästi.

    pinja.pylvas@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Naaman ruskettuminenhan se tietysti oli tärkeämpää. Voidetta laitoin silloin, kun muistin.;) markettavesala@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Vartalon ruskettuminen on tärkeämpää :D Aurinkovoidetta täytyy aina laittaa!
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Vartalon ruskettuminen oli tärkeämpää, kasvot sai saman sävyiseksi sitten miksaamalla meikkivoidetta tummemmaksi😊 Nykyään sitä on tajunnut auringon vaarat ja että kannattaa käyttää korkeita suojakertoimia ihan täällä suomessakin.
    Eve_95@windowslive.com

    VastaaPoista
  7. Nuorempana sitä suunnilleen asui auringossa :D Nykyään käytän korkeaa suojakerrointa päivittäin kasvoilla. Ihoni tosin ruskettuu helposti, mutta jotkut alueet palavat herkästi (solisluiden iho). Tämä kuulostaa ehkä turhamaiselta, mutta minua taas ärsyttää kun naama ruskettuu niin herkästi. Nim. Tähän aikaan vuodesta ruskea naama, vaalea kroppa :D

    VastaaPoista
  8. Olen aika helposti ruskettuvaa sorttia niin. En ole yrittänyt koskaan väkisin ruskettua ja olen vielä aika nuori. En ole siis koskaan palanut. Tarkoituksena on toki jatkaa samaa linjaa. Parannettavaa olisi vielä aurinkorasvan lisäämisessä päivän aikana ja auringolta suojautumisessa normipäivänä Suomessakin.

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Suorastaan välttelin suojautumista ja näin jälkeenpäin kyllä kaduttaa.

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Vartalon ruskettuminen oli tärkeää. Olen kuitenkin melkein aina suojannut ihoa aurinkovoiteilla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  11. Mukana! Minä palan herkästi, joten onnekseni en ole koskaan aurinkoa varsinaisesti ottanut.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  12. Tuttua on ollut palaminen jopa hetken terassilla istumisesta 🙈 naaman rusketus oli tärkeämpää, siinä kuitenkin onnistumatta😅

    Elina.lehmus@yahoo.com

    VastaaPoista
  13. Vartalon ruskettuminen oli tärkeintä...ja kun aurinkoa ei luonnollisesti saanut...käytiin solariumissa ja suojakertoimet...mitä ne oli... Siis nyt vanhempana on tajunnut oman tyhmyytensä ja nykyään suojakertoimet ovat kohdallaan ja paasaan niistä myös nuorisolle 🤗 sari2008@luukku.com

    VastaaPoista
  14. Kasvojen rusketus oil tärkeämpää eikä niin tullut suojattuakaan kunnolla. Nyt on kunnon kertoimet aurinkosuojissa. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Olen ollut aina helposti ruskettuvat tyyppiä ja siksi ei nuorena aina tajunnut että siitä huolimatta on tärkeää suojautua auringolta. Kyllä tuli rusketettua kasvoja ja vartaloa aktiivisesti. Nykyään suojaudun vaatteillakin, mutta beetakarotiini on ollut luottotuote aurinkorasvan lisäksi tietysti :)

    Marisofia.heikkila@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Ulkomailla nuorena olin tyhmä. Aattelin etten tarvii aurinkorasvaa ja tietty myös nukahin aurinkoon. Selästä kuoriutu lopulta nahka!

    anniina.lang96@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Nuorena inhosin kesää enkä polttanut itseäni. Nyt sitten nelikymppisenä otan aurinkoa kohtuudella juuri noiden ohjeiden mukaan. En anna ihoni palaa, joten aurinkorasvaa kuluu. Aurinko tekee hyvää mielelle, mutta sen kanssa on oltava varovainen.

    VastaaPoista
  18. Nuoresta saakka ollut tosi tarkka, kun äiti ollut aina hysteerinen asian suhteen. :D Kehon ruskettuminen tärkeämpää kuin kasvojen.
    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Kasvoja yritin ruskettaa, onneksi en pala helposti. Aurinkosuojaa käytin kyllä nuorenakin, nyt hakeudun helpommin myös varjoon.

