Minustako vloggaaja?

7.12.2016



Yhteistyössä ASUS, Microsoft ja Lifie

Bloggaajana on helppoa urautua omalle tyylilleen, ihan niinkuin missä tahansa asiassa. Jämähtää niin sanotusti paikalleen. Oma mukavuusalue alkaa meikäläiselläkin olla varsin hyvin tiedossa ja sen ulkopuolelle kurkistaminen ei tunnu kovin luontevalta, tietenkään. Jos näinkin pitkään blogia pitäneenä mielii kehittyä ja pysyä muutoksessa mukana, olisi korkea aika ottaa seuraava askel. Joka väistämättä menee elävän kuvan puolelle eli videoistahan silloin puhutaan. Tai vloggaamisesta nykytermejä käyttääkseni.

Kun sähköpostilaatikkoon kilahti ASUS´n ja Microsoftin kutsu tulla kuuntelemaan vloggaamisen liittyviä saloja someguru Valtteri Sandbergin johdolla, ajattelin, että juu, ei kiitos. Tämän päivän vloggaajat on niin hyviä, että en millään kykenisi samaan, koska vähempäänhän ei voi tyytyä.. Hehän ovat kuin mitäkin elokuvatuottajia. Ja että ei minulla ole nyt kapasiteettia sellaiseen eli kunhan blogeista aika jättää, minäkin häivyn näiltä foorumeilta. Sitäpaitsi, meidän ikäiset "aikuiset" naiset ovat vasta tuloillaan tänne blogimaailmaankin, eivätkä he ole vielä todellakaan aikeissa siirtyä "next levelille". Aika monta hyvää syytä, vai mitä!?

Olen pitkään suunnitellut ja naureskellutkin monet hyvät naurut, millaisia kaikkia videoita voisinkaan tehdä yhdessä kavereiden kanssa. Niiden pitäisi olla ainakin hauskoja ja toki myös omaperäisiä. Ei siis mikään ihan helppo rasti! Esimerkiksi piilokamerajuttuja olen kypsytellyt mielessäni jo vuosia - kyllä vaan. Hyvät ajatukset tuppaa vain tukehtua siihen, että riittävän hyvä ei ole todellakaan siedettävä taso. Ja sekös harmittaa ja suorastaan tappaa kaiken luovuuden. Miksi ihmeessä sosiaalisesta mediasta on hävinnyt kaikenlainen spontaanius? Miksi ei voi vaan tehdä hauskoja videoita ja tuupata ne sitten semmoisinaan juutuupiin? Miksi ne täydellisyyden tavoittelijat tulee megasuperammattilaislaitteineen ja studioineen ja pilaa kaiken ilon, häh?

No eihän se tietysti niin mene! Minä itsehän ne määritelmät riittävän hyvälle sun muille määreille päätän omassa päässäni ja asetan rajoja ihan itse itselleni. Koska vloggaamisen maailmassakin on taatusti tilaa ihan jokaiselle ja väittäisinkin, että parhaiten pärjää se, joka vaan haluaa pärjätä ja joka järkähtämättä uskoo ja luottaa itseensä. Siitä se bloggaaminenkin aikoinaan lähti..

Kyllähän minä tietysti menin kyseiseen ASUS´n ja Microsoftin tilaisuuteen (huom! kuvatodiste alla) ja hyvä niin, koska Santeri sai vloggaamisen kuulostamaan kovin helpolta. Ja ennenkaikkea hauskalta.

Jos muuten olet kiinnostunut lukemaan Valtterin vinkit ja vloggaamisen ABC, käy ihmeessä kurkkaamassa ne täältä, klik. Kyseisessä ASUS´n blogissa on muutenkin paljon hyödyllistä asiaa niin bloggaamisesta kuin vloggaamisestakin.

Kuunteletteko te muuten vlogeja? Ja onko ne mielestänne jo ihan must?

ASUS ja Microsoft
^Tämä on kuulkaas vakavaa touhua:)
ASUS ja Microsoft

Seuraa blogiani:

1 kommentti:

  1. Itse en ole hypännyt edes blogikelkkaan muuten kuin ruudun tältä puolelta enkä mitään varsinaista vlogia ole koskaan seurannut, mutta katson kyllä mielläni bloggaajan tekemiä videoita eri aiheista. Ajatuksena sinun ja FFS:n Marjukan video voisi olla kyllä kutkuttavan hauskaa seurattavaa...ehkä sinun täytyy houkutella kaveri mukaan ja käydä joku jutustelu vaikkapa teidän vaatekaapin saloista, bloggaamisen alkutaipaleesta tai ihan mistä vaan.

    Videota odotellessa...

    Nita

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.