Sivu ystäväkirjasta

6.2.2016

Nyt on kyllä nostalgiaa ilmoilla! Oliko teillä tapana täyttää jokaiselle luokkakamulle sivu tai aukeama ystäväkirjaan? Meillä ainakin oli. En tiedä, mitä niille lukuisille ystäväkirjoille onkaan tapahtunut, mutta en ole löytänyt niitä enää vuosiin. Joka kerran, kun käyn lapsuudenkodissani, yritän epätoivoisesti etsiä jotain ihania kosketuspintoja omaan lapsuuteen, mutta valitettavasti aika laihoin tuloksin. Äiti on henkilö, joka haluaisi säilyttää kaiken (siis ihaan kaiken) ja isäni puolestaan tykkäsi hävittää kaiken (siis ihan kaiken). Siinä isän siivousvimmassa lienee mennyt aika monta ystäväkirjaa ja valokuvia ja paljon muuta.. Itse olen perinyt aika ison osan isän luonnetta tavaroiden säilyttämisen suhteen, vaikka tiedän, että moni asia tulee muuttumaan suorastaan kullaksi ajan saatossa. No, onneksi on valokuvat, joihin voi säilöä ihan eri tavalla asioita ja muistoja.

Sain Go4itvol.2 -blogin ihanaiselta Mintulta haasteen vastata virtuaaliseen ystäväkirjaan eli tartutaan pidemmittä puheitta mielenkiintoisten kysymysten äärelle:) Tässä muuten Mintun omat vastaukset näihin samoihin kysymyksiin, klik

1. Pituutesi ilman korkkareita?
Jaa´a. Eipä ole tullut käytyä mittauksessa aikoihin, mutta se on joskus ollut piirua vaille 170 cm. Olisko nyt vähän vähemmän, koska tyttäreni on viimeisimmän mittauksen mukaan noin 168 cm ja ukkeli väittää meidän olevan aikalailla samanmittaisia. Mene ja tiedä. Mutta siis siellä nurkilla se pyörii. 

2. Lempinimesi ja mistä se on peräisin?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta mutta, ei minulla kyllä taida olla minkäänlaisia lempinimiä. Etunimi (Pia) on sen verran lyhyt, että siitä ei ole koskaan väännetty mitään sen kummempia johdannaisia. Mutta se kirjoitetaan kyllä hyvinkin usein väärin. Eli aina kun kysytään nimeä tilanteessa, että se pitää kirjoittaa jonnekin jonkun muun toimesta, totean kuin tykin suusta: "Pia yhdellä iillä".

3. Minkä ruoan valitset lauantai-illalle, jos ei tarvitse miettiä kaloreita?
Mitä kaloreita? Rehellisesti sanottuna, en ole koskaan miettinyt ruoassa kaloreitten määrää. Syön ihan tavallista perusruokaa ja olen saanut lapsuudenkotoa hyvät eväät hyviin ja terveellisiin eväisiin, heh. Mutta siis, parasta lauantai-illan ruokaa voisi olla vaikkapa uunilohi perunoilla tai itseleivottu (tonnikala- tai kasvis)pizza, joka vie myös kielen mennessään. Poronkäristys ja blinit on myös todella herkullisia vähän harvinaisempina herkkuina. Avokadopasta on myös jotain, jota voisin syödä vaikka joka lauantai.

Lauantai-illan ruoan kruunaa tietysti hyvä seura ja jokin ihana jälkkäri. Se voisi olla vaikkapa jotain itsetehtyä leivonnaista kera Latte Macchiaton.

4. TOP4 asiaa, joita arvostat eniten ystävyydessä?
Arvostan ystävissä ja yleensäkin ihmissuhteissa sellaista aitoa toisesta välittämistä. On ihan kohteliasta kysyä, että "Mitä Sinulle kuuluu?", puhumattakaan, että se aidosti kiinnostaa. Eli sitä aitoa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, sitä minä arvostan. Ja päinvastoin. Arvostan myös huumorintajua, koska itse höystän yleensä kaikki juttuni sillä. Muutenkin sellainen kepeitten silmälasien läpi elämään katsominen on asia, joka yhdistää omaa ystäväpiiriäni. 

5. Telkkarista: Moderni Perhe, Kimmo, Salkkarit, Greyn Anatomia vai Hottikset?
Voi ei.. Moderni Perhe, Kimmo ja Greyn Anatomia on sellaisia ohjelmia, joita en ole koskaan katsonut. Salkkareita katsoin joskus silloin, kun se sarja alkoi pyöriä teeveessä, mutta siis, en ole vuosiin sitä katsonut. Hottiksia (ja Juhaa) olen kyllä katsonut eli vastaus on Hottikset, heh:)

6. Rakkaimmat harrastukset ja onko sinulla haaveissa aloittaa jotain uutta harrastusta?
Harrastuksista ehdottomasti rakkain on tämä bloggailu. Urheilusta lähinnä sydäntä on lenkkeily ja jumppa kotoa löytyvillä välineillä ja omaa ruumiinpainoa hyödyntäen. Vaikka kumpaakaan jälkimmäistä kohtaan en tunne sellaista intohimoa, jota haluaisin tuntea. Uutuutena harrastusten listalle on tullut jooga, jonka avulla toivon saavani selkäosaston kuntoon. Harrastan sitäkin myös ihan kotioloissa ja pyrin tekemään tehokkaimpia venytyksiä päivittäin. Matkailuakin voisi kutsua jo jonkinsortin harrastukseksi ja tykkään siitä todella paljon.

Haluaisin jatkaa vielä joskus aloitettua tanssiharrastusta, samoin kielten opiskelu kiinnostaisi myös. Kameran kanssa puuhastelua olisi kiva oppia lisää, esimerkiksi salaman avulla kuvaamista. Voi että, ihania harrastuksia olisi vaikka kuinka paljon, paljon enemmän kuin aikaa niille, huoh.

7. Haaveita, joiden toivot toteutuvan lähitulevaisuudessa?
Jäin pohtimaan, että mikä onkaan haaveen ja suunnitelman välinen ero, hmmm.. Walt Disneytä lainatakseni - If you can dream it, you can do it. Pöydällä on paljon asioita, joitten osalta toivoisin ripeämpää etenemistä. Mutta sanotaan vaikka niin, että toivoisin Lontoon keikalle jo vihdoinkin tarkkaa päivämäärää. 

8. Hattaraa vai pehmistä?
Vaniljapehmistä, ja nimenomaan Valion massasta. Hattara on myös ihan ookoo, vaikka en kylläkään edes muista, milloin olisin sellaisen syönyt. Vaniljapehmistäkin tulee syötyä kohtuullisen harvoin, ehkä kerran kesässä. En ole suuremmin jäätelön ystävä..

9. Ripsiväri, kestoripset vai naturel?
Kaikille on tilauksensa, riippuen tilanteesta. Nyt kylläkin vannon kestoripsien nimiin, ihan niiden helppouden tähden. Nyt kun ihokin on hyvässä kunnossa, voin käydä lähikaupassa ihan naturel ja olo on ihan "lähikauppakelpoinen":)

10. Mottosi?
Olen ikuinen optimisti ja luotan aina siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Ja että aina tulee uusi päivä, yön jälkeen aamu ja sateen jälkeen pouta. "Everything will be okay in the end. If it´s not okay, it´s not the end!"

Kuvitukseksi toivottiin kuvaa, joka ei olisi perinteinen blogikuva. Noh, minullakin on tapana hävittää kamerasta kaikki ylimääräiset kuvat, koska muistitila on niin rajallinen. Muissa tilanteissa olen yleensä aina kameran takana enkä edes halua, että minua kuvataan. Joten tämmöinen kasvokuvista koottu kollaasi saa toimia nyt kuvamateriaalina:) Se on filteroimaton ja kuvaussession kuvista on poistettu ainoastaan ne, joissa olen silmät kiinni.

Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille oikein mukavaa lauantain ja viikonlopun jatkoa <3 Huomenna on taas kiva päivä tiedossa, jippiajei:)
dnRdarL0QGO4AZm0qJjn%w
Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

5 kommenttia:

  1. Olipa hienosti sanottu: "Everything will be okay in the end. If it´s not okay, it´s not the end!"
    Hyvä periaate ja niinhän se tietysti on. Siihen vaan pitää uskoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Aika moni asia on lopulta omissa käsissä ja niistä moni vaatii tahdonvoimaa:)

      Poista
  2. Hyviä jatuksia ja mottoj todellakin. If you can dream it, you can do it. Se on nimenomaan näin ja jos johonkin uskoo todella, se on mahdollista aina kovalla työllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, sattuman varaan on turha rakentaa omaa elämäänsä:)

      Poista
  3. Näitä on tosi kivaa lukea, itsekin olen tämän täytellyt. :) Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.