    VastaaPoista
  20. Jo nuorena huomasin, että palan tosi herkästi, joten en ikinä ole ollut oikein auringonpalvoja. Opin jo silloin suojaamaan itseäni palamiselta aurinkorasvoilla ja vaatteilla.

    VastaaPoista
  21. En ole koskaan välittänyt ruskettumisesta. Kerran tuli herättyä siihen että selkään sattuu ja ihmettelin miten lakanoissa on nahkaa.. ihoni oli lyhyessä ajassa palanut komiasti.
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  22. Nuorena tuli usein poltettua olkapäät ja dekoltee-alue. Nykyisin en ota aurinkoa, mitä nyt ulkoillessa tarttuu. Suurilla kertoimilla olen aina matkoilla etelässä ja myös Suomessa keväällä ja alkukesästä. Kesäodotusta!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  23. En ollut nuorenakaan kovin innostunut itseni ruskettamisesta, mutta silloin kun otin aurinkoa, käytin kyllä aurinkovoidetta. Mieheni ja tyttäreni ovat enemmän ulkoilmaihmisiä kuin minä, joten kyllä meillä aurinkotuotteita kesällä tarvitaan ja olisikin kiinnostavaa kokeilla tuota P20 -sarjaa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  24. En pala kovin helposti, joten oon ollut aika huoleton auringon kanssa. Vanhemmiten toki pitänyt kyllä huolen aurinkosuojan käytöstä

    VastaaPoista
  25. Nuorena oli tärkeää saada jalat rusketettua (ei ollut itseruskettavia) jotta pystyi pitämään hametta tai sortseja. Ja kyllä naamaankin piti saada vähän väriä. Eikä tietenkään aurinkovoidetta käytetty tai korkeintaan jotain 5-kerrointa :(
    soile.p.korhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Koko kroppahan se piti saada ruskeaksi, suomen säillä vaan vaikeaa :D
    niina.koistine@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Minulla käsivarret ruskettuu todella helposti, mutta sääret ei jostain syystä. Niitä yritin nuorempana kovasti ruskettaa ja kyllähän ne paloi. En oikeastaan edes muista, että käytinkö aurinkovoidetta kovin säännöllisesti, taisi olla sitä Nivean aurinkoöljyä jossa oli tosi matala suojakerroin. Muistan joskus polttaneeni pakarat ihan kunnolla kun makoilin liian pitkään auringossa, oli aika ikävä istua pari päivää :-) luomansuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Olen aina halunnut olla mieluiten oma kalpea itseni. Ei ole tullut tarvetta muuttaa ihonväriäni, olen ihan hyvä tällaisena. :)

    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  29. Minä en rusketu helposti, nuorempana tuli oikein "paahdettua" itseäni auringossa, että saisi edes jonkinlaista väriä pintaan. Ja voiteista ei tietoakaan.
    satu.heinonen@kktavastia.fi

    VastaaPoista
  30. En ruskettunut - mutta se ei estänyt minua yrittämästä. Ilman suojavoidetta.
    hannele.lang@gmail.com

    VastaaPoista
  31. En rusketu helposti ja nykyään en enää yritäkään ruskettua väkisin. Rusketus tulee jos on tullakseen!
    Ka.taa@windowslive.com

