Vaaleanpunaista ja mustaa

12.3.2016

Poikkesin viime viikolla Lontoossa niin, että jopa yövyin siellä. En yleensä yövy reissuilla, jos se ei ole ihan välttämätöntä. Hotelleissa yöpyminen ei vaan ole niin kovin mieluisaa puuhaa, varsinkin kun kyseessä ei ole mikään lomamatka.

Tällä kertaa lensimme Lontooseen viiden lennolla ja olimme perillä jo kuuden aikaan illalla paikallista aikaa. Menimme pikajunalla Paddingtoniin, jossa hotelli sijaitsi ja parin minuutin freesauksen jälkeen pitikin jo jatkaa matkaa. Meillä oli nimittäin sovittuna tapaaminen jo iltakahdeksalta Tottenham Court Road´lla, jonne kirjaimellisesti suunnistimme metrolla. Ilta jatkui vielä dinnerillä jossain paikallisessa ravintolassa ja olin takaisin hotellilla Suomen aikaa kahdelta yöllä. Paluumatkakin sujui mukavasti metrolla.

Kun aikaa on vähän, paikka on vieras ja metroverkostokin oudokseltaan hiukkasen haasteellinen, olisi ehkä järkevintä ottaa vaan yksinkertaisesti taksi. En kuitenkaan halunnut tarttua siihen vaihtoehtoon, vaan päätin yrittää. Tulen nimittäin käymään jatkossa Lontoossa sen verran tiuhaan, että jossain vaiheessa se Lontoon pohjapiirros on vaan syytä hahmottaa ja sen opettelu on parasta aloittaa heti. Ei se opettelu olisi seuraavallakaan kerralla yhtään sen helpompaa.

Niin sitä vaan suunnistettiin metrolla kaikkiin sovittuihin paikkoihin ja jokaisessa sovitussa paikassa olin sovitussa aikataulussa.

Aikataulut oli sen verran tiukat, että omaa aikaa oli päivien päätteeksi noin tunti ja ehdin sinä aikana poiketa yhdessä ainoassa liikkeessä Canary Wharfs alueella. Käynti Oxford Streetillä tai Regent Streetillä jäi siis tällä erää vaan haaveeksi..

No mutta. Lontoossa tihkutteli vettä molempina päivinä ja sateenvarjo jäi tietysti sopivasti kotiin.. Reissu oli säästäkin huolimatta erittäin onnistunut.

Mitäs tykkäätte minun uusista vaaleanpunaisista housuista? Kun näin ne Mangon rekeissä, en yksinkertaisesti voinut kävellä ohi. Olen vaan niin koukussa kevään ihaniin pastellisävyihin ja niitä näyttäisi olevan nyt aika mukavasti tarjolla.

Auringon täyteistä viikonloppua teille kaikille täältä Helsingistä! Me lähdemmekin tuotapikaa ystävän syntymäpäiville Hämeenlinnaan ja palaamme vasta huomenna. Hotelliyöpyminen siis taas edessä, vaikka juuri mainostin, etten niistä niin erityisesti piittaa.. Ostin muuten Lontoosta aivan ihanan Oasiksen mekon, ja se tietysti tänään päälle!



P3102318


P3102316

Trousers: Mango (clik)
Shirt: Michael Kors
Biker coat: Stradivarius
Ankle boots: Asos (clic)

8 kommenttia:

  1. Uusi blogipohja näyttää tosi hyvältä. Se on ihanan kevyt ja yksinkertainen. Bravo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri, itsekin tykkään tosi paljon:)

      Poista
  2. Ihanan väriset housut. Mulla on joku pinkkikausi meneillään kun tykkään just tuollaisesta haalean vaaleanpunaisesta.. Pitää mennä katsomaan Mangoon miltä ne näyttäisi luonnossa ja päällä. Yhdet Mangon valkoiset olen ostanut ja ne ovat ihanaa joustavaa kangasta, miellyttävät päällä.
    Osasiksella tosiaan kivoja vaatteita ja just mekkoja. Kävin sun vinkistä katsomassa ja ostinkin farkut ja mekon sieltä. Pitäisi käydä taas uudelleen tsekkaamassa valikoima ;) Varmaan jossain vaiheessa näemme sun uuden mekon päällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minullakin on ihan samainen pinkkikausi meneillään:) Ainakaan Jumbon Mangossa näitä housuja ei ollut kovinkaan pitkä rivi eli näitä ei taatusti ole kauaa tarjolla!

      Uskon Marre, että Oasis on juuri Sinun (ja minun) tyyppisille naisille ihan huikea vaihtoehto! Mekkoja, ihania printtejä, naisellisia mallistoja ja vaikka mitä! Mun sisko tilasi juuri äskettäin heidän valikoimistaan KUUSI mekkoa! Joista minäkin olisin halunnut joka ikisen..

      Poista
  3. Hei, kiva asu. Parhainta varmaan blogissasi on se, etta asukuvia katsellessa tajuaa, etta hei, multa loytyy kaapista ihan samanlai en asu. Ja etta miksikohan en ole sita pitkaan aikaan pukenut paalle. Tai etta tosiaan. Voisinhan yhdistaa nuo ja nuo vaatteeni ja siita tulusikin ihan kiva kokonaisuus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla!!:) Aurinkoa sunnuntaihin!

      Poista
  4. Johan olet vilkas käänteissäsi : ) Asukokonaisuus on taitava yhdistelmä naisellisuutta, klassisuutta ja trendikkyyttä. Huikeaa! Lontoossa asiaan tuskin törmää, mutta täällä koto-Suomessa olen useampaankin kertaan kironnut kävellessä taakse housunlahkeisiin lentänyt kuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiina:) Juu, meikäläinen on kyllä käänteissään aika räväkkä, hih:) Voi kun pääsisin jo kertomaan, mitä kaikkea onkaan luvassa kohtapuoliin.. No, kaikki ajallaan.

      Hyvä pointti tuo kuran lentäminen! Sillä on saatu eräätkin sukkahousut ja housunlahkeet aika hurjaan kuntoon.. Mustista sukkiksista se lähtee kohtuullisen helposti mutta muutamat housunlahkeet on tullut jopa pilattua kyseisestä syystä. Kivaa sunnuntaita Tiina!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.