Army -vihreä Parka -takki

29.10.2017

Olimme tänään pikavisiitillä Hämeenlinnassa - meidän vanhassa ihanaisessa kotikaupungissa <3 Instan stories -puolelle päivitinkin pikkuvideoita tuolta visiitiltä ja myös syyn käymiselle. Kurkatkaa sieltä, jos kiinnostaa. Videothan säilyy vain 24 tuntia eli jos luet tätä postausta ei-niin-tuoreena, siellä pyörinee jo ihan uudet jutut:)

Mutta siis, sen jälkeen, kun "viralliset" asiat oli hoidettu, kävimme meidän vanhassa lempparikahvilassa Cafe Kukossa fiilistelemässä vanhoja aikoja. Ai että <3 Meillä oli tapana käydä siellä lähes joka viikonloppu - se oli kai jonkinlainen vapaan hetken symboli. Täällä Helsingissä on tietysti tarjontaa enemmän, mutta siitäkään huolimatta meille ei ole muodostunut täällä yhtä vahvaa sousikkipaikkaa eli nimenomaan sellaista, jonne tekisi mieli palata kerta toisensa jälkeen. Tai puhumattakaan pikkuriikkisen Kemin kaupungin Mioritan Konditoria - se on aina lauantaisin valehtelematta maailman paras kahvila! Ei löydy Helsingistä sen veroista, sori vaan.

Poikkesimme myös Hämeenlinnan kaupunginpuiston raunioilla kuvaamassa tämän postauksen kuvat. Jos minun pitäisi nimetä yksi kuvauspaikka Hämeenlinnasta, se olisi nimenomaan tämä kyseinen paikka. Vaikka siellä asuessa en tehnytkään kuin yhden kuvauskeikan sinne, se on jäänyt mieleen aivan erityisen inspiroivana paikkana kuvata nimenomaan ulkoiluun liittyviä asuja.

Parkatakista sen verran, että mielestäni se kuuluu jokaisen naisen (ja mikä ettei miehenkin) vaatekaapin perusvaatteisiin. Parkatakin pitää olla riittävän rento, mutta kuitenkin "salonkikelpoinen" eli sellainen, joka taipuu niin hiihtokeskus- kuin kaupunkikäyttöönkin. Ja siinä täytyy ehdottomasti olla huppu, jonka alle voi piiloutua, kun tuuli tuivertaa ja pakkanen paukkuu. Tämä minun päällä oleva Oasiksen Elin Parka täyttää ainakin meikäläisen vaatimukset. En itse asiassa voisi enempää toivoa!

Loppuun vielä sellainen juttu, että saatte blogin lukijoina koodilla SYKSY20 kaikista Oasiksen takeista nyt 20% alennuksen ja tuo koodi on voimassa tasan viikon ajan eli 5.11 saakka. Koodi lisätään kassalla kohtaan "Kirjoita kupongin numero", jonka jälkeen järjestelmä laskee alennuksen automaattisesti.

Ensi viikolla starttaa jo marraskuu, huh huh! Mihin tämä aika vaan katoaa kun kuukaudet vilistää silmissä niin, ettei perässä pysy? Oikein mukavaa alkavaa kuunvaihdeviikkoa kumminkin! Me nähdään taas <3

EDIT: Elin Parka on loppunut varastosta! Katso muut Parka -takit täältä, klik.

Takki: Elin Parka (tämä klik) koko S
Kengät: Timberland (kts täältä klik)
Housut: Oasis
Neule: Paljettineule (tämä klik)

Elin Parka by Oasis Finland
Elin Parka by Oasis Finland
Elin Parka by Oasis Finland
Elin Parka by Oasis Finland
Elin Parka by Oasis Finland
Seuraa blogiani:

Paljettineule

28.10.2017

Täällä ollaan jälleen, loskan ja sateen keskellä.. Voihan kökkö näitä kelejä! Aikaerostakin on toivuttu, vaikka tuntuu, että sellaista ei oikeastaan edes ollut. Me kaikki oltiin heti paluupäivästä lähtien tässä meidän ajassa ja se oli ainakin meikäläiselle ihan uusi juttu. Nimittäin viimeksi kun palattiin Nykistä takaisin tänne Suomeen, kroppa oli valehtelematta kaksi viikkoa hiukka sekaisin.