    VastaaPoista
  32. Aloitin aika nuorena rusketuksen ottamisen, varmaan 14 vuotiaana bikineissä vihannesviljelmällä ja menin järvelle soutelemaan, koko vartaloa rusketin, en palanut kovin helposti mutta nyt aurinkoihottuma iskee heti ja sitten kun iho taas tottuu niin rusketun hyvin.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  33. Kyllähän se silloin teininä oli tärkeää, että oli ruskettunut ja ei silloin voiteita käytetty. Ainoastaan ulkomailla. Onneksi vanhetessa on vähän viisastunut tässäkin asiassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  34. Olen kyllä aikamoinen auringonpalvoja vieläkin😄 Aiemmin en pahemmin käyttänyt aurinkovoiteita kunnes sitten ihastuin suihke aurinkovoiteeseen ☀️😊 itselle vartalon rusketus on tärkeämpää kuin naaman😄
    noora.honkonen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  35. En rusketu kovinkaan helposti, joten ei ole ollut ongelma palaminen. Suojaan silti itseni uv-säteiden takia ja tietysti etelässä tulee olla tarkempi.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  36. Aurinko ei minuun niin tartu.. iho kyllä alkaa punoittaa.. ja kesii.
    jokinen.sara(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kyllä tuli nuorena grillattua kroppaa takapihalla maaten..ei ollut aurinkorasvoja käytössä,ei! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  38. En ole ikinä ruskettunut helposti vaikka useita tunteja rannalla liian pienillä suojakertoimilla tullut maattua...

    jasminella82@ gmail.com

    VastaaPoista
  39. Yleensä aina palan heti auringossa. Nuorenakaan ei tullut auringossa oltua!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  40. En ole koskaan ottanut aurinkoa rusketuksen toivossa, vasta tänä kesänä tulee ensimmäinen kerta kun aion kokeilla itseruskettavaa :) Auringon haitat ovat liian vaarallisia ottaa leikillä, joten tykkään varustaa aina laukkuni aurinkosuojalla.

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  41. Nuorena oli tärkeää kropan ruskettuminen ja käytin aurinkovoiteta.

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  42. Oln auringossa jatkuvasti,en oalanut. Siskoni oli hieman herkempi kroppanen ja joskun hänen ollessaan 7 vuotias tehhtiinhälle foliopeti aurinkoon ja mun tehtäväksi jäi ruiskia vettä :).. no kyllähän sen tietää miten siinä kävi?
    bikkenpilttuu at hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Voiteita olen käyttänyt ulkomaanmatkoilla aina,mutta kotimaassa en nuorena.Nykyisin käytän aina.Varmaan nuorena ei saanut valistusta tarpeeksi.50 suojakerroin on ulkomailla aina ja sitten 30.

    VastaaPoista
  44. Yhtä täekritä oli kummatkin saada ruskettuneiksi :D aurinkorasvaa käytin kyllä aina ja jos paloi ni sit paita päälle auringossa ollessa niin suojas ihoa :)
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Ehkä kuitenkin nuorena oli se kropan ruskettuminen. Foliopaperit muistan itsekin nähneeni, mutta en niitä itse käyttänyt. Tänä päivänä haluaisin ne ruskeat sääret, käsivarret ja ne pisamat. Aika korkeat kertoimet ovat käytössä ja aurinkolasit. Hattuja en ole koskaan osannut käyttää.

    VastaaPoista
  46. En koskaan käyttänyt mitään aurinkorasvoja, enkä myöskään nuorempana koskaan palanut. Nykyään tulee kyllä käytettyä :)

    liina.mamma(a)gmail.com

    VastaaPoista
  47. Minä jaan sinun nuoruusmuistosi 1600-luvulta! Koko kesä tehtiin töitä ja sitten elokuussa palkkarahoilla Rhodokselle. Illat ja yöt juhlittiin ja päivät nukutiin aurinkotuoleissa.Pari ekaa päivää sipaistiin aurinkorasvaa sitten siirryttiin aurinkoöljyyn rusketuksen maksimoimiseksi. Nyt kaduttaa mutta onneksi voi siirtää empiirisen tietonsa nuorisolle ja toivoa, etta he ovat järkevämpiä ja valistuneempia.
    tiinaannelis@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Nuorempana tuli kyllä edistettyä ruskettumista kaikin mahdollisin keinoin! Baby Oilia kroppaan ja aurinkoon makoilemaan, eikä aurinkorasvasta ollut tietoakaan. Ihme kyllä vältyin pahemmilta auringonpolttamilta. Nykyään en kyllä haluaisi oleilla auringossa ilman suojakertoimia!
    salsku_94(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Vartalon ruskettuminen, aurinkovoide käytössä

