Posliini piste net ja kolmiologo eli puhutaan karvanpoistosta

30.3.2016

Sokerointi, vahaus vai perinteinen höyläys partakoneen terällä? Pakko tunnustaa: viimeinen eli höyläys on ollut se meikäläisen ratkaisu karvanpoistoon, forevö. Ja toki myös pinsettejä on tullut käytettyä erityisesti kulmakarvojen nyppimiseen.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen karvainen eli karvaisuus ei ole ollut meikäläiselle ongelma oikeastaan koskaan. Hiusten määrästä, väristä tai paksuudestahan ei voi vetää minkäänmoisia johtopäätöksiä muun karvaisuuden osalta. Eli siis vaikka hiukset olisi vaaleat ja ohuet, saattaa sääret olla vaikka minkämoisten "villahousujen" peitossa. Ja niin edelleen. Eräällä ystävällänikin on hyvinkin vaaleat, ihan tavalliset suomalaiset hennot hiukset, mutta siitä huolimatta hän on aina kärsinyt kiusallisista viiksistä huulten yläpuolella. Samoin kulmakarvat on vaatineet melkoista niittämistä harva se päivä. Niitä hän on sitten höyläillyt ja nyppinyt pinseteillä joka aamu..

Sain tilaisuuden tutustua Suomen tiettävästi ainoaan pelkästään sokerointia tekevään Posliini -nimiseen yritykseen, jonka yrittäjänä toimii jo kuusi vuotta sokerointia työkseen tehnyt Rosa. Hän perusti rohkeasti oman yrityksensä marraskuussa 2015 Helsingin Herttoniemeen (Hitsaajankatu 7). Ihana, kaunis, seesteinen (ihan niinkuin yrittäjä itsekin) pieni liiketila. Ja jossa tehdään karvanpoistoja vain naisille.

En tiennyt sokeroinnista oikeastaan mitään ennenkuin tutustuin siihen viime viikolla. Toki, onhan siitä puhuttu "tyttöjen kesken" ja olen siitä sillointällöin lukenutkin jotain (ainakin Victoria ja David Beckham harrastaa sitä juorulehtien mukaan), mutta käytännön kuvioista en tiennyt hölkäsen pöllähtämää.

Sokerointi on helppo ja luonnonmukainen tapa pitää ihokarvat kurissa. Se ei ärsytä ihoa, eikä karvatuppi kutise tai punoita hoidon jälkeen, kuten höylätessä usein käy. Tiedättehän te ne punaiset pilkut höyläyksen jäljiltä.. Iho on hoidon jälkeen ihan mielettömän pehmeä, koska karvat on poistettu juurineen. Ei kuulkaas jää minkäänmoista sänkeä! Lopputulos on sileää kuin posliinin pinta.

No sattuiko se, auts?

Rehellisesti sanottuna, eihän se kivaa ollut. Mutta ei voi kyllä sanoa, että se olisi sattunut, pikemminkin nipisti. Ja Rosan tekniikka vaan oli niin ammattimaista ja kehittynyttä, että ei siinä oikein ehtinyt edes ajatella kipua tai nipistelyä. Lämmin sokerimassa levitettiin iholle vastakarvaan ja nykäistiin myötäkarvaan nopealla liikkeellä pois, siinä se lyhykäisyydessään.

Te, jotka kärsitte (kiusallisista) karvoista, kokeilkaa ihmeessä sokerointia! Viikset tai kiusalliset leukakarvat (muusta karvoituksesta puhumattakaan) lähtee takuuvarmasti tällä tekniikalla eli älkää hyvät naiset turhaan kärsikö ongelmastanne!

Ja miten olisi ihanan pehmeät ja sileät sääret näin kesän kynnyksellä? Kyllä kiitos kelpaisi. Toki, muutkin paikat saa siistittyä samalla kertaa:)

Rosan Posliini -liikkeen kotisivuille pääset tästä näin, klik ja Facebook -sivuille kas tästä, klik.


P3230001
^Saimme testattavaksi lämmintä sokerimassaa ja pitihän se levittää omille "karvaisille" käsivarsille. Aloittelijan käsissä sokeri ei taipunutkaan yhtä vaivattomasti kuin se taipui ammattilaisen käsissä. Lopputuloksena oli ainakin meikäläisellä aikamoista sotkua, eikä ne karvatkaan mihinkään lähteneet..

P3230020
^Rosan käsissä sokeri käyttäytyi ihan eri tavalla siististi..

P3230026
^Vaalea sokerimassa on vaniljasokerimassaa ja hunajan värinen ihan normaalia sokerimassaa.

P3230035

P3230040
^Ihana aamupala, nam!

3 kommenttia:

  1. Voisi kyllä joskus kokeilla. Itse vahaan ja joskus höylä, mutta vain jos on "pakko" :)

    VastaaPoista
  2. Minä olen jo vuoden parin verran käynyt hoitolassa poistattamassa sääri- ja kainalokarvat sokeroinnilla. Sääret tuntuvat niin ihanilta sen jälkeen. Suosittelen lämpimästi sokerointia:) t Tuula

    VastaaPoista
  3. Hei! Minulla on kokemusta monen vuoden ajalta ihokarvojen sokeroinnista ja vahauksesta. Vahaus on ehka toimenpiteena hiukan nopeampi kuin sokerointi. Sokerointi sattuu levittaessa enemman kuin vahaus.On hyva kuoria iho ajanvarauksen edellisena iltana. Varsinkin jos on ihon alle sisaankasvaneita karvoja. Ihokarvan on myos oltava tietyn pituinen, etta se saadaan nailla menetelmilla poistettua. Ihan sankea ei viela saa pois. Kun kay saannollisesti esim sokeroinnissa tama karvojen kasvatusvaihe on se arsyttavin. Pitaa kestaa pari viikkoa vahan pidempia saarikarvoja. Ei kivaa varsinkaan kesalla ja varsinkin jos karvat ovat tummia. Itsellani on tosi paksut ja tummat saarikarvat, joten mulla silea iho ei valitettavasti kesta paria paivaa kauempaa. Ihokarvat kasvavat eri tahtia ja ne lyhyemmat karvat, joita sokerointi ei ole poistanut, kasvavat poistettujen karvojen tilalle. Tama on kylla varsinainen tieteenlaji :) Asun Kanadassa ja taalla todella harvassa on sokerointipaikkoja. Waxing baareja sitakin enemman. Kivaa kevaan odotusta! Anna

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.