Timberlandit

3.1.2016

Joulunpyhät mennä hujahti melkein niin, että emme käyneet Helsinkiä kauempana. Perjantaina iltapäivällä neljän aikaan alkoi tuntua siltä, että kyllähän meidänkin on päästävä jonnekin, joko lämpimään tai sitten jonnekin, jossa on lunta. Nopea vilkaisu osoitti, että illan lennolle Kemiin olisi vielä paikkoja vapaina. Sinnehän me sitten suuntasimme kulkumme perjantaina illalla puoli kymmenen aikaan eli terveiset täältä Kemistä. Me ei kyllä turhia suunnitella meidän reissuja.. 

Tarkoitus oli ottaa tänään kuvia päivänvalon aikaan ulkosalla minun uudehkoista Timberlandin talvikengistä, mutta eihän täällä mitään päivänvaloa ole tarjolla. Kaamoksen henki on näillä leveysasteilla vielä sen verran vahvaa, että varsinaista päivänvaloa en ole onnistunut bongaamaan. Tekemistäkin tuntuu olevan sen verran paljon, että se ohikiitävä lyhyt hetki puolenpäivän tietämillä, kun päivänvalo on parhaimmillaan, on vaan yksinkertaisesti liian lyhyt hetki päivystää kameran kanssa. Katsotaan siis, josko huomenna onnistuisi.. 

Tiistaina olisi tarkoitus lentää takaisin Helsinkiin eli huomenna on viimeinen varsinainen päivä fiilistellä vanhalla kotiseudulla. 




Desktop


Minä tosiaan hankin tässä jokin aika sitten itselleni uudet Timberlandit, joita on ollut ihan uskomattoman vaikeaa löytää. Jos malli miellyttää, ei kokoa ole enää tarjolla. Ne tahtoo olla kyllä aina loppu kauppojen valikoimista.. Halusin lyhyemmällä varrella olevat ja ehdottomasti nahkapäällysteiset versiot, koska käytän näitä kenkiä niin paljon koiranulkoilutusreissuilla. Mokkamainen pinta tuntui vähän hankalalta vaihtoehdolta minun tarkoitukseeni. Eli päädyin ylimmässä kuvassa alaoikealla oleviin tummiin Timberlandeihin, kas näihin näin (klik). Koosta sen verran, että oman kenkäni koko on 38,5 eli noin numeroa isommat kuin normaalisti. Villasukka mahtuu niissä sisään juuri ja juuri eli paras koko olisi varmastikin ollut 39. Hyvä todeta näin jälkiviisaana..

Keräsin tähän postaukseen joitakin kivoja Timberlandin perusmalleja (klik) niin lyhyt- kuin pidempivartisista ja niitä näyttäisi olevan vielä ihan hyvinkin tarjolla myös kokojen osalta, osasta tosin vain hajakokoja. Alennuksesta niitä on edelleen hyvin vaikeaa bongata, eli jos Timberlandin klassikkotalvikenkä kiinnostaa, kannattaa nyt olla aktiivinen.

Linkit ovat adlinkkejä.

Desktop1

2 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta! Joo, tuo timpsukoiden hankinta oli meillä viime vuoden projekti, kun tytöille yritimme niitä ostaa ja vielä koko 37. Juu ei löytynyt mistään. Emmekä halunneet aivan maltaita maksaa. Lopulta mies löysi netistä ja toinen osti kengät itselleen yli satasen halvemmalla Lontoosta. Olihan projekti. Itselläni on ollut haaveissa ne sellaiset valkoiset, mutta ehkä se voi olla hölmö valinta, kun tietää nämä Helsingin loskat:)

    VastaaPoista
  2. Lumikuningatar4.1.2016 16.54

    Ihanan rentoa menoa tuollainen ex-tempore matkustaminen. Kaikkea hyvää uudelle vuodelle, sopivasti haasteita ja arjen pieniä iloja! Hyvä valinta tuo lumi ja Suomen kaunis talvi, kuningatar tykkää ja suosittelee ;)

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.