Kuten kerroin, meidän esikoinen täytti matkalla 18 vuotta ja sinä samaisena päivänä, kun palasimme, hän halusi järjestää 15 kaverilleen synttärit meillä kotona. Eli ei auttanut muu kuin alkaa samantien väsäileen tarjottavia ja kotia juhlakuntoon. Se adrenaliiniannos auttoi varmasti osaltaan palautumista tähän aikaan eli ihan hyvä juttu, vaikka alkuun vierastin ajatusta, että ne pidetään todellakin samana päivänä.

No mutta. Takaisin tosiaan täällä loskan ja vesisateen keskellä, enkä oikein tiedä mitäköhän ajattelisi.. Ihana olla kotona, se on varmaa, mutta nämä kelit on vaan niin supermasentavat! Mieli on muutenkin juuri nyt hiukan alakuloinen, eikä sitä todellakaan pelastanut se, että juttelin äskettäin pitkän puhelun "naapurin" miehen kanssa, jonka kanssa olemme ystävystyneet tässä matkan varrella. Ja jonka kanssa tunnen uskomattoman suurta samankaltaisuuden tunnetta. Se puhelu veti kyllä mielen synkäksi, vaikka olen ihan mielettömän kiitollinen, että hän halusi avautua omista asioistaan juuri minun kanssa. Emme ole  kuitenkaan tunteneet kovin pitkään, mutta hän on juurikin sellainen, että hetkestä 1 lähtien tiesin, että kyseessä on tyyppi, jonka kanssa haluan ehdottomasti olla tekemisissä ja jonka kanssa kolahti ystävyyden tasolla samantien. Sellaisia kohtaamisia on loppujen lopuksi aika vähän, tai ainakin erittäin harvoin.

No mutta, mennään vähän iloisempiin ja pinnallisempiin juttuihin. Itsekin kaipaan niitä nyt niin paljon ja yritänkin repiä iloa kaikesta, mistä vaan irti saan.

Sain taas lähetyksen Lontoosta ja muutaman superihanan uutuuden verkkokauppaan. Ja tämä päällä näkyvä paljettineule oli yksi niistä. En tiedä, miten te muut, mutta itse ainakin tykkään kaikesta kiiltävästä näin syksyisin superpaljon. Ja tässä mustassa paljettineuleessa on mielestäni kaikki, mitä voin toivoa. Pääntie on venemallinen, helma on jokseenkin suora, se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt, materiaali on ihanan pehmeää, eikä se ole liian paksua tai liian ohutta ja kaiken kruunaa tietysti nuo niin ihanat paljetit! Lopputulos on mielestäni todella hieno, mutta kuitenkin sopivan rento - näyttävä, mutta ei kuitenkaan liikaa ja jota voi käyttää niin arkena kuin vähän parempaankin menoon. Tätä samaista paljettineuletta on myös harmaana, joka sekin on ihan mielettömän upea. Harmaan neuleen mitoitus on reilumpaa kuin tämän mustan version eli varsinkin isomman koon tilaajat, katsokaa mitoitus tarkkaan nettisivuilta! Nyt on nimittäin myös isompia kokoja mukavasti tarjolla eli niitä kokoja, jotka loppuu aina ensimmäisenä. Oma kokoni on XS.

Jos muuten kaipaatte jotain vähän juhlavampaa esim. vaikka neuletakin tai jakun alle, tai ihan itsekseenkin käytettynä, katsokaa ehdottomasti tämä (klik) jumalaisen kaunis ja niin supermukava paljettipaita! Sovitin sitä itselleni ja huoh, miten kaunis se on <3

Loppuun vielä haluan sanoa teille, että tunnen suurta vastuuta niistä tuotteista, joita nostan täällä blogissa esiin. Niitä kuitenkin tilataan perustuen juurikin minun suositukseen ja se on tietysti kova juttu. Kaikki verkkokaupan tuotteet on hyviä, vaikka eivät kaikki mätsää 100% omien mieltymyksieni kanssa ja sen tähden nostankin täällä omassa blogissani esiin vain niitä, jotka täyttävät oman mieltymykseni 100%. Kaikki täällä esille nostamani tuotteet ovat siis niitä, jotka olen ostanut itselleni omaan käyttöön. Kyllä vaan - ostanut!

