Black and pink

15.1.2017

Kylläpäs olikin erilainen viikonloppu. Kuten Instagramia seuraavat jo tietävätkin, olin "Mennään Naimisiin -Häämessuilla" Wanhassa Satamassa sekä lauantaina että tänään sunnuntaina. ViaGymin maahantuoja Kriste nimittäin soitti minulle muistaakseni torstaina ja kysyi, että pääsisinkö heidän kanssaan messuille promotoimaan heidän laitettaan (eli tätä näin, klik). No mikäpä siinä. Siellä me sitten hytkytettiin ihmisiä ViaGymin laitteilla ja voi vitsit, miten mukavaa oli. Ihmisiä oli paljon, mutta ei kuitenkaan liikaa. Mutta sitäkin hyvätuulisempia, pääasiassa häitään suunnittelevia nuoria pareja ja heidän kaasojaan ja vanhempiaan. Ja messuthan oli pullollaan "prinesessahuumaa" ja vaaleanpunaista unelmaa:) Oi niitä omiakin vastaavia aikoja..

Olin lauantaina messupäivän jälkeen rättiväsynyt, siis ihan poikki. Kai se oli tottumattomuutta ja jonkinlaista adrenaliinipiikkiä seuraava olotila. Oli miten oli, en jaksanut tehdä silloin mitään messujen jälkeen. Tänään sunnuntaina oli jo paljon iisimpää ja messujen jälkeen energiaakin oli vaikka muille jaettavaksi. Jopa niin paljon, että maltoin napata nämä uunituoreet kuvat päivän messuasusta.

Mitäs tykkäätte asusta? 

Mekko on Lontoon edellisen reissun Oasis -tuliaisia ja United Nuden kengät Tukholman tuliaisia. Ne on ihan mielettömän mukavat jalassa ja superkäytännölliset eli ehdottomat lempikengät atm. Ne on japanilaisen Issey Miyaken suunnittelemat eli saman, joka suunnitteli myös Iittalan kanssa yhteistyömalliston. Issay Miyake oli muuten Steven Jobsin hyvä ystävä ja valmisti hänelle kaikki ne hänen tavaramerkikseen muodostuneet mustat poolopaidat. Ettäs tiedätte nyt senkin:)

Mukavaa ja energistä uutta viikkoa ystävät eli nähdään taas seuraavassa postauksessa <3

Oasis faux leather dress
Faux leather dress: Oasis (this one, clic)
Shoes: United Nude 
Jacket: Bershka
Bracelet: MariFly
Pink bag: Marimekko

Oasis faux leather dress

Oasis faux leather dress

Oasis faux leather dress Marimekko clutch

Oasis faux leather dress, Bershka jacket

Oasis faux leather dress, Bershka jacket
Seuraa blogiani:

3 kommenttia:

  1. Upea mekko! Itsellä on yksi nahkamekko, mutta haluaisin vielä toisenkin :)

    VastaaPoista
  2. Upea mekko! Entisenä vaatemyyjänä voisin antaa sinulle vinkin sukkahousujen käytön suhteen. Hihattoman yläosan, mekon pariksi aina värittömät sukkahousut ja pitkähihaisen yläosan kanssa peittävämmät tai värittömät sukkahousut. -Meeri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä monokromaattinen asu eli se, että ylä-ja alaosa ovat samaa väriä, luo upean siluetin ja pituutta. Jos sukkahousut olisivat värittömät, se loisi poikittaisia katkoksia, ja saisi näyttämään lyhyemmältä. Erityisesti, kun kengissä on vielä nilkkaremmit, jotka "katkaisisivat" jalkaa - täysmustassa tätä ongelmaa ei ole! Mustat paksut sukkahousut ovat mielestäni siis paitsi talvella käytännöllinen, myös tyylipuhdas valinta! Upea mekko, vaikka musta ei ole juuri sulle imartelevin väri. :)

      Juhlapukeutumiseen tuo vaatemyyjän sukkahousuohje varmaan pääsääntöisesti pätee, mutta arkeen ja varsinkin näin talvisaikaan ei päde mielestäni lainkaan.

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.