Maalaismaisemaa ja Poncholla viimeistellyt asut

18.7.2015

Terveiset tällä kertaa Suomen pohjoisemmasta päästä, minun kotiseudultani <3 En ole seurannut muun Suomen säätilannetta, mutta täytyykin heti alkuun todeta, että yllättävän lämmintä täällä on ollut.  No, odotukset ei tosin ole olleet säitten suhteen enää kovin korkealla.. Pihahommissa (joita täällä todellakin riittää), on tullut heiluttua ihan hikihatussa ja vaikka työtä tehdessä tulee toki lämmin muutenkin, veikkaisin, että hellerajaa on kolkuteltu pariinkin otteeseen. Hellekeleistä vaan ei oikein ole näillä lakeuksilla juurikaan iloa, koska hyttysiä on ulkosalla oikeasti ihan hirvittävä määrä. Yöttömään yöhön ja jatkuvaan valoon voi ihminen tottua, mutta ympärillä pörräävään hyttyspilveen ei kertakaikkiaan pysty! Niiden kanssa vaan tulee oikeasti ihan hulluksi!

Kotiseutuvierailuun kuuluu aina joitakin "must" juttuja ja olenkin ahminut niitä oikein urakalla. Ja kun seurakin on ollut parasta mahdollista (systeri perheineen), on se tehnyt reissusta, kuten myös "must" -jutuista moninverroin elämyksellisempiä. Mahtavaa, että siskolla sattui olemaan loma osittain samaan aikaan! Sokerilakkokin on ollut "hallitulla" tauolla, koska täällä sitä ei edes meikäläisellä ole ollut mahdollista noudattaa.. Noh, kunhan täältä taas kotiudutaan, palaan sokerilakonkin osalta takaisin ruotuun. Odotan jo sitä ihan innolla, koska sokeri ei vaan sovi minulle. Kuten ei meistä ja teistä kenellekään..

No, asustakin muutama sana.

Illat on olleet tooodella viileät ja päivisinkin on täytynyt olla lämmintä mukana. Minusta ponchot on vaan niin oivallinen asuste sellaisia hetkiä varten. Töissäkin minulla on aina mukana poncho tai pari, heh. Onkin ollut ilo huomata, että ponchojen suosio senkun vaan jatkuu ja syksyllä on taas mukavat valikoimat niitäkin luvassa. Ne vaan sopii niin moneen tilanteeseen ja säähän ja viimeistelee niin vapaa-ajan- kuin työpainotteisenkin asun. Nämä kuvissa näkyvät poncot on YourFACE´n uudesta, paraikaa myymälöissä olevasta mallistosta.

Huomenna matka jatkuu taas Suomen halki kohden Helsinkiä. Ihanaa mennä ja tehdä asioita ihan vaan fiiliksen mukaan, ilman yhtäkään merkintää allakassa. Pari kivaa blogitilaisuutta olisi tiedossa ja