Loppuun vielä sen verran, että Singaporea olen luvannut käsitellä hieman lisää täällä blogissa ja juttua on tulossa myös Aasiasta hankkimastani kosmetiikasta. Olkaahan siis kuulolla.

Oikein ihanaa ja toivottavasti iloista viikonloppua teille <3 Me nähdään taas!

Musta Paljettineule by Oasis Finland
Neule: Musta paljettineule (eli tämä näin, klik) koko XS
Housut: Massimo Dutti
Kengät: NUDE
Lasit: Ray Ban -kehykset

Musta Paljettineule by Oasis Finland

Musta Paljettineule by Oasis Finland
Seuraa blogiani:

Hello from Singapore

18.10.2017

En yleensä ole kovin innokas reissuun lähtijä. Olen kai nykyään enemmän "Mieluummin jään kuin lähden" -tyyppi, varsinkin mitä tulee matkusteluun. Kotona Helsingissä on vaan niin paljon hommaa, että irrottautuminen ei ole oikeastaan enää edes kovin helppoa. Ja kun se ei ole helppoa, se ei ole välttämättä kovin mieluisaa..

Nyt oli jotenkin ihan eri fiilis, koska kelit Helsingissä alkoi olla oikeasti ihan sietämättömät. Se mereltä puhaltava tuuli, kylmyys ja viistosti piiskaava sade alkoi tuntua jo oikeasti ihan vitsiltä, tai ainakin epätodellisen epäreilulta. Oli aika helppoa vaan lähteä, vähin äänin.

No, todellisuudessa matka on ollut tiedossa jo jonkin aikaa. Meillä esikoinen nimittäin täytti syyslomansa aikaan 18 vuotta, jota me lähdimme juhlistamaan perheen kesken tänne Singaporen maille. Aika cool, että hän ylipäänsä a) halusi lähteä ja b) suostui lähtemään reissuun meidän kanssa!

18 -vuotias on aika mielenkiintoisessa elämän risteyskohdassa. Hän itsekin tiedostaa, ettei ole enää ihan mikään pieni lapsi, mutta ei todellakaan vielä aikuinen. Eikä oikein tiedä, kumpaa edes haluaisi olla - missä tilanteissa aikuinen ja missä lapsi. Kosketuspintaa ihan oikeaan aikuisten elämään on vielä hyvin vähän ja sen tähden ajatukset monista elämän osa-alueista ovat aika mustavalkoisia. Mielipiteet on super-ehdottomia, eikä niissä ole pienintäkään tarkistamisen varaa tai aihetta. Olisittepa esimerkiksi kuulleet hänen reaktionsa, kun ehdotin, että menisimme käymään vaikkapa Singaporen eläintarhassa..

Koska muistan saman vaiheen omastakin historiasta, olisi hienoa toteuttaa sellainen "Äidin ABC hänelle" -tyyppinen postaus eli mitä ohjeita ja neuvoja antaisin hänelle oman elämänsä polulle, kun peilaan omaa itseäni 18-vuotiaaseen nuoreen naisenalkuun. Siitä voisi tulla aika hauska aikamatka!

No mutta. Muutama sananen päivän asusta. Löysin nimittäin täältä Singaporesta Uniqlon liikkeestä aika ihastuttavan karvaturrilaukun, joka oli ihan pakko ostaa. Kuten myös nämä päällä näkyvät leveälahkeiset mustat velour -housut. Velourhan on yksi tämän sesongin top-materiaaleista ja sitä näytti olevan paljon myös Uniqlolla. Päällä näkyvä neule on puolestaan Oasiksen mallistosta tämä näin, klik. Se kuuluu Oasiksen core-mallistoon, ja tarkoittaa, että sitä pitäisi olla markkinoilla vähän pidempään. Omani olen hankkinut jo reilut puoli vuotta sitten ja olen pitänyt sitä joka viikko monet kerrat. Niin kotona kuin muuallakin. Tänne Singaporeen tullessa mm. nukuin lentokoneessa tämä kyseinen neule päällä koko yön, heh. Jos minun pitäisi nimetä yksi ja ainoa suosikki Oasiksen koko mallistosta, niin kallistuisin varmastikin juuri tähän kyseiseen neuleeseen. Se on sopivan ohut, sopivan mallinen ja hihatkin on kivasti slimmit. Tykkään myös venemäisestä pääntiestä sekä kauniista sinisestä väristä. Neuletta löytyy tosin myös harmaana. Ihan mielettömän hyvä perusneule ilman turhia kikkailuja. Omassa yksilössä alkaa jo tosin näkyä käytön jäljet, koska sitä on tullut pidettyä yksinkertaisesti niin paljon.

