Sunnuntaimekko

4.6.2017

Mikä ihana sunnuntai! Koti on hiljainen ja tyhjä, kun kaikki lähtivät harrastustensa pariin eli minunkin on aika avata blogi ja uppoutua hetkeksi tähän ispiroivaan maailmaan. Se tunne kun pääsee kirjoittamaan tänne <3

En kehtaa enää edes valittaa tästä meikäläisen umpeen ahdetusta ajasta, jossa kädet ei tahdo riittää ja tunteja vuorokaudessa on ihan liian vähän. Miksiköhän muuten ihmiselle annettiin luomistyössä vain kaksi kättä? Ajatelkaa miten kätevää olisi, jos niitä olisi vaikka vain tuplasti enemmän! Tai ettei ihminen tarvitsisi ollenkaan unta, se voisi latautua vaikka vaan syömällä ja juomalla, tai mikä ettei jopa aurinkoenergialla. No, onhan ihmiskuntaan tehty monenmoisia päivityksiä sen 4000 -vuotisen olemassaolonsa kuluessa, mutta sellainen suurempi päivitys, jossa tosiaan kehitettäisiin vähän radikaalimmin, voisi jo olla paikallaan:)

Huomasitteko muuten Instagramissa uuden videon, joka sinne tänään ilmestyi? Menkäähän kurkkaamaan! Se on nimittäin minun 11-vuotiaan tyttären tekemä, kun hän halusi testata uuden puhelimensa editointi-ohjelmaa. Se tehtiin ihan ex-temporee -meiningillä, ilman sen suurempaa sensuuria, eli kertalaakista purkkiin -periaatteella. Hän kaivoi kaikki yksityiskohtaiset tiedot tuotteista ihan omatoimisesti, vaikka itse olisin ne ehkä jättänyt lisäämättä.. Mutta ihanan kiva video siitä kehkeytyi ihan sen tähden, että se on tosiaan hänen tekemänsä <3

Olen tänään koko aamupäivän käyttänyt blogin hyväksi ja tehnyt materiaalia ensi viikkoa varten. Ihan uskomattoman hyvä fiilis, kun "kukonaskel" kerrallaan, saan omasta elämänhallinnasta taas kiinni niin, että aikaa riittää muullekin kuin verkkokaupan tekniikalle ja sen pyörittämiselle. Elän toiveikkaana, että jo ensi viikolla pääsisin muuttamaan uuteen showroom -tilaan, josta kerron teille vähän tarkemmin, kunhan se on edennyt siihen pisteeseen. Huomenna maanantaina menen joka tapauksessa katsomaan paikan päälle erästä liiketilaa, joka on ajankohtainen syksyllä 2018. Ne on pitkiä prosesseja nekin..

Ensi viikonloppuna saatan pujahtaa pienelle irtiottolomalle jonnekin päin Eurooppaa, en tiedä vielä minne. Ehkä Berliiniin.. Meillä kun ei ole tapana suunnitella lomareissuja etukäteen juuri ollenkaan, vaan mennään ihan fiiliksen mukaan. Ja nyt jonnekin "lähelle", koska aikaa on vaan noin 1,5 vuorokautta. Siinäkin ehtii päästä mukavasti tunnelmaan.

Mitäs pidätte tästä kaunokaisesta mekosta? Se on tietenkin Oasiksen kevään uutukaisia ja hurmasi minut ihan täysin. Helmassa on pieni tylli alla, joka tekee siitä sopivan juhlavan, mutta ei kuitenkaan liian hienoa. Ihana kesämekko, jonka päälle voi syksyn tullen laittaa vaikkapa neuletakin lämmikkeeksi ja käyttää periaatteessa vaikka vuoden ympäri. Se löytyy verkkokaupasta täältä, klik. Katso myös saman sarjan hame (täältä näin, klik), joka on myös ihan syötävän suloinen ja niin superhyvin istuva!

Mutta eipä tällä kertaa oikeastaan muuta. Mukavaa kesää teille, jotka olette jo aloittaneet loman! Nähdään taas <3

PS. Jos haluatte, että kuvaan jonkun määrätyn tuotteen Instagramin Stories -puolelle, niin kertokaa ihmeessä! En välttämättä julkaise kyseistä kommenttia, mutta kuvaan kyllä toiveitanne ilman muuta.



Summer Floral Stripe Skater

Pinkki tyllimekko by Oasis Finland

Pinkki tyllimekko by Oasis Finland

Summer Floral Stripe Skater by Oasis Finland

Dress: Oasis Finland (clic here)
size: EUR 34 (UK 8), normal sizing

Seuraa blogiani:

2 kommenttia:

  1. Täydellinen! Ei niin pitkä kuin kuvittelin eli jää polven yläpuolelle, mutta muuten koko ja malli olivat ihan nappi! Supertoimitus! En ole ennen - edes näissä digikuvioissa - noin nopeaa toimitusta kokenut. Kiitos! Lm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! Sinulla on siis ainakin asun puolesta upeat juhlat tuloillaan, koska ollakseen upeat juhlat, pitää asun olla omastakin mielestä upea:) Ai että miten ilahduttavaa!!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.