Blogivieraiden festari -look

7.8.2015

Viimeistä lomapäivää viedään. Viime yönä alkoi työasiat tulla jo uniin ja mieleen tulvahtikin jo monta tärkeää asiaa asap-to-do -listalle. Olisi varmaankin pitänyt olla taas kynä ja paperia sängynvierellä, heh. 

No, ennenkuin työt ja arki taas alkaa, vietetään meillä tulevaa viikonloppua vähän erilaisemmissa tunnelmissa. Nimittäin juniorilla on syntymäpäivät ja niitähän tietysti juhlitaan taas monta päivää:) On lastensynttäreitä ja on aikuisten synttäreitä eli tänään perjantaina olen lähinnä leiponut kaikkea mahdollista tarjottavaa juhlapöytiin. Tykkään ihan mahdottomasti järjestää kaikenmaailman juhlia ja kun sen saa tehdä vielä ajan kanssa, niin aina vaan parempi. 

Tästä viikonlopusta tekee erilaisen myös se, että meillä on koti taas melkoinen majatalo Weekend -festivaalien ajan. Ihan kuten viimevuonnakin. Meillä on tänään pyörinyt tässä kotosalla kuusi tyttöä, tietysti omien lisäksi. Neljä meidän vanhasta kotikaupungista ja kaksi Oulusta saakka. Heistä neljä on meillä majoittuneina festareiden ajan. Tosi kivaa! Kaikki tytöt on niin reippaita ja oma-aloitteisia, että eipä heistä ole meille juurikaan vaivaa ollut, päinvastoin.

Festareiden parasta antia minulle on nähdä nuorison festarityyliä, koska minä en itse ole koskaan ollut mikään festareilla kävijä. Ja onkin ollut jännää huomata, että festarityyli on jollain tapaa ihan erilaista kuin miten ihmiset muuten pukeutuu. 

Oulut tytöt Siiri (eli vanha blogituttu, minun siskontytär) ja hänen hyvä ystävänsä Vilma päättivät vähän repäistä ja vetivät pukeutumisensa ehkä jossain määrin vähän överiksi, vai mitä tuumaatte:) En tiedä, mitä he tavoittelivat, ehkäpä jotain 80-luvun cheerleader -tyyliä kenties. Molemmat ovat nimittäin hurjan kovia urheilijoita ja kun he löysivät Tigeristä aurinkolippikset, niin siitähän se sitten lähti. Erotuomaripilliä he yrittivät myös etsiä, mutta (onneksi) eivät sitä löytäneet..

Mutta siis, tässä teille festarimuotia Siirin ja Vilman tyyliin! Ja tietysti aurinkoista festivaaliviikonloppua!

PS. Linkit johdattelevat tyttöjen Instagram -profiileihin eli käykääs kurkkaamassa, miltä tytöt oikeasti näyttää:)
Siiri punaisessa paidassa, Vilma keltaisessa.


Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

9 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia, hyviä festareita tytöille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauska:) Tytöillä on edessään piiitkä viikonloppu:) Rankkoja nämä festarireissut, kun ovat tosiaan tulleet puolikkaan Suomen ensin tänne, muutaman päivän festarit ja vielä takaisin kotiin!!

      Poista
  2. Ihanaa tyttöenergiaa! Tulin vihdoin vierailulle, kun muuten jo olemme toisemme tavanneet:)
    Meillä kanssa lähti vanhempi tytär festareille ja lupasin käydä hakemassa hänet yöllä kotiin. Ei ole pahemmin meidän tytär festari-tyyppi, kuten en ole ollut minäkään. Kerran kuusrokki aikoinani koettu ja ei iskenyt:) Katotaan nyt miten käy:) Minulla oli myös viimeinen lomapäivä ja maanantaina arki taas koittaa! Iloa viimeiseen lomaviikonloppuusi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Mysterious M:) Mukava kun tulit piipahtamaan, mehän tosiaan ollaan jo vanhat tutut:) Nämä tytöt on kyllä todellisia festarityyppejä eli tämmöinen muutaman päivän rupeama ei tunnu heillä missään..
      Kyllä me maanantai klaarataan ja siitähän se sitten taas alkaa! Mukavaa viikonloppua eikä tosiaan vielä mietitä ensi viikkoa, ollaan vielä viikonloppu lomilla (tai ainakin yritetään olla:)

      Poista
  3. Siirin instagram yksityinen. Valitettavasti ei pääse katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan dääm!! Enpäs tiennytkään moista.. Jospa hän pienellä suostuttelulla sen avaisi, yritetään! Ilmoittelen, jos onnistuu:)

      Poista
  4. Onpa upean kauniita, terveen urheilullisen näköisiä nuoria naisia ja magee tyyli sanoo kasarilla kasvanut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka PauMau:) Juu, tytöiltä ei puutu myöskään sellaista rohkeaa kokeilunhalua ja ovatkin satalasissa mukana kaikessa uudessa - ihania tyttöjä kertakaikkiaan! Heh, kasarityyli oli kyllä kieltämättä oma muodin aikakautensa, joka todellakin jakaa mielipiteet kahteen leiriin:) Nämä tytöt ei tiedä siitä mitään eli tämmöinen tyylikokeilu on heille varmastikin äärimmäisen jeees:)

      Poista
  5. Ihan mielettömän hyvä fiilis välittyy näissä kuvissa. Jos ois yhtään nuorempi, notkeempi ja lihaksikkaampi niin tekisin tyttöjen perässä saksaukset. Wau! Oli varmastikin hauskaa.

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.