Maailman murheita ja ehkä kaunein mekko koskaan

22.8.2017

Huh huh mikä pariviikkoinen takana.. Olen viettänyt todella paljon aikaa Showroomilla ja se on kyllä repinyt meikäläisen niin kahtia. Päivät on venyneet jopa 16 tuntisiksi ja olinkin rupeaman jälkeen aikalailla mehuton tapaus. Mutta niin mahtavaa, hienoa, elämyksellistä aikaa, enkä todellakaan vaihtaisi yhtäkään tuntia! Ihan mielettömän hienoa tavata kaikkia Oasis -faneja ja blogin lukijoita ja vaikka ketä! Kiitos kaikille Showroomilla vierailleille - tulen todellakin tekemään saman rupeaman uudelleen.

Mutta siis, minun elämään ei ole kyllä valitettavasti kuulunut juurikaan muuta kuin työtä työtä ja työtä. Kaikkia kivoja juttuja on sen myötä saatu aikaan ja kerronkin näistä jännittävistä jutuista heti, kun vaan mahdollista.

Vaikka en paljoa muuta tee kuin työtä, mahtuu pään sisään monenlaisia ajatuksia siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen tähden, en tiedä..) Olen tainnut kertoa jo jossain aikaisemmassa postauksessa, että kannan harteillani vähän turhan paljon kaikkia mahdollisia "maailman murheita" ja stressaan monillakin asioilla, joihin en voi itse suoranaisesti vaikuttaa. Ja niitä stressattavia asioita riittää, kuten hyvin tiedätte. Tässä niistä joitakin:

  • Paola Suhosen suunnittelemat äitiysvaatteet lapsille. Eli Plan -kampanja, jolla herätellään ihmisiä avaamaan silmiä ja tajuamaan maailman kauheudet. Tämä kyseinen Plan -kampanja on ehkä pysähdyttävin, puhuttelevin ja järkyttävin kampanja pitkiin aikoihin. Järkyttävin siinä mielessä, että oikeasti sydän meinaa pakahtua näitten hirveiden tosiasioiden äärellä. Siis ihan kauheaa ajatella, kuinka pieniä nämä mainoskampanjan(kin) raskaana olevat lapset ovat! Oma tytär täytti juuri 12 vuotta eli hän on tismalleen saman ikäinen kuin kampanjan keulakuvana olevat kehitysmaitten tytöt. Pituutta heillä on keskimäärin 130 cm. Miettikää!  
  • Turun tapahtumat. Eikö näitä hulluja, kouluttamattomia, radikalisoituneita tapauksia voida palauttaa kotimaihinsa välittömästi, kun heistä paljastuu potentiaalia terroristisiin tekoihin? Luin tai kuulin jostain, että heitä olisi tälläkin hetkellä Suomessa supon listoilla noin 380 henkilöä. Nämä henkilöt eivät ole kevein perustein päätyneet listoille. Miksi heidän annetaan olla täällä meillä Suomessa? Tarvitseeko aina tapahtua jotain pahaa ennenkuin asioille tehdään jotain? 
  • Olemme omien tyttöjen kanssa käyneet viimeaikaisia julmia tapahtumia läpi ja miettineet yhdessä, kuinka mahdollisessa uhkaavassa tilanteessa tulisi menetellä. Ensimmäistä kertaa mekin olemme joutuneet tunnustamaan, että Suomikaan ei ole turvassa maailman pahuuksilta. No mutta, ainakin pitää huutaa niin paljon kuin ääntä lähtee, koska yleensä kova ääni säikäyttää ihmisiä ja herättää ympärillä olevat ihmiset auttamaan. Pelkoa ei tietysti saa lietsoa, mutta kyllä varovainen ja hiukan varuillaan pitää olla. 
  • Olen aina ihmetellyt jalankulkijoiden tietynlaista välinpitämättömyyttä liikenteessä. Katu ylitetään, kun suojatie osuu kohdalle, koska "jalankulkijana minulla on oikeus ylittää katu suojatietä pitkin ja kaikkien muiden tulee väistää minua". Ei minkäänlaista katsetta vasempaan tai oikeaan, koska se oikeus.. Minusta se on oikeus, jota ei aina kannattaisi käyttää! Toinen huolenaihe liittyy liikenteessä niihin, jotka ovat aina luurit korvilla. Ei kuulla eikä nähdä, koska se musiikki. En todellakaan puolusta millään tapaa sitä tyyppiä, joka tappoi yhden jalankulkijan, kun kaahasi Helsingin keskustassa punaisella Jaguaarillaan. Tuli vaan mieleen, että olisiko uhriluku jäänyt nollaan, jos se varovaisuus. No, menneisiin ei voi enää vaikuttaa, mutta ihmiset - olkaa riittävän varovaisia liikenteessä älkääkä itsepintaisesti käyttäkö kaikkia teille suotuja oikeuksia! Autojen seassa me jalankulkijat jäämme aina toiseksi.
Onhan näitä..

Nyt kun on saanut taas suggeroitua itsensä lähes apaattiseen tilaan, on tyhmää, mutta ihanan keventävää puhua muutama sana ehkä maailman söpöimmästä mekosta (klik). En tiedä miksi, mutta olen ihan haltioissani tästä kauniista, keveästä ja niin supermukavasta mekosta, jonka sain tänne Suomen valikoimiin. Se ei painakaan juuri mitään, enkelinkeveä ja keijukaismainen.

Kuten huomaatte, olen itse ottanut nämä kuvat kännykän kauko-ohjaimella, eli sen tähden kännykkä on näinkin näkyvästi kuvissa. Ei muuten:)

PS. Olipas mukavaa päättää tämä postaus näinkin kepeään aiheeseen, koska kaikkien maailman murheitten rinnalla on aina jotain, mikä tuo taas hymyn huulille <3

Oasis Finland Flute Sleeve Dress
Oasis Finland Flute Sleeve Dress
Oasis Finland Flute Sleeve Dress koko XS
Oasis Finland, Flute Sleeve Dress, koko XS
Oasis Finland, Flute Sleeve Dress, koko XS
Oasis Finland, Flute Sleeve Dress, koko XS
Seuraa blogiani:

2 kommenttia:

  1. Maailman meno tuntuu turhan usein nykyään ahdistavalta ja pelottavalta ja asiat vaikuttavat yöuniinkin. Vastapainoksi onneksi elämässä on paljon positiivisia ja mukavia asioita, joista - jopa niistä kaikista pienimmistäkin - pitää osata nauttia. Mekko on kertakaikkisen ihana!!!

    VastaaPoista
  2. Tuo mekko on niin kaunis, taitaa pitää tehä investointi.
    Terveisin Mekkoimmeinen :)

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.