Musta Asu - keinonahkainen kynähame

14.1.2018

Mukavaa sunnuntaita kamut! Meillä meni koko viime viikko toooodella ankaran influenssan kourissa. Juniori tuli kevätlukukauden ensimmäisen koulupäivän ja parin tunnin treenien jälkeen kotiin oikeasti puolikuolleena. Hänellä oli kuumetta lähes 39 astetta ja sen jälkeen se pysytteli vielä vähän korkeammissakin lukemissa perjantaihin saakka. Nyt viikonloppuna on jo helpottanut ja tauti päästänyt otteestaan. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei jälkitaudit yllätä! Kylläpä oli ankara tauti, eikä meidän perheessä ole ennen nähty niin kovaa ja pitkäkestoista kulkutautia.

Meillä ei muuten olla koskaan otettu influenssarokotteita, ei lapset eikä me aikuisetkaan. Vierastan ajatusta, että elimistöön tungettaisiin jotain vierasta ainetta. Jos influenssa yllättää, se otetaan vastaan ja taistellaan elimistön omilla mekanismeilla. Se sitäpaitsi vahvistaa. Peruslastenrokotteet ollaan kyllä kuuliaisesti otettu, mutta tosiaan nämä influenssarokotteet olemme jättäneet väliin. Ehkä se kielteisyys juontuu taannoisesta sikainfluenssaepidemiasta, johon nopeasti kehitellyn rokotteen ja narkolepsian välillä oli selkeä yhteys ja eräs tuttu pieni tyttö valitettavasti sairastui siihen.

Meidän juniori on muuten innostunut leipomaan pullaa ja meillä onkin sitä tätä nykyä pakasteessa aina. Eilen lauantainakin hän pyöräytti puolen litran taikinan ja ai että, tuli hyviä! Miksiköhän en laittanut siitä mitään dokumenttia Insta Storyyn, olinpas minä ajattelematon..

No mutta. Toivottavasti tosiaan ensi viikolla ei tulisi takapakkia tämän influenssan osalta ja elämä pääsisi taas uomiinsa <3

Asusta vielä muutama sananen. Kuten varmasti tiedätte, olen nahan ja keinonahan vankkumaton kannattaja. Keinonahan osalta tosin materiaali ratkaisee, koska niitä on niin monenlaisia. Parhaimmillaan keinonahka on aitoa nahkaa parempaa, koska kulutus ei näy keinonahassa kuten se näkyy aidossa nahassa. Esimerkiksi nahkahousut menee nopeasti käyttökelvottomiksi sen tähden, että polvipussit tulee vähän liian näkyviksi. Ihan kuten rennoissa collegehousuissa.

Oasiksen keinonahka on ollut poikkeuksetta ihan loistavaa. Minulla on ollut ne iänikuiset housut, jotka päällä suunnilleen nukun.. ja sen lisäksi vielä kiva musta mekko samasta materiaalista (tässä linkki vanhaan postaukseen). Nyt tosin tilausta tehdessäni jännitti, että millaista materiaalia tämä kuvissa näkyvä kynähame mahtaakaan olla. Ja hyvältä vaikuttaa! Todella jämäkkää mutta erittäin pehmoista materiaalia. Sisäpuolella pinta on sellaista ohuen ohutta flanellimaista materiaalia, joten hametta on myös mukava käyttää.

Paitana minulla on yksi Oasiksen peruspaidoista (Textured Knit), jollaista suosittelen jokaisen naisen vaatekaappiin. Venekaula-aukko ja 3/4 hihat on aina takuuvarma valinta.

Eipä muuta tällä kertaa. Oletko sinä säilynyt influenssalta ja otitko aikoinaan rokotteen sitä vastaan? Nähdään taas <3

PS. Kuvat on itse kännykän kauko-ohjaimella otettuja ja puhelin on sen tähden kädessä :D

Keinonahkainen kynähame ja Textured Knit by Oasis Finland
Vyö: Oma vanha (en valitettavasti muista brändiä - oliskohan Your Face..)
Keinonahkainen kynähame ja Textured Knit by Oasis Finland
Keinonahkainen kynähame ja Textured Knit by Oasis Finland
Seuraa blogiani:


4 kommenttia:

  1. Olen vankkumaton nahkavaatteiden kannattaja, ensimmäiset nahkahousut omistin 20-vuotiaana. Hassua sinänsä, että vaikka nahka-, keinonahka ja mokkavaatteita olen omistanut paljon, musta kynähame on edelleen toivelistalla. Jostain syystä aina haaveilen siitä, mutta en tule hankkineeksi. Hame on kuin sulle tehty!

    VastaaPoista
  2. No mutta onpa kiva hame! Todella kaunis. Pidän itse myös nahkahameista, pitkään omistin yhden täydellisen, muttaaika ajoi sen ohi ja kulumaa oli liikaa (laatu ei alunperinkään ollut kaksinen). Ehkä jonain päivänä vielä löytyy se uusi täydellinen.

    VastaaPoista
  3. Nyt on naisellista isolla N:llä! Minusta ehkä paras ikinä mitä olet näyttänyt meille.

    VastaaPoista
  4. Upealta näyttää tuo kynähame! Ehkä pelkoni taitoksiin ovat takana päin. :)
    Influessa on onneksi ohittanut minut. En ota rokotetta, se on tullakseen jos tulee.

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.