It´s party time

5.5.2016

Pyhät sai arvoisensa startin, kun lähdimme eilen iltasella viettämään ystäväni Ilonan kolmekymppisiä Maxineen. Maxinehan sijaitsee ostoskeskus Kampin kuudennessa kerroksessa, ja se on kyllä paras paikka järjestää erilaisia tilaisuuksia. Lokaatio ei voisi olla parempi.

Päivänsankari muuten ajatteli illalla suunnistavansa suoraan juhlapaikalta aamukuuden lennolle Maltalle, jossa juhlat senkun vaan jatkuu viikonlopun yli. Huh, kolmekymppisenä sitä vielä jaksaa, mutta auta armias kun mittariin tulee joitakin vuosia lisää, alkaa vauhtikin vähetä.. En olisi kyennyt samaan.

Laitoin kuin laitoinkin päälle alla kuvissa näkyvän keltaisen pitsimekon ja säästelen KappAhlin valkoista vastaavaa vielä vähän lähemmäksi kesää. Oli ihan uskomatonta, kun illalla kotiinpaluun hetkellä oli niin lämmintä, että pelkkä auki ollut nahkarotsi riitti mekon päälle. Ehkä jopa ilman sitäkin olisi pärjännyt.

En oikeasti voi uskoa todeksi tätä älytöntä sään lämpenemistä! Toivottavasti kesä ei jää tähän vaan se jatkuu ja jatkuu. Nythän on ollut lämpimämpää kuin koko viime kesänä tai aika monena juhannuksena, eikä siitäkään ole montaa päivää, kun piti vielä pistää pipo päähän eikä ilman hanskoja tarjennut. Kesä todellakin yllätti meidät "housut kintuissa".

Meillä ei ole onneksi pyhien ajalle sen ihmeellisempiä suunnitelmia, mitenkäs teillä? Huomenna on yksi tärkeä tapaaminen, jota täytynee alkaa valmistella hyvissä ajoin tänään ja sitten vienkin taas puolison lentokentälle. Hän suuntaa tällä kertaa kulkunsa Bostoniin ja palailee vasta ensi viikon lauantaina. Hän muuten yritti houkutella, että olisimme viettäneet pyhien seudun joko Miamissa tai New Yorkissa ja hän olisi sieltä sitten jatkanut itseksensä Bostoniin ja me tytöt takaisin Suomeen. Mutta että muutama päivä kaukana aikaerojen takana.. Juu kiitos ei tällä kertaa. Ajatuksena paljon kauniimpi kuin mitä se olisi toteutettuna.

Kuvat on muuten otettu klo 18.40 ja me olimme tasan klo 19 jo Maxinessa. Nopean toiminnan joukot, heh.

Seuraa blogiani:
The Saints got a good start because of my dear friend Ilona´s birthday parties in nightclub Maxine. Maxine is located on the sixth floor of the Kamppi shopping center, and it is the best place to organize various events. The location could not be better.

The hero of the day thought to navigate from Maxine direct to the airport to continue the festivities in Malta. I would not have been able to do the same, hahhah:) 

I put on the yellow lace dress and saved the white KappAhl´s one a little closer to the summer. It was pretty amazing to return back home late in the evening and it was so warm that my leather jacket over the dress was enough. 

I really can not believe the reality of this absurd summer weather we have here in Finland at the moment! Hopefully the summer will not end and goes on and on. Couple of last days has been warmer than the whole of last summer, not mention to those many breezy midsummers.. Summer really surprised us, "pants down".

We have no plans over the holidays. How about you? Tomorrow will be an important meeting, which I have to start preparing in good time today, and then I will take my spouse to the airport. He's heading this time to Boston and will be back until next week on Saturday. He tried to attract us to spent the saints either in Miami or New York all together before heading to Boston. But only a few days and the time differences .. Yeah thank you but not this time. The idea sounds much more beautiful than what it would be implemented.

By the way, these images are taken at 18:40 and we were tied 19:00 already at Maxine. The Rapid Reaction Force, heh.

Follow my blog:
P5040739
Lace dress: Oasis
Bag: Channel
Watch: Michael Kors
Biker: Stradivarius

7 kommenttia:

  1. Siellä on niin kauniit naiset olleet liikentessä. Ihana mekko! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpäs nyt <3 Mekko on kyllä oikein ihana:)

      Poista
  2. Tosi nätti mekko. Itsellä vielä huominen työtä ja sitten olisi pienimuotoinen kesäloman etkoloma edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kesän etkoilua Marina ja toivotaan, että loistosäät senkun vaan jatkuisi loman ajan:)

      Poista
  3. Mistä ihmeen pyhistä puhut? Tuleva viikonloppu on ihan normi viikonloppu - tosin sunnuntaina äitienpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä tarkoitat, mutta helatorstai suoraan wikipediasta lainattuna tarkoittaa seuraavaa: Helatorstai on vuotuinen kristillinen juhla, jota vietetään neljäntenäkymmenentenä päivänä pääsiäisestä Jeesuksen taivaaseen­astumisen muistoksi. Taivaaseenastumisesta kerrotaan Apostolien tekojen ensimmäisessä luvussa sekä lyhyesti myös Markuksen ja Luukkaan evankeliumien lopussa. Useimmissa Euroopan maissa, mukaan lukien Suomessa, päivä on virallinen pyhäpäivä.
      Äitienpäiväkin on ainakin itselleni aika merkityksellinen päivä ja myös ihan virallinen liputuspäivä:) Eli hyviä pyhiä Sinulle myös:)

      Poista
  4. Upea mekko! Ihanan kesäinen ja kiva leikkaus =)

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.