    ainooleea@outlook.com

    VastaaPoista
  50. No en nuorena välittynyt suojakertoimista. Naaman halusin päivettyneeksi. Kaunista kroppaani häpeilin ja kävin vain harvoin rannalla. Tänään ihan eri ääni kellossa:)
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  51. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  52. piti olla joka puolelta ruskea :) pari kertaa on tullut palettua ihan reippaasti. nykyään onneksi järki päässä ja aurinkorasvat iholla! ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Ikinä en oo ollu auringon palvoja, musta se oli älyttömän tylsää ja on edelleen :D Lisäksi migreeni herkkänä auringossa kölliminen on vähän niin ja näin :D

    Kalpea olen kuin kalkkilailvan kapteeni ja muutaman kerran tuli nuorena suojattua itsensä ja paloin pahoin. Ei sitä aina muistanut ja tajunut kuinka nopeasti se naama saattaa kärtsätä

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Nuorena oli tärkeää olla ruskettunut, nykyään ei tule erityisesti otettua aurinkoa. Ruskettuu ihan tarpeeksi pihatöissä. Aurinkorasva on must! :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Olen polttanut kasvoni vesikelloille talvipilkillä (auringon vaikutusta ei pienessä tuulenviiressä edes tuntenut) eli ihosyöpää tässä odottelen. Palan joka kesä, voiteista huolimatta, kun vahvasti punapigmenttinen olen. Minulla ainoastaan pitkähihaiset/-lahkeiset vaatteet ja hattu toimivat, mutta ovat luonnollisesti epämukavat kesällä.
    sasamaarit@gmail.com

    VastaaPoista
  56. en koskaan ollut auringonpalvoja iho palaa heti anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Auringonotto on paheeni, mutta nykyään onneksi syyllistyn tähän huomattavasti vähemmän kuin nuorena ja käytän aina suojakerrointa!
    miikku.willman(at)gmail.com

    VastaaPoista
  58. En ole ikinä ollut mikään auringonpalvoja ja turhaa se olisi ollutkin, sillä ihoni ei rusketu vaan palaa herkästi. Aurinkorasvaa laitoin nuorena muistaessani. Muutaman kerran olen onnistunut polttamaan ihoni, kyllähän se harmittaa jälkeenpäin. riiti81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Ihan samanlaiset ajatukset, jos jotain tekisin tällä viisaudella toisin, niin olisin suojautunut auringolta jo nuorena. Nuo P20-tuotteet ovat muuten suosikkejani kaikista aurinkotuotteista nopean imeytymisensä ja vedenkestävyytensä vuoksi.

    VastaaPoista
  60. Olen todella vaaleaihoinen ja palan herkästi. Aina on siis ollut pakko suojautua auringolta! Vappuna se rasvaaminen alkaa taas :) t. Johanna
    mutter at suomi24.fi

    VastaaPoista
  61. Nuorena piti kasvot olla vaaleat ja muuten ruskettunut

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  62. Molempia yritin ruskettaa mutta huonoin tuloksin. Rasvasin kyllä melko ahkeraan mutta silti onnistuin myös palamaan useinkin.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  63. En ole koskaan erityisemmin aurinkoa ottanut, koska en edes rusketu. Palan kyllä tosi herkästi, joten hyviä aurinkosuojatuotteita kaipailisinkin... :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. En ole koskaan ollut auringonpalvoja.
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  65. En ole ikinä ollut auringonpalvoja sillä ihoni palaa heti. Tällä hetkellä luotan hyvään aurinkorasvaan, isoihin arskoihin ja mun lemppariin: mustaan lierihattuun <3

    Suvi

    suvi.vahatalo@luukku.com

    VastaaPoista
  66. Nuorena laitettiin iholle porkkanaöljyä paremman rusketuksen toivossa, kauhistuttaa ajatellakin sen aikaansaama vahinko iholleni ��

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.