Your FACE juhla-asuviikko - klassista mustaa sekä 30.11 saakka voimassa oleva lukija-alennus

20.10.2015

Syksyistä tiistaita:) Voisiko sanoa, että tällä kertaa aika hulinantäyteistä semmoista. Jännää, kun meille tuli systerin 5 ja 7 -vuotiaat veljekset syyslomailemaan ja toivat kyllä melkolailla uudenlaista säpinää meidän iltoihin. Sitä vieraantuu aikamoista vauhtia ihan pienten lasten arjesta ja tuntuu ihan hullulta, että vastahan minä itsekin olen ollut siinä tilanteessa, että omat lapset oli noin pieniä. Ja ne pienten ihmisten jutut, ne on vaan niin mainioita:) Facebookissakin muuten pyöri meidän tilanteeseen aika osuva, varhaiskasvatuksen dosentin Marjatta Kallialan loihema viisaus: "Sellainen aikuinen on pöljä, joka ei osaa juoda tyhjästä muovikupista lapsen tarjoamaa kahvia." Sopii jotenkin niin hyvin tähän meidän hulinaviikkoon:)

No mutta, tunnelmasta toiseen. 

Minullapa on teille rahanarvoinen uutinen! Kuten jo edellisessäkin postauksessa mainitsin, on juhlamallistot Your FACE:n liikkeissä nyt parhaimmillaan ja onhan siellä toki kattava valikoima ihan käyttövaatettakin, ei sen puoleen. Saat nyt nimittäin 20% alennuksen yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta, kun mainitset kassalla lukevasi tätä blogia.  Eli mainitse kassalla vaikkapa sana Business Woman, niin saat tuon kyseisen alennuksen hyväksesi. Tämä "koodisana" toimii marraskuun loppuun eli 30.11 saakka.

Ja sitten juhla-asuun numero kaksi, joka minun mielestäni voisi olla aika hyvä ja klassinen kohde kyseiselle alennuskoodille. 

Mustia ajattomia mekkoja ei voi olla yhdelläkään naisella liikaa. Kun mekon leikkaus on hyvä ja se istuu päälle kuin hansikas, ei musta juhlamekko kaipaa ympärilleen mitään muuta. Juhlavat kengät, näyttävä meikki, bling-bling -juhlalaukku ja punaiset huulet, se riittää. 

Your FACE:n myymälöissä on aika mukava valikoima myös Ril´s:n vaatteita ja bongasin siitä mallistosta tämän ikiklassikkomaisen mustan, erittäin kauniin mekon. Leikkaus on niin kaunis ja istuvuus on ihan pööfekt. Ainakin minulle tuli mekosta mieleen Audrey Hepburn pitkine hansikkaineen ja imukkeineen. No, imuketta en tietenkään suosittele, mutta ne mustat hansikkaathan tekisi mekosta vaikka minkämoiseen juhlaan sopivan. 

Minä kun olen tämmöinen askeetikko, mitä tulee asusteisiin, niin luottaisin ihan pelkästään mekon omaan kauneuteen ja juhlan hetkellä niihin räikeän punaisiin huuliin. Sitä paitsi Audrey Hepburnia lainatakseni: "Elegance is the only beauty that never fades". Tämä musta mekko on  kaikessa yksinertaisuudessaan vaan niin elegantti.

Ensi viikonloppuna muuten häämöttää yksi ylimääräinen tunti kun kelloja siirretään taas kohden juhannusta. Sitä odotellessa, mukavaa viikon jatkoa ystävät ja käykäähän hyödyntämässä tuo alennuskoodi <3 

Dress: Ril´s
Heels: Jimmy Choo
Necklace: Banana Republic



16 kommenttia:

  1. Siis talviaikaan, tunti taaksepäin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin niin:) Kelloja siirretään aina kohden lähintä juhannusta. Tervetuloa talviaikaan:)

      Poista
  2. wau! onpa upea ja imarteleva mekko :) pikkumusta kyllä toimii aina!
    hanna xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna:) Pikkumusta on takuuvarma valinta ja todellakin aina hyvä ja varma valinta:)

      Poista
  3. Kaunis mekko - ja taisin sitä jo kerran hiplaillakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tämä on niin kaunis ja todellakin klassinen malli:) Kannattaa varmastikin myös sovittaa, koska mekon kauneus ei tule esiin hengarissa tai se on siis paljon kauniimpi päällä!

      Poista
  4. Aivan upea mekko! Tuota täytyy käydä sovittamassa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä kokeilemassa, jos vaikka sopii Sinullekin! Ei maksa kuin vaivan ja nythän tosiaan saat marraskuun loppuun saakka sen 20% alennuksen myös, kun kerrot kassalla lukevasi tätä blogia:)

      Poista
  5. Ihanan naisellinen mekko. Kultaiset korut sopivat hyvin sen kanssa, yksinkertainen ja koruilla juhlava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan:) Tätä voi "juhlallistaa" hyvinkin monin eri tavoin ja siinä mielessä musta ajaton mekko on tietysti aika oivallinen valinta!

      Poista
  6. Kaunis mekko ja musta on aina tyylikäs !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen Sara sanoit ja tiedät:)

      Poista
  7. Mistä tätä Ril´sin mekkoa voi ostaa? Mikä on mallin nimi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekon mallin nimi on Ellan ja löydät sen Ril´s kotisivuilta tästä näin:
      http://www.rils.com/products/dresses/ellan

      Rilsillä on yksi oma myymälä Suomessa ja se on PohjoisEspalla täällä Helsingissä. Sen lisäksi tätä mallia on varmasti aika monessa Your FACE´n myymälässä ympäri Suomen, koska tämä kappale löytyi Kampin ostoskeskuksen Your FACE myymälästä. Ril´s on hyvin edustettuna myös ympäri maailman eli tästä osoitteesta löydät merkin jälleenmyyjiä ympäri Eurooppaa:
      http://www.rils.com/stores

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.