Lunchtime kuorinta ja vinkkejä, mistä tunnistaa hyvän kosmetologin ja hoitolan

22.12.2016



Olen monet kerrat valitellut täällä bloginkin puolella näitä omia iho-ongelmiani. Minulla on tyypillinen sekaiho, joka rasvoittuu helposti t-alueelta ja kai siitä johtuen kerää epäpuhtauksia normaalia herkemmin. Ja se taas johtaa tulivuoren kokoisiin ihohuokosiin.

Pahimman rasvoittuvuuden olen saanut jollain tapaa kuriin muutamien hyvien tuotteiden ja tietysti myös ihonhoidon ansiosta. Kotihoidot olen tehnyt mallioppilaan lailla jo vuosia ja siinä asiassa panostan kahteen supertärkeään asiaan eli kuorintaan ja kosteutukseen. Sillä tavoin olen saanut vaativan ihoni jollaintapaa haltuun.

Kun neljäkymppiä tuli aikoinaan mittariin, oli pakko todeta, että kotikonstit ei enää auta, jos mielii pitää ihonsa yhtä hehkuvana kuin vaikkapa Helena Lindgrenillä. Iho alkoi veltostua ihan silmissä, noin vaan, yks kaks. Kiitos jatkuvalle kiireelle, stressille, ilmastoinnille ja ylipäänsä elämäntilanteen aiheuttamille rasitteille. Ne kaikki vaan pahentaa ikääntymisen vaikutuksia..

Laittakoon Helena Lindgren ihonsa alle minkälaisia täyteaineita tahansa tai käyttäköön botoxia vaikka viikottain, mutta ihon kuntoa ja sitä hehkua ne eivät tuo mukanaan. Siitä on otettava vastuu ihan itse. Ja Helena on kyllä malliesimerkki siitä, kuinka hyvin hän on ihoaan hoitanut ja pitänyt siitä huolta. Vaikka varmasti perintötekijätkin on hänen kohdallaan erinomaiset.

Eli minun neuvoni on, että kotihoidon pitää olla järjestelmällistä ja systemaattista ja siinä pitää olla apuna kunnon tuotteet. Sen lisäksi ja kotihoitoa tukemaan pitää säännöllisesti käydä (syvä)puhdistamassa ja elvyttämässä ihoa ammattilaisen taidoilla ja ammattilaisen aineilla. Pelkkä ihon sively ja kevyt pintapuolinen hieronta ei enää riitä.

"Kauneus on elämänmittainen matka."

Minulla oli ilo tässä taannoin päästä tutustumaan kosmetologi Else Stenvalliin ja todeta, että hän on todellakin alansa ammattilainen. Isolla Aalla. Hän teki minulle Dannè DMK:n uuden Lunctime Peel -kuorinnan ja hoito kesti 30 minuuttia. Eli supertehokas hoito, jonka ehtii tehdä lounastauon aikana. Hoitola sijaitsee aikalailla keskustassa eli kivenheiton päässä Kampin asemalta, Eerikinkatu 26:ssa.

Lunchtime Peel -kuorinnalla tehdään hallittu mikrokuorinta orvasketeen ja ihosta tulee välittömästi hehkeä. Sellaista hoitoa ei valitettavasti voi tehdä kotona, koska se menee niin syvälle ihon alle. Kertahoitona se sopii mainiosti esimerkiksi juhliin tai johonkin tärkeään tilaisuuteen valmistautuessa. Iho todellakin oli superpehmeä välittömästi hoidon jälkeen eli täydellinen pohja hyvälle, kestävälle meikille. Jos ihon kuntoa alkaa elvyttää ja haluaa hyvän lopputuloksen, on suositeltavaa ottaa sarjahoito ja käydä hoidoissa 6-10 kertaa. Vahva suositus!

Loppuun vielä joitakin omia havaintoja, joista tunnistaa ammattitaitoisen kosmetologin ja hyvän kauneushoitolan:
- Ammattitaito syntyy koulutuksen ja kokemuksen myötä. Ne kannattaa tarkistaa vaikka kyselemällä tai googlettamalla etukäteen. Jostain nuortenkin täytyy tietysti aloittaa, mutta itse luotan kokemukseen näissä asioissa.
- Kauneudenhoitoalan perustutkinto on loistava tutkinto, jossa opiskellaan mm. ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, mutta myös Suomen Kosmetologien Yhdistyksen jäsenyys on hyvä osoitus ammattitaidosta.
- Jos hoidot maksavat "liian vähän", siihen kannattaa suhtautua varauksella. Yrittäjähän maksaa hoidon hinnasta verot, vuokrat, tuotteet, palkat, vakuutukset yms. eli kannattaa suhteuttaa hoidon hinta myös sillä tavalla. Absolutely nou veronkierrolle!
- Hoitolan siisteyteen kannattaa kiinnittää myös huomiota. Jos hoitola ei ole siisti, miten sen hygieniatasoon voi luottaa?
- Hyvä hoitola tilaa tuotteensa luotettavalta maahantuojalta, jolloin raaka-aineet on varmasti läpäisseet Suomen vaatimustason.
- Hyvä kosmetologi kyselee ihon kuntoon liittyvistä asioista ja kertoo myös rehellisesti omat mielipiteensä ja suosituksensa. Niistä ei missään nimessä kannata loukkaantua, vaikka ne eivät olisi niin kovin imartelevia. Palaute kannattaa ottaa vastaan lahjana!
- Hyvä kosmetologi tekee työtä sydämellään, ei rahankiilto silmissä.

PS. Lunchtime Peel -kuorinta maksaa 110 euroa ja 6 kerran sarjahoito 510 euroa (85 euroa/kerta).

DMK Lunchtime Peel Else Stenvall
^Else Stenvall on pitkän linjan ammattilainen ja toiminut kosmetologina vuodesta 1995 ja yrittäjänä 1997 lukien. Hän on myös yksi DMK Finlandin kouluttajista ja sen puitteissa opettanut useissa kauneudnehoitoalan kouluissa. Else lupaa hoitaa koko ihmistä ja perustaa hoidot fysiologiaan ja hoitoaineiden funktioihin. Sitä on ammattitaito!
DMK Lunchtime Peel Else Stenvall
DMK Lunchtime Peel Else Stenvall
Linda Toye
^Eerikinkadun hoitolassa oli tällä kertaa esillä korusuunnittelija Linda Toyen koruja. Ihanaa yhteistyötä, eli hoitolassa on noin kuukauden kerrallaan eri "pop uppeja" esillä!

Seuraa blogiani:

1 kommentti:

  1. Ite voin kans Elseä suositella! Toiminut nyt viimisen 20vuoden ajan mun äidin luottokosmetologina ja itekki käyny nyt muutaman vuoden. Pakko sanoa, että asiakaspalvelu sekä ammattitaito +10! Maailman ihanin kosmetologi <3

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.