Indie style Bebe -mekko

7.12.2015

Itsenäisyyspäivä mennä viuhahti ohi ja ainakin meillä se oli kovin touhuntäyteinen päivä. Innostuin leipomaan ja siinä leipoessa meni iso osa koko päivästä, enkä ehtinyt käydä edes lenkillä. Meillä on nimittäin tapana sunnuntaisin ajaa autolla jonkun lenkkipolun päähän ja juosta tuolla pitkin Helsingin pururatoja. Olo on hiukan "tunkkainen" kun tämä tärkeä juttu jäi väliin.. No, täytyy paikata se jotenkin muuten.

Meille tuli iltapäivällä vieraita Virosta saakka. Oli mukava jakaa kahden maan välisiä itsenäisyyspäivän perinteitä. Virossahan vietetään vuodessa kaksi kertaa itsenäistymisen juhlaa, joista helmikuinen on heidän keskuudessaan merkityksellisempi juhla. Viro kun on itsenäistynyt kaksi kertaa eli ensimmäisen kerran 24.2.1918 ja toisen kerran Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991.

Linnan juhlat näytti taas kyllä niin upeilta juhlilta, vaikka varsinaista wau-efektiä ei siinä pukuloistossa kovin montaa kertaa syntynytkään. Minun lempparipukua kantoi tänä vuonna Jaana Pelkonen ihanassa värikkäässä ja hienosti stailatussa puvussaan. Minulta kymmenen pistettä siis Jaanalle ja wau-maininta:) Tässä vielä linkki hänen pukuunsa, klik. 

No mutta. Lauantaina aamupäivällä täällä Helsingissä nähtiin auringon säteitä piiiitkästä aikaa! Sitä ilottelua ei tosin kauaa kestänyt, koska muutama hetki näiden kuvien ottamisen jälkeen satoi, tai siis puhalsi taas viistosti mereltä päin vettä höystettynä myrskylukemia lähentelevän tuulen voimalla. Masentavaa!

Asusta sitten vielä muutama sana. Mekko on peräisin viimeisimmältä New Yorkin matkalta, tarkemmin sanottuna Bebe -nimisestä liikkeestä. Kyseisen brändin mekkoja ei vaan yksinkertaisesti voi vastustaa. Siihen liikkeeseen on päästävä joka ikinen kerta ja aina sieltä tarttuu mukaan jotain superkivaa. Ihastuin tässä uusimmassa Beben mekossa jännään city-hippimäiseen tyyliin, eli hieno mekko, mutta kuitenkin rennolla twistillä.

Eipä tällä kertaa oikeastaan muuta kuin mukavaa uutta joulukuun viikkoa! 

PC052523

Dress: Bebe (check this, click*)
Watch: Kenneth Cole 

PC052527

PC052531

PC052538

PC052556

*-merkillä varustet linkit ovat kaupallisia linkkejä.

14 kommenttia:

  1. Oi, ihana mekko, voisin hyvin kuvitella vaikka odotusaikanakin käyttäväni! Pystyin muuten ekaa kertaa kolmeen (?) kuukauteen kommentoimaan tänne, ei ole vain toiminut vaikka olen kuinka monesti yrittänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wot!? Mikäköhän tässä on ollut.. Kiitos Katja kun kerroit ja terkut Sinulle:) Tsemppiä viimeisiin raskaushetkiin <3

      Poista
  2. Todella kaunis ja tyylikäs(kuten aina) :-)

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kuvio ja huippu pituus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvio on kyllä oikein kiva, vähän sellainen indie -tyylinen ja pituus on tosiaan oikein hyvä:) Kivaa iltaa!

      Poista
  4. Oi kuinka ihana mekko! Tuon voisin kuvitella itsellänikin vaikka en mekkoja osaa käyttää...vielä :)

    VastaaPoista
  5. Kyllä minusta mekon lisäxi oikein hätkähdyttävän kauniit ovat sääret sekä kengät.
    Terv. Pillo

    VastaaPoista
  6. Vau, näyttää ihan kesältä tuossa kuvassa :) Kaunis sinä ja mekko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, vaikka ilma oli hyisen ja jäätävän kylmä:)

      Poista
  7. Jälleen ihan täydelliset kuvat ja upea naisellinen nainen. Upeat kengät ja kello. Kivat kynnet, jotka olisivat vielä upeammat jos olisivat hieman pidemmät vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tomi jälleen kauniista sanoistasi:) En ole jostain syystä koskaan oikein kunnolla innostunut pidemmistä kynsistä.. Jotenkin ne vaan on niin epäkäytännölliset..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.