Army green jumpsuit

18.6.2016

Tänään lauantaina juostaan taas Jukolan viesti ja puoliso on tänäkin vuonna mukana geimeissä. En muista, että hän olisi koskaan ollut poissa tapahtumasta. Onnea vaan märälle metsäreissulle. Miettikää, pimeää ja märkää metsän täydeltä! Hän nimittäin juoksee yleensä sen pimeimmän osuuden eli ensimmäisen tai toisen. Ihan kamalaa jo pelkkä ajatuskin.

No mutta, viime viikolla tuli poikettua taas monenlaisessa tapahtumassa ja voisiko sanoa, että viikon asu oli tämä armeijan vihreä Mangon jumpsuit (kas tämä näin, klik*). Poiketkaapa muuten Saran blogissa (klik), koska hänellä on postauksessaan tismalleen sama asu mutta mustana.

Olen aina tykännyt käyttää armeijan vihreitä vaatteita. Oma ihastukseni juontuu jo kaukaa lapsuudesta, kun olimme koko perhe kesän Saksassa isän töitten tähden ja vanhemmat ostivat minulle ja veljelleni Saksan armeijan myymälästä ihan superhienot vihreät armeijahenkiset parkatakit. Ne oli niin cool ja supermuodikkaat jo silloin ja varmasti sopisivat tähänkin päivään. Hitto kun ne on hävinneet jonnekin matkan varrella.

Kuvista sen verran, että nyt on nimittäin asennetta mukana, koska ulkona satoi aika raivokkaasti, kun nämä kuvat otettiin! Kuvat on otettu upouudelta ja niin superhienolta Isoisänsillalta. Se kannattaa käydä katsomassa ihan paikan päällä, jos ette ole sitä vielä tehneet. Isoisänsilta nimittäin yhdistää kivasti Kalasataman, Mustikkamaan ja Korkeasaaren ja osuu mukavasti pyöräilyreittien varrelle. Keskustasta siis ihan kivenheiton päässä.

Mitäköhän kivaa keksisi näin sadepäivän kunniaksi? No, koti tietysti kaipaa jatkuvaa siivousta eli sitä ihan varmasti. Ostimme myös juniorin kanssa mansikoita eli ne saanee kivan suklaapäällysteen tuota pikaa. Ai niin ja poikkesimmehan me tänään myös Brand Outletissa Teurastamon takana ja ostin ihan supersöpöt Lacosten tennarit. Pitääkin mennä käymään siellä vielä vähän paremmalla ajalla, se on nimittäin avoinna vain heinäkuun loppuun saakka ja vaikutti siltä, että sieltä voisi tehdä muitakin löytöjä.

Nyt siis lauantain kimppuun oikein urakalla eli eipä muuta kuin mukavaa sadepäivää teillekin, nähdään taas <3

Seuraa blogiani:
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä, joista bloggaaja saattaa hyötyä taloudellisesti.

Army Green Jumpsuit
Jumpsuit: Mango (this one*)
Shades: H&M
Heels: Zara

Army Green Jumpsuit

Army Green Jumpsuit

Army Green Jumpsuit

4 kommenttia:

  1. Hienot kuvat ja tyylikäs asu ;) Siis toi vihreä on niin makee väri ja sopii sinulle täydellisesti. Musta haalarissa on niin mukava olla ( eksynyt päälle jo kahdest ) ja se on helppo muuttaa erinäköiseksi kengillä ym.

    Kiitos vielä vinkistä ja kivasta seurasta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään tästä ihan mahdottomasti, koska jumpsuitit ei yleensä sovi mittasuhteiltaan ainakaan meikäläiselle. Tämä oli piristävä poikkeus. Ja hei, ihan mielettömän hyvin se istuu Sinunkin päällesi!! <3

      Oleppas hyvä vinkistä ja oli kyllä taas kiva nähdä <3!

      Poista
  2. Kiva haalari - ja sinun päälläsi upean näköinen. Armeijan vihreää ei minun vaatekaapissani ole tainnut olla sitten 70-luvun maihinnousutakin - ja harmittaa vieläkin, että siitä joskus olen luopunut - oli nimittäin takki, joka vieläkin olisi käyttökunnossa. Eri asia onkin sitten se, mahtuisiko se enää päälle;)

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen haalari! Se sopii sulle, kuten myös väri sulle täydellisesti.

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.