Neuletakki-ihastusta

21.9.2015

Se on kuulkaas syksy nyt ja sen kyllä huomaa. Ulkona ei kuvaamisesta tule mitään näin iltasella ja sisätiloissakin hämäryys ei pue näitä valokuvia. Mutta eipä anneta sen häiritä, koska haluaisin esitellä mun superihanan ja edelleen kovin trendikkään pitkän neuletakin.

Olen ihaillut kivoja neuletakkeja muiden päällä, mutta itselleni en ole onnistunut sellaista löytämään. Meikäläisen vartalon mittasuhteet on jotenkin vaan sellaiset, että pitkä neuletakki ei tahdo pukea minua sitten mitenkään. Sama neuletakki näyttää muiden päällä supertrendikkäältä ja minun päällä lähinnä säälittävältä säkiltä.. No, Your FACE on yllättänyt minut valikoimillaan jo niin usein, että en enää edes yllättynyt, että minulle se täydellinen yksilö löytyi juurikin Your FACEn tämän syksyn mallistosta. Tämä päälläni näkyvä neuletakki on malliltaan tarpeeksi kapoinen, resorit on leveät niin hihansuissa kuin helmassakin, hihat on tarpeeksi napakat ja pituus on juuri kohdillaan. Värikin on kuin tehty minulle (kuten aika monelle muullekin suomalaisnaiselle). Tätä kyseistä neuletakkia oli muistaakseni myös mustana eli kunhan käyn vielä sen hankkimassa itselleni, on minun pitkien neuletakkien -kokoelma valmis. Mustalla ja beigellä pärjää lähes kaikissa mahdollisissa tilanteissa, niin töissä kuin vapaalla. 

Pitkä neuletakki on minusta parhaimmillaan, kun sen yhdistää sitä itseään hieman lyhyemmän hameen tai mekon kanssa. Vapaalla yhdistän tämän tiukkojen farkkujen ja valkoisen paitiksen (tai oikeastaan minkä tahansa yläosan) kanssa. Myös kokomusta käy alle tosi kivasti, pitkistä mustista saappaista puhumattakaan.. 

Nämä jalassa olevat Peter Kaiserin kiiltonahkaiset matalahkot kengät (klik)* on kyllä niin ihanat työkengät. Aina ei nimittäin jaksa korkkareilla tepsutella..

No mutta, semmoinen asu tällä kertaa.

Ai niin. Your FACE -arvonta-aika on päättynyt eilen, ja suoritan arvonnan heti kunhan vaan saan tehtyä jotkut kivat arvontalappuset. Kuvaan myös sen hetken eli kyllä se arvonta tässä vielä lähiaikoina tapahtuu. Olitte käyneet kommentoimassa suosikkiasuanne myös Your FACEn Facebook -sivuilla ja otan tietysti teidätkin arvonnassa huomioon, ilman muuta.  

Mutta hei, mukavaa alkanutta uutta syysviikkoa teille kaikille <3 Helsingissä sataa ja on toooosi synkkää. Siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen tähden) pitäkäämme mieli korkealla:)

Tähdellä merkatut linkit ovat kaupallisia linkkejä affiliate -kumppanieni sivuille.


Cardigan: Your FACE
Dress: Michael Kors
Shoes: Peter Kaiser (klik)*
Watch: Michael Kors








12 kommenttia:

  1. Kaunis asu! Itsekin olen ostanut syksyn aikana kaksi pidempää neuletakkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jassuntassu:) Niitä sitten vaan käyttämään:) Ei pääse vilu yllättämään!! Terkut Ouluun <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Henna <3 Tosi kiva kun on tämmöinen vaate, jonka voi pukea melkein minkä tahansa asun kanssa!! Ihan älyttömän käytännöllinen, ihan niinkuin vaikkapa poncho.

      Poista
  3. Ihana neuletakki! Tuollaisen haluaisin.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marre, tämä sopii Sinunkin vartalolle ihan pööfekt, biliiv mii:)

      Poista
  4. Täällä toinen samanlainen - pitkä neuletakki näyttää joka kerran mun päälläni lähinnä hupaisalta, vaikka sama vaate on toisten päällä todella upea. Oliskohan tuo Your Facen neuletakki minunkin pelastus... Käytän muutenkin paljon Your Facen vaatteita.Tuo neuletakki on tosi upea ja sopii sinulle todella hyvin.
    Terveisin eräs, joka
    osti sinulta loppukesällä sen Tommy Hilfigerin sinisen mekon ja se oli minulle oikein passeli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Eilamari:) Kiva kuulla sinusta ja tietty myös että se mekko oli passeli!! Olen yrittänyt katsastella, että josko törmäisin sinuun, mutta en ole nähnyt.. Voisin erittäin hyvin kuvitella, että tämä malli sopisi sinullekin oikein mainiosti! Se mustakin kannattaa sovittaa! Jos se sopii minulle, se sopii melko todennäköisesti myös Sinulle! Terkut:)

      Poista
  5. Voi olen aivan hullaantunut pitkiin neuletakkeihin, tänä syksynä jo hankittuna kaksi harmaata. Edelleen kaipaisin jotain ruskeaa, kenties kashmiria...kenties Acnen pitkää neuletakkia, kun vaan tuo lompakko antaisi myöden ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletakkimaniaa on siis liikkeellä siellä Turunkin seudulla:) Minä taidan olla tässäkin asiassa vähän "myöhäisherännäinen", mutta eipä se mitään.. Terkkuja Mapsi ja mukavaa syysviikkoa <3!

      Poista
  6. Tyylikäs neuletakki. Nyt on kaupat muuten pullollaan ihania neuletakeja ja just kun mä sain äherrettyä omani valmiiksi:) Olisin voinut vähemmällä vaivalla tietysti ostaa, mutta kun tykkään neuloa, niin menihän se siinä oheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin heti kurkkaamassa sen sun blogista ja täytyy kyllä todeta, että onhan se HIENO!! Olet kyllä Uskomattoman taitava!! <3

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.