Opintomatka Positiveen

6.9.2016

Positive on pieni helsinkiläinen butiikki, jolla on pitkä 30-vuotinen historia. Se on erikoistunut naisten vaatteisiin, jotka tehdään mittatilauksena. Butiikista löytyy esimerkkinä mallisto, joka on kokoa 40 ja josta tehdään tismalleen tilaajan mittojen mukainen asu. Ja sitä varioidaan juuri siten, miten kukin asiakas haluaa.

Positiven vaatteiden hintataso on noin Tiger of Swedenin tasoa. Positive tosin eroaa Tigeristä siinä, että vaatteiden mitta, hartiasaumojen leveys, vyötärön kohta ja jokainen sauma muutenkin ommellaan juuri siihen, mihin se kuuluu Sinun vartalossasi.

Saatatte muistaa, että tein taannoin juttua Positivesta ja se löytyy tästä näin, klik.

No mutta. Positiven omistaja ja pääsuunnittelija Susanne Salo lähetti tässä taannoin mielenkiintoisen kutsun tulla opiskelemaan valokuvausta yhden illan verran hänen butiikkiinsa Kapteeninkadulle (26). Opettajana tulisi olemaan hänenkin opettajansa, valokuvaaja Tiina Puputti. Olin tietysti kiinnostunut ja niinhän se ilta vierähti mukavasti erittäin innostavan opettajan johdolla. Ja muutenkin loistavassa seurassa.

Illan aikana opiskelimme mm. kameran eri hienouksia sekä tietysti aukon, valotusajan ja ISO-herkkyyden saumatonta yhteistyötä, ja ne höystettynä valkotasapainolla, valonmittaustavalla ja myös poseeraamisen eri tekniikoilla.

Eli, nyt kurssit käytyäni, minun pitäisi kaiken järjen mukaan osata tehdä oikeat säädöt, kun huomaan, että ulkokuvat ovat ihan liian siniset tai että sisätiloissa kirkasta päivänvaloa ei sittenkään tulvi riittävästi kuviin saakka. Säätäisikö aukkoa, vai kenties valotusaikaa? Tai entä jos suurentaisikin pelkästään ISO-arvoa? Äh, kuvista tulee ihan liian rakeiset pelkästään sitä säätämällä. Vai riittäisikö valkotasapainon uudelleen määrittely poistamaan keltaisuutta ja näyttämään edes vähän ammattimaisemmalta otokselta?

Valokuvauksessa on noin kvadriljoona eri muuttujaa ja niiden perinpohjainen opiskelu vie aikaa. Susannen mukaan vuoden verran. Vähän tosin harmittaa, että nykyisissä minijärkkäreissä on niin valistunut pöljänpojannappi eli automaattiasetus, että se tekee aika hyvät säädöt ihan itseksensä. Eikä näin "pakota" opiskelemaan ja perehtymään tähän mielenkiintoiseen aiheeseen. Periaatteessa kyllä tiedän useimmat säätöihin ja kameraan itseensä liittyvät hienoudet, mutta kun kuva pitää saada nopeasti aikaiseksi, en yksinkertaisesti keksi nopeasti, mitä arvoa tai asetusta lähteä säätämään..

Siitä huolimatta, jatkan valokuvailua, nyt tosin pari astetta tutumman kameran kanssa. Siitäkin on hyvä jatkaa!
Positive
^Susanne Salo näyttää meille poseeraamisen mallia. Hän on pitkänlinjan muotitoimittajana tottunut ohjaamaan ihmisiä oikeisiin asentoihin.
Positive
^Tiina Puputti demonstroi, mihin ja miten kädet kannattaa asetella, jotta ne ei näyttäisi amputoiduilta tai muutenkaan luonnottomilta.
Positive
Positive
Seuraa blogiani:

2 kommenttia:

  1. Kiitti osallsitumisestasi POSITIVEn bloggari-iltaan ja toivottavasti kuvausvinkit ovat olleet jo käytössä. Mukavaa syksyä ja seuraavaan kertaan :)

    VastaaPoista
  2. Oli kiva tavata, mukava ja opettavainen ilta.

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.