Täällä Singaporessa alkaa olla yö jo aika pitkällä (klo 1.56), eli laitan nyt koneen kiinni ja toivottelen teille oikein mukavaa syyslomaviikkoa (jota se sattuu koskettamaan). Lomailu täällä jatkuu vielä viikon lopulle saakka eli nähdään taas <3

The Weekend Knit by Oasis Finland
Laukku ja housut: Uniqlo
Arskat: Polaroid
Kengät: Pedro
Uniqlo Velvet Trousers Business Woman Helsinki
The Weekend Knit by Oasis Finland
Business Woman Helsinki in Singapore
Ootd by Oasis Finland & Uniqlo
Business Woman Helsinki in Singapore
Seuraa blogiani:

Viikonlopun kampanjan kuvat

7.10.2017

Mukavaa viikonloppua ystävät! Tämä lauantaiaamu oli jotenkin poikkeuksellisen ihana syysaamu, kun käytiin Leon kanssa aamukävelyllä. Tällaisia seesteisiä syysaamuja ei ole mielestäni ollut yhtäkään vielä tänä syksynä, tai sitten minä en ole vaan keskittynyt nauttimaan hetkestä, mikä on kyllä hyvinkin mahdollista. Ellei peräti todennäköistä.. Tämmöisiä aamuja pitäisi olla enemmän ja syksykin pääsisi oikeuksiinsa.

Meillä aukeaa tänään Oasiksen Showroom yhdessä Huvilan kanssa (klo 10 sijaan) vasta klo 12. Sitä ennen pitäisi käydä hakemassa toiset uudet silmälasit, joilla pitäisi nyt sitten nähdäkin jotain, mutta katsotaan nyt. Edellisilläkin piti, mutta eihän se niin mennyt. Hassua saada lasit, joilla ei näe yhtikäs mitään!

Olenkohan kertonut, että olen potenut silloin tällöin ihan julmettua migreenimäistä päänsärkyä, siis sellaista, joka vetää ihan toimettomaksi pedin pohjalle? Se alkaa aina yöllä ja kestää koko päivän. Ja sellainen päivä oli nyt myös torstaina. Mietin aina kuumeisesti, mistä se julmettu särky voi johtua ja olen nyt tehnyt mielessäni diagnoosin: Se johtuu sokerista. Kävin nimittäin edellisenä iltana kotiin palatessa ostamassa irtokarkkeja sellaisen kohtuullisen pussin ja söin ne suunnilleen kerralla. En edes muista, koska olisin syönyt saatikka ostanut irtokarkkeja edellisen kerran.. Ja huh se olotila aamulla, se oli sellainen "voi Luoja ota minut pois täältä". Pelkkä ajatus siitä karkkipussista sai oksentamaan! Ja muulloinkin ne päänsäryt on liittyneet johonkin poikkeuksellisen korkeaan sokeritankkaukseen, tosin tämä keskiviikkoinen oli aivan extra-annos. En tiedä onko näillä kahdella asialla jokin korrelaatio keskenään, mutta näin minä olen ne mielessäni yhdistänyt. Eli nyt loppuu meikäläisen sokerilla läträäminen, piste. En nimittäin kestä enää yhtäkään sokerikrapula-aamua! Hyvästi forevö prkl.

Tänään ja huomenna sunnuntaina meillä on tosiaan tiedossa kivat päivät Showroomilla, kuten edellisessä postauksessa kerroin. Suomalaista designia, Andy McCoy´n taidetta ja tietysti brittiläistä muotia. Hiukan vaan jännittää Andyn mahdollinen paikalle ilmestyminen.. Kuten eilen päivittämästäni Insta -storysta kenties jo näitte, Andy oli eilenkin sattumalta paikalla, koska luuli, että eilen oli lauantai. Ne Andyn taulut on kyllä muuten ihan näkemisen arvoisia ja hän on mielestäni taitava taulujen tekijä! Hänen taulut menee yllättäen kuin kuumille kiville ja saapa nähdä, kuinka monta niitä viikonlopun aikana saadaan paikalle. Suurin osa niistä myydään kuulemma Euroopan ulkopuolelle ja Euroopassa taas eniten britteihin.

Oasiksen osalta paikalla on kohtuullinen määrä myös Outlet -kamaa, eli hyviä, edullisia löytöjä on luvassa. Ja tosiaan suomalaista designia, kuten lasia ja muuta kodin piensisustusjuttuja, joita näissäkin kuvissa näette. Tänään lauantaina sekä huomenna sunnuntaina siis klo 12-16 ja osoitehan on Korkeavuorenkatu 1 B 11 (2. kerros). 

Ihanaa viikonloppua ja ehkä nähdään <3

Mekko: Floral Jacquard Dress (koko 34) 
Takki: Olivia Princess Coat (koko S)
Rintaimplantit: Arabiaa

Oasis Finland
Mekko: Lace Bodice Skater Dress (koko 34)
Kruunu: Vanhaa Iittalaa

Oasis Finland
Oasis Finland
Seuraa blogiani:

Mitä seuraa, kun muoti kohtaa designin? Ja sekaan hämmennetään hieman rock´n rollia..

2.10.2017

Mistäköhän se idea oikein lähti.. No, palataan siihen kohta, kunhan oikeasti hieman työstän tuota kysymystä ja avaan taustoja.

Olen tainnut jo moneen kertaan kertoa, että vietän aika paljon aikaa Mainostoimisto Huvilan väen kanssa (koska Showroom sijaitsee heidän tiloissaan) ja hehän ovat tunnetusti idearikasta väkeä. Välillä alkaa ihan päätä särkeä, kun ideoita syntyy niin, ettei meikäläisen aivosolut pysy perässä.

Ideoitten äiti on usein Heli eli Huvilan omistaja. Sen lisäksi että hän on ideoitten Iijoki, hän on aina ollut hyvin visuaalinen ihminen kaikessa, mikä liittyy oikeastaan mihin tahansa asiaan - aina yritysten vuosikertomuksien layoutista kotikylppärinsä hajuvesipullojen asetteluun. Ja hänen design -kokoelmansa hakee muuten vertaistaan.

Huvila myös järkkäsi omissa tiloissaan jokunen vuosi sitten Andy McCoy'n taidenäyttelyn, joka saavutti melkoisen sukseen. Siitä lähtien Andyn tauluja on näkynyt enemmän ja vähemmän Huvilan tiloissa. Ihan kuten Andya itseäänkin. Minäkin olen tavannut herran nyt muutaman kerran, (vaikea häntä on olla näkemättä) koska hän ei taida liikkua missään ilman, että se jäisi joltakin huomaamatta, heh.

Eli siinä ne yhteenkootut elementit: Oasiksen muoti, Helin design ja Andyn taulut. Ne kaikki on esillä ensi viikonloppuna lauantaina ja sunnuntaina 7. - 8.10 kun me yhdessä järjestämme avoimien ovien viikonlopun teemalla "When Fashion meets Design with hint of Rock´n Roll". Kaikki esillä oleva on siis myynnissä - Helin design -tuotteet, Andyn taulut ja tietysti Oasiksen mallisto. Sinne olette luonnollisesti tervetulleita eli pistäkäähän kalentereihinne ylös! Andykin on luvannut tulla mukaan kitaran kanssa ja kertomaan taulujensa taustoja, mutta saapas nyt nähdä - se selviää vasta viikonloppuna :)

Paikka: Korkeavuorenkatu 1 B 11
Aukioloajat: La 7.10 klo 10-18  
Su 8.10 klo 12-18

Floral Jacquard Dress by Oasis Finland
Mekko: Floral Jacquard Dress (koko 34) klik
Floral Jacquard Dress by Oasis Finland
Seuraa blogiani:
© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.