BW loves Oasis and VICE VERSA eli syy blogin hiljaiselolle

19.4.2017

'Kaikki on hyvin, kun voit katsoa peilissä näkyvää henkilöä ja sanoa vilpittömästi, että olet tehnyt parhaasi.'

Mitäpä sitä enää salailemaan. Nyt kun reilut 1,5 vuotta sitten alkanut projekti on saatu hyvälle alulle ja kaikenmaailman vaitiolositoumukset lakkautettua, on aika kertoa teillekin, mitä täällä ruudun toisella puolella onkaan puuhasteltu.

Oasis SS2017

Kaikki alkoi tosiaan loppukesästä noin 1,5 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran lähestyimme brittiläisen muotibrändin Oasiksen kanssa toisiamme. Ja siitä se idea sitten lähti kytemään. Vanha elämä ei kuljettanut enää oikein mihinkään suuntaan ja kaipasin henkisen pysähtyneisyyden sijaan uusia haasteita, uusia tuulia ja jotain sellaista, missä todellakin saa pistää itsensä likoon ja luoda jotain uutta. Omin käsin. Maailma ympärillä kansainvälistyy ja minäkin haluan siihen mukaan.

'Aiemman kokemuksen tulee olla majakka, joka näyttää meille tietä, eikä laituri, johon kiinnitämme aluksemme.'

Oasis SS2017


'Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki' (Aaro Hellaakoski).

Eli siis. Minä, edustamani yrityksen kautta, aloittaisin projektin, jonka tarkoituksena olisi raivata tietä brittiläiselle suositulle muotibrändille Oasikselle tänne Suomen markkinoille. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt moista, enkä oikeastaan koskaan ole ollut edes muotibusineksessa, mutta mitäpä sitten.. Samat lainalaisuudet kai pätee, oli liiketoiminta mikä tahansa. No, totta puhuttuna, pelotti, hirvitti, jännitti ja ties mitä. Aika rohkea ajatus ja vielä niinkin iso brändi kuin Oasis..

'Enkeli osaa lentää ja lintu ja kuka vaan, kunhan on siivet sydämessä ja tuuleen uskaltaa.' Tuula Sandström



En edes muista, montako kertaa olen käynyt Lontoossa Oasiksen pääkonttorilla heidän haastatteluissaan, tehnyt heille erilaisia suunnitelmia, päivittänyt niitä, kun asiat ei suju, niinkuin olisin niiden toivonut sujuvan, selvittänyt yhtä ja toista, neuvotellut Suomen päässä kaikki maailman nippelit, ja mitä kaikkea. En oikeasti edes muista, mitä kaikkia vaiheita ja käänteitä tämä projekti onkaan pitänyt sisällään.. Tämmöisen ison projektin äärellä asiat nimittäin tuppaa unohtumaan jo ihan sen tähden, että niitä ei vaan ehdi fiilistellä.

Ja härregyyd niitä erilaisia tunnetiloja, mitä tähän projektiin on mahtunut! Jokainen pelko, jännitys ja painajainen - ne on melkeinpä kaikki käyneet toteen, ainakin jonkinasteisina. Tunnetilat on vaihdelleet niin äärilaidasta toiseen, ettei mitään rajaa. Välillä koko touhu on tuntunut todellakin yhdeltä suurelta painajaisunelta ja toisinaan taas mielen on vallannut kaikki muut hyvänolontunteet syrjäyttävä euforinen olotila. Oikea Hulluuden Highway.

Oasis Finland SS2017

Oasiksen oli tarkoitus aloittaa toimintansa täällä Suomessa ihan fyysisen liikkeen muodossa, mutta sopivaa paikkaa Helsingin keskustasta ei oikein tahtonut löytyä. Ja kun se vihdoin löytyi, asiat eivät edenneet toivotulla tavalla. Tielle tuli jälleen kerran esteitä. Muutamien tiukkojen vääntöjen jälkeen päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että Oasis aloittaa toimintansa Suomessa verkkokaupan muodossa eli sitä(kin) johdetaan, hallinnoidaan ja operoidaan täältä Suomesta käsin, suomalaisin käsin. Showroom tosin avataan ihan lähitulevaisuudessa, ja ensimmäinen oikea liike starttaa vuonna 2018, mutta palataan niihin myöhemmin. Kaikki asiat ei yksinkertaisesti mahdu tähän yhteen postaukseen, eikä niistä kaikista vivahteista oikein voi vielä tässä vaiheessa edes kertoa..

Kerron kyllä ilman muuta heti tarkempia detaljeja, kunhan se suinkin on tosiaan luvallista ja mahdollista. Näissä asioissa kun mitä vaan yllättävää voi tapahtua, sen (jos minkä) olen todellakin oppinut.. Mutta onneksi 'Jos vastoinkäymisen jälkeen olet enemmän kuin sitä ennen, niin ei se sitten ollutkaan vastoinkäyminen.'

Oasis SS2017

Nonniin. Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään. Yhden episodin loppu häämöttää jo ihan nurkan takana eli verkkokauppa avataan ihan muutaman päivän kuluttua (ehkä jo tällä viikolla, jos kaikki menee nappiin eikä viimehetken takapakkeja ilmesty). Verkkokauppa tullaan avaamaan tähän osoitteeseen, klik. Kunnes sen jälkeen alkaakin taas uusi ja tuntematon tie..

Ihanaa, kun vihdoin pääsin kertomaan teillekin tämän "salaisuuden" ja saan alkaa puhua tästä asiasta avoimesti, ilman salaisuuden ärsyttävää verhoa välissä! Niin ja paljastettakoon sekin, että kaikki tämän postauksen asut on tietysti Oasiksen kevään mallistosta, kuten kaikki ne pienet asuvideot, joita olen omalle Instagram -tililleni lisäillyt, sinne stories puolelle tosin.

Just nyt on kuulkaas aika hyvä ja luottavainen fiilis! Ja kieltämättä, ihan varovaisen hiljaa, salaa kuiskaten, nurkan takaa, tekee mieli huutaa: I made it :)

PS. Käykäähän kurkkaamassa Marjukan blogista hänen päivän asunsa! Aika cool, vai mitä!

Seuraa blogiani:

47 kommenttia:

  1. You made it, indeed!!! Tuhannesti onnea ja menestystä, täältä sivusta seuranneena voin vain ihmetellä sinnikkyyttäsi, kun et luovuttanut. Mutta upea brändi ja kauniita, kauniita tuotteita! Mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti <3 Ihan mahtavaa, kun oot kulkenut mun tukena ja jaksanut kuunnella mun vuodatuksia ja tsempata eteenpäin.. Niitten merkitystä ei voi kyllä liikaa korostaa!

      Poista
  2. Wau, mitä upeita uutisia! Tuhannesti onnea uudelle matkalle!

    VastaaPoista
  3. Mutkia matkassa ja haasteita näyttää matkassa olleen, mutta toivottavasti nyt hommat alkavat luistaa sujuvammin. Sitkeä sissi olet ollut. Onnea ja menestystä sekä kaikkea hyvää! Ihania vaatteita niin näissä kuvissa olevat kuin Instassa esittelemäsikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niitä on tosiaan riittänyt, vaikka toisaalta olen niistä näin jälkeen päin myös kovasti kiitollinen. Ne, jos mitkä, opettaa ehkä kuitenkin parhaiten:) En haluaisi kyynistyä, mutta välillä tuntuu, että on melkein pakko, jos mielii pärjätä..

      Poista
  4. Paljon onnea yrittäjämaailmaan, sinnikäs olet ollut ja hienoa, että vihdoinkin saat kaupan auki. Lycka till!

    VastaaPoista
  5. Superhienoa, että pääsit vihdoinkin paljastamaan uutisesi! Onnea yrittäjän uralle - ja olipas muuten tosi kivan näköisiä vaatteita!

    VastaaPoista
  6. Voi miten hienoa!! Onnea tuhannesti. Hurjan rutistuksen olet tehnyt 😊 Ihan mahtava juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Kunhan Annu tulet käymään Helsingissä, niin ilmoittele! Voisit tulla poikkeamaan mun tulevalla showroomilla! Se avautuu joskus toukokuun aikana.

      Poista
  7. Valtavan paljon onnea uudella valitsemallasi tiellä ��

    VastaaPoista
  8. PALJON onnea! Verkkokauppa näyttää todella kivalta, kun kävin kurkistamassa :) . Toivottavasti tulevaisuudessa ei ole enää noin paljon esteitä ja mutkia vaan saat nauttia yrittäjyydestä täysin siemauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Mari <3 Sitä minäkin toivon, vaikka eiköhän niihin mutkiinkin totu:) Luulen, että ne vaan kuuluu välttämättömänä osana tähän maailmaan.. Mutta kunhan niihin tottuu, ehkä voi alkaa nauttiakin kaikesta siitä vapaudesta, joka myös kuuluu tähän kuvioon.

      Poista
  9. Onnea Pia.😘💖😘 Ihana brändi johon on tullut Lontoossa tutustuttua, naisellinen ja mukavan lompakkoystävällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla, että se on sulle tuttu brändi!! Just nuo adjektiivit on aina tehonneet meikäläiseenkin eli se naisellisuus ja lompakkoystävällisyys:) Ja kiitos ihanainen onnitteluista <3

      Poista
  10. Tämäpä uutinen!🖒 Paljon onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä!💖
    -Teija F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ystäväiseni <3 Tulehan poikkeamaan, kun käyt täällä kirkolla!

      Poista
  11. Vau, mahtavaa! Onneksi olkoon! Ihan oikean henkilön ovat projektiin valinneet! :) Täytyy ehdottomasti käydä verkkokaupassa seikkailemassa ja shoppailemassa, kun sivut aukeaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mia ja kiitos kaunis <3 Käyppä tosiaan kurkkaamassa, nyt ne on auki:) www.oasis-stores.fi

      Poista
  12. Mitä salailtavaa tuossa oli? Ja btw nuo esittelynuket on kamalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, et taida itse olla business -maailmassa, kun sitä ihmettelet:) On aika tavallista, että moneen projektin vaiheeseen liittyy joko kirjallinen "letter of intend" tai ihan vaan herrasmiessopimukseen perustuva vaitiolo. Eikä keskeneräisistä business -asioista ole muutenkaan tapana hölöttää ympäriinsä:)

      Itse tykkään noista esittelynukeista ja tulen käyttämään juurikin niitä samoja myös täällä Suomessa. Minusta ne on "sigamageet"!

      Poista
  13. Onneksi olkoon!

    Täytyypä käydä kurkkaamassa verkkokauppaa. Tähän merkkiin olen törmännyt joskus matkoillani.

    Toivottavasti matka jatkuu tästä eteenpäin ilman suurimpia esteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulanneli :) Ihanaa kun yksi välietappi on nyt saavutettu ja voi suunnata katseen taas hitusen eteenpäin!

      Poista
  14. Sinussa on suomalaista sisua! Onnea uudelle yritykselle. Minulle vähän vieraaksi jäänyt liike, vaikka kyllä se täältäkin löytyy. Viikonloppuna käyn kyllä tutustumassa paremmin.
    Hienoa, että uskalsit hypätä uuteen, etkä lyönyt hanskoja tiskiin, vaikka siltä tuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara <3 Kun tahtoa on tarpeeksi, sitä sisuakin löytyy. Pohjois-Irlanti on Oasikselle melkeinpä kotimarkkinaa, mutta muutoin Irlannin tilanteesta en tiedä.. Käy ihmeessä kurkkaamassa, mallisto on ihana! Olen aina tykännyt siitä.

      Poista
  15. Hurjan paljon onnea, Pia <3 On hienoa, kun saa tehdä sitä, mitä rakastaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta <3 Voi että kumpa kaikki voisi tehdä sitä, mitä rakastaa.. Meillä Suomessa on ihan liikaa tyytymättömyyttä työpaikoilla, olen sen omin silmin nähnyt.. Ja se heijastuu varmasti koko meidän kansantalouteen.

      Poista
  16. Vau, aivan loistavaa! Onnea uuteen yritykseen!

    VastaaPoista
  17. Onnea Pia ❤ Huippua että kova työ palkitaan ja saat työskennellä sellaisen parissa, johon sinulla on aito palo 🍀

    VastaaPoista
  18. Onnea paljon. Tosi mahtavaa, että saamme uusia merkkejä tännekin. Annan sulle Pia anteeksi blogihiljaisuuden nyt, josta aiemmin kirjoittelin. 😊Tuula

    VastaaPoista
  19. Onnea uuteen! Voihan hitsi mikä muutos! Tsemppiä alkuhuumaan ja toivottavasti pitkä puurtamisesi palkitaan.
    Kunhan elo tästä tasoittuu, kuulen ainakin itse mielelläni lisää Osasis merkistä ja esim. sen mitoituksesta jne.
    amy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Amy ja kiitos tsempeistä:) Juu ilman muuta, mielessä on jo vaikka minkämoisia postauksia aiheeseen liittyen! Täällä omassa blogissa vähän enemmän fiiliksiä ja verkkokaupan puolella (sen omassa blogissa) puolestaan juttuja asiapohjalta. Toivottavasti ehdin tehdä kaikkea sitä, mitä mielessä pyörii..

      Poista
  20. Vau! Upeaa rohkeutta ja onnea uudelle tielle!
    t: Mari/MariFly

    VastaaPoista
  21. Mahtavaa! Niin ja onnittelut:) Kyllä on varmasti jännät fiilikset!
    Vaatteet tuolla merkillä ovat kauniita ja aina niitä hiplailen Tukholmassa käydessäni. Kiva, kun saadaan liike tännekin, sun ansiostas:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystäväiseni <3 Ja viimeistään showroomilla nähdään:)

      Poista
  22. Onneksi olkoon! Jännittäviä aikoja elät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli <3 Juu, kyllä tässä jännitystä on riittänyt yhdelle ihmiselle, hih :)

      Poista
  23. Oikein paljon ONNEA täältä rapakon takaakin koko sukulaisjengiltä!!! Mahtavia uutisia! You made it! Onnea ja menestystä! ������❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos <3 Terkut sinne teille kaikille!!

      Poista
  24. Pitkästä aikaa tulin lukemaan blogiasi (kun linkkasin sen vastikään erääseen fbn bisnesäitiverkostoon) ja wau mikä uutinen täällä onkaan! Onnea uuteen!

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.