Wish you a Bright and Happy New Year!

31.12.2016

Nyt on vuoden viimeinen päivä ja vuoden viimeinen asupostaus. Muotiblogin vuosi on ihan hyvä päättää sen syvimpään olemukseen, olemassaolonsa perustaan, sen sieluun ja sydämeen eli siis siihen, millainen asu tänään oli päällä. Helppoa ja huoletonta olla muotiblogi tässä maailmankaikkeudessa, eikös vaan:)

Meille tulee tänään vieraita kuuden aikaan ja aloittelen kohtapuoliin siihen valmistautumisen eli hetki vielä aikaa hengailla täällä teidän kanssanne..

Olin aamulla Salmisaaren liikuntakeskuksessa seuraamassa seinäkiipeilyn SM-kisojen karsintoja, jossa vanhemman tyttären piti kisailla. Jotain käsittämätöntä tapahtui, ja hän jätti kisat väliin. Rimakauhua kai.. Meidän perhe on kyllä sen paikan suurkuluttaja, koska joka ikinen päivä meistä on joku siellä treenaamassa, parhaimmillaan kaksi. Vanhempi osti koko ensi vuoden kausikortin jo eli tulevakin vuosi jatkuu samoissa merkeissä. Ja pienempi harrastaa siellä cheerleadingia sekä treenailee vapaaehtoisesti akrobatiaa aina, kun treenaamiselta jää vapaata.

Ai niin ja kävin tosiaan Tukholmassa tällä viikolla, kuten Instagramin tarinapuolta seuraavat jo tietävätkin. Lensin keskiviikkona iltapäivällä ja palasin kotiin torstaina. Ihana pieni irtiotto, jossa oli yhdistettynä vähän velvollisuuksia ja sopiva annos myös huvittelua. Lentomatkakin kesti vaivaiset 40 minuuttia eli suunnilleen nousun ja laskun ajan. Ihan uskomattoman lähellä!

En ole käynyt Tukholmassa aikoihin, enkä edes muista milloin viimeksi. Hurjaa se Henkkamaukan ylivoima keskustan katukuvassa. Lindex on saanut myös mukavasti elintilaa (eli hyvä Suomi), kuten myös KappAhl. Ja senpä tähden pysyttelinkin vähän rauhallisemmalla Stureplanin ja Östermalmin suunnalla. Yleisesti ottaen, liikkeellä oli melkoiset ihmisvuoret ja katukuvasta päätellen voisikin todeta, että Ruotsilla menee loistavasti.

Nyt täytyy kuulkaas aloittaa valmistelut vieraita varten, kuusen sainkin jo kiikutettua ulos. Huh ihanaa, kun olohuone on taas "omassa käytössä"! Blinitaikina kohoamaan ja sitten hienoista kodin faceliftingiä, ei mitään älytöntä hössötystä.

Ei siis muuta kuin oikein mukavaa iltaa teille kaikille ja menestyksekästä uutta vuotta! Tuokoon se tullessaan rauhaa, rakkautta ja rikkauksia sopivassa suhteessa ja jokaiselle mieluisassa muodossa. Kiitos teille kaikille menneestä vuodesta ja siitä, että olette vierailleet täällä minun luonani <3 Nähdään taas ensi vuonna!

OOTD
Shirt: Your Face
Jeans: Hollister
Shoes: NUDE
Necklace: by Kirju
OOTD
OOTD
Seuraa blogiani:

4 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta blogikollegalleni & sparraajalleni! : )Haastetaan toisiamme tulevanakin vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää uutta vuotta myös Sinulle :) Näin tehdään, koska meillähän on jo valmiinakin hyviä ideoita ja lisää syntyy aina kun nähdään!

      Poista
  2. Ihanaa alkanutta vuotta Piia ! Toivottavasti nähdään pian, näin sinut siellä valkoisessa salissa, tulin myöhässä ja ehdit lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sara:) Se valkoisen salin tapahtuma oli tosiaan nopea ja tehokas, eli nähdään jossain toisessa tilaisuudessa <3 Antoisaa uutta vuotta myös Sinulle!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.