Menu in the air

Matkustan kohtuullisen usein Finnairin businessluokassa. Pääsisin lentokentälläkin business loungeen, mutta sitä tulee harvemmin käytettyä. Varmaankin sen tähden, että tulen kentälle joka kerta ihan viime tipassa. En vaan ehdi juurikaan hengähtää, vaikka olisihan business loungessa kahvittelu tai kuohuvan kilistely hyvässä seurassa aika ihana tapa aloittaa kulloinenkin matka. En ole lentokentillä hengailevaa sorttia.

Nyt Lontoon matkallakin olin busineksessä sekä mennessä että palatessa. Päivän lehdet kuuluu palveluun, tilaa on aika hurjan paljon reilummin kuin ekonomiluokassa ja tietysti tarjoilut on ensiluokkaisia. Euroopan lennoilla (tai ainakin niillä, joilla minä olen ollut mukana) penkkien välissä voi olla aavistus enemmän tilaa kuin ekonomissa, mutta se tilavuus tulee siitä, että busineksessä matkustajat istuvat vain joka toisella paikalla. Mannerten välisillä lennoilla busineksen tilavuus on ihan toista luokkaa, koska isommissa koneissa matkustajilla on käytössään melkeinpä oma pieni sviitti. Penkin saa miltei vaakatasoon ja matkan voikin halutessaan viettää vaikka lepoasennossa. Se, jos mikä, on todellista luksusta. Loma tai työmatka alkaa niin paljon freesimpänä, kun alla on hyvin nukuttu yö.

Menomatkalla Lontooseen oma fokukseni oli tulevaan valmistautumisessa, mutta paluumatkalla ajatukset oli jo vähän vapautuneemmassa moodissa. Jopa niin vapautuneessa, että fokusta ei meinannut olla enää oikein missään ja niinpä turvatarkastuksen jälkeen meinasi alkaa hiukka hermostuttaa, kun passi ja lentolippu ei olleetkaan enää laukussa. Palasin tuhatta ja sataa takaisin turvatarkastukseen, mutta eipä siellä ollut kukaan nähnyt mitään ylimääräistä. Mietin jo epätoivoissani keinoja, että miten ihmeessä pääsen takaisin Suomeen, jossa ensimmäisenä on vastassa passintarkastus. No, ei auta kuin yrittää jotenkin selittää.. Onneksi joku turvatarkastuksen ystävällisistä henkilöistä juoksi perään, kun olin jo miltei luovuttanut ja kertoi, että kyllä vaan, ylimääräinen passi oli bongattu ja toimitettu Finnairin huomaan. Huh, mikä helpotus oli saada se takaisin omiin käsiin! Siinä turvatarkastuksessa on jotenkin aina niin älytön hässäkkä meneillään, pitää riisuutua, ottaa kengät ja vyöt pois, keräillä nesteet hihnalle ja läppäri ja mitä kaikkea.. Minäkin piippasin punaista, kun kävelin porttien läpi ja jouduin extrasyyniin. Siinä se fokus kai jotenkin karkasi..

No mutta, loppu hyvin kaikki hyvin. Hyvä muistutus taas, että ei auta kyllä yhtään kadottaa fokusta siinä hässäkän keskellä. Ihme, että tämä oli vasta ensimmäinen kerta, vaikka se samainen hässäkkä on mieluummin sääntö kuin poikkeus.

Tänään sunnuntaina palasimme synttärireissulta Hämeenlinnasta ja taas on olo vähän sellainen, että tekisi mieli vaan kietoutua lämpimän peiton ja kutsuvan sohvan syleilyyn.. Tarkemmin ajateltuna, mikäpä minua estää sitä tekemästä!

Oikein leppoisaa sunnuntain jatkoa myös teille ja pirteää uutta viikkoa!

^Salakuvauksen uhri:)