Päätepysäkki ja päiväkahvit

6.3.2016

Jippii, nyt on päivitykset tehty ja oma domainkin onnistuneesti käytössä. Blogi ohjautuu uuteen osoitteeseen (www.businesswomanhelsinki.com) automaattisesti vanhankin osoitteen kautta ja mm. Bloglovinin kautta seuraajat sain siirrettyä automaattisesti niin, että kenenkään teistä ei ymmärtääkseni tarvitse tehdä yhtikäs mitään. Ilmoittakaa ihmeessä, jos näin ei ole ja jos en nyt äkkiseltään hoksaa jotain.. Instagram -profiili on myös hiukan uudistunut ja on tätänykyä yhdenmukainen blogiosoitteen kanssa. Jonkin sortin päätepysäkki tai ainakin pidempiaikainen välietappi on saavutettu, jee!

No mutta, viikonloppu vetelee viimeisiään ja täytyypä sanoa, että takana on aika omituinen viikko. Olen joka ikinen aamu heräillyt tuossa neljän-viiden aikaan ja iltaisin ollut sitten ihan tillintallin. Ihan älytön jetlag edelleen Thaimaan reissun jäljiltä. No, ensi viikolla lähden keskiviikkona iltapäivällä Lontooseen, jossa ei kyllä enää passaisi olla jälkiä jetlagista. Vietän siellä siis sen keskiviikkoillan ja koko torstaipäivän. Virallinen ohjelma alkaa välittömästi Lontooseen laskeuduttua ja päättyy keskiviikkona lounaaseen. Ehdin siis torstai-iltapäivän fiilistellä hiukka Lontoon katukuvaa ja tulen kotiin vasta joskus yöllä. Siinä sitä sitten taas palaudutaan jonkin aikaa.. Mutta enihau, kyseessä on minulle ihan mielettömän tärkeä matka, enkä kestä ajatusta, että järjetön väsymys ottaisi yliotteen missään vaiheessa matkaa. No, turha kai siitä on stressata, se todennäköisesti vaan pahentaa tilannetta, huoh.

Mutta siis, ensimmäisen oman virtuaalikodin ja uudistuneen kevätilmeen kunniaksi haluan tarjota teille(kin) kaikille siellä ruutujen takana tämmöiset ns. virtuaalikahvit! Olkaatte hyvät - pöytä on katettu:)



P3062265

P3062269

9 kommenttia:

  1. Wau aivan mahtavan raikkaalta ja upealta näyttää niin blogissa kuin kotona. Onnea uutukaiselle lookille. <3 Joskus minäkin perässä, jahka saan ruutia moiseen hommaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Olen ihan supertyytyväinen että ryhdyin tähän operaatioon:) Ja totta totisesti, se vaatii itseltä hiukka ruutia vaikka Idahan tässä operaatiossa teki varsinaisen työn:)

      Poista
  2. Wow, todella tyylikästä! Ja ihan huippu banneri :)

    VastaaPoista
  3. Vau, tyylikkäältä näyttää! Onnea uuteen raikkaaseen blogikotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jessica, olen itsekin ihan super-super-tyytyväinen:)

      Poista
  4. Moikka. Hienolta näyttää uudistunut blogisi, ainut miinus on tekstin pienuus. Olisi vaivattomampaa lukea kuulumiset jos fontti olisi hieman isompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! Se on muuten totta, että fonttikoko on aika pientä.. Toivottavasti sitä voidaan suurentaa hiukan ilman, että sillä on vaikutusta joihinkin muihin asetuksiin/ominaisuuksiin. Laitoin jo Idalle viestiä asiasta eli se on nyt työn alla:)

      Poista
  5. Hei! Toivottavasti jatkat vielä päätepysäkiltä vähän eteenpäin. Mobiilissa sivujen käyttäminen on hankalaa, kun sivut eivät skaalaudu. Näin ainakin Lumialla. Lisäksi fontti näkyy harmaan utuisena. No, onhan se trendikäs fontti, mutta +40 lukijalle ihan mahdotonta saada selkoa. Pieniä parannuksia siis olisi toiveissa.
    Vakkarilukija

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.