Stripe and the beach

10.5.2016

Tänään tiistaina se vihdoin alkaa. Nimittäin Euroviisuviikko, joka huipentuu lauantaina Tukholmassa järjestettävään finaaliin. Viime vuonna Ruotsi oli alusta lähtien ihan ylivoimainen voittajasuosikki menevällä kappaleellaan, ja jonka lavashow oli animaatioineen jotenkin todella mielenkiintoinen ja idealtaan raikas. Tämän vuoden voittajasuosikissa eli Venäjän biisissä on mielestäni paljon sitä samaa eli saapa nähdä, miten sellainen puree tänä vuonna. Vai viekö voiton taas Ruotsi, jonka biisivalinta on tänäkin vuonna mielestäni huikea. Ja jonka lavashow on hyvinkin koruton, mikä teki ainakin minuun suuren vaikutuksen, kaikkien niiden spektaakkeliesitysten rinnalla. Oma voittajasuosikkini on kuitenkin Ranska, jonka esitys, laulaja ja biisi upposi ainakin meikäläiseen kuin sveitsi voihin. Vaikka tietenkin haluaisin toki uskoa Suomen menestysmahdollisuuksiin..

Jännä viikko siis edessä, toteaa tämä forevö Euroviisufani.

Elikkä siis. Aika monet meistä on kokeneet jonkinmoista asukriisiä, kun kesä ilmestyi salakavalasti keskelle meidän hyvin alkanutta kevättä. Ehkä biitsiasut on hieman liioiteltuja vielä kuitenkin, mutta mekot on varmasti niitä asuja, jotka toimii näin lämpimillä keleillä varsin mainiosti ja joista se kesä on ainakin pukeutumisen puolesta helpointa aloittaa. Kannattaa ainakin kokeilla!

Your FACE´n myymälöihin on ilmestynyt taas uusia juttuja, joista mainittakoon mm. tämä päälläni näkyvä kiva, kevyt ja raikas raitamekko. Ihastuin ikihyviksi sen raikkaaseen ja samalla niin nostalgiseen värikomboon. Vyötärönauhaa säätelemällä mekon ilmettä saa muutettua hyvinkin helposti ja mekko toimii vaikka paljain jaloin tai flip-flop -sandaalien kuin myös korkkareidenkin kanssa. Ihan mainio kesämekko!

Ei auta kuin toivoa, että kesä vielä jatkuisi, vaikka sääennusteet ei sitä toivomusta näytäkään tukevan.. Tai ainakin, että kesä tulisi vähän myöhemmin eli virallisen kesän aikana oikein mahtipontisesti keskuuteemme edes vähän pidemmäksi aikaa kuin viime vuonna. Jooko. Pliis.

Ja vaikka kesäkelit ei jatkuisikaan, niin aina löytyy erinomainen syy käyttää mekkoa, toteaa tämä forevö mekkofani.

Mutta. Mitäs te tykkäätte mekosta? Entäpä miten Euroviisut iskee tänä vuonna ja mikä maa on voittajasuosikkinne?

Kuvat on otettu taannoisella Thaimaan reissulla ja postaus on toteutettu yhteistyössä YourFACE´n kanssa.

Seuraa blogiani:

P2242361

P2242365



P2242355

1 kommentti:

  1. Ihana mekko tykkään, just passaisi tännekin. :) Euroviisuja ei vaan enää jaksa, mutta ennen tapitin silmä kovana. Oli se hassua kun kaikki maat saivat vaan laulaa omalla kielellä. :) Nautinnollista euroviisuviikkoa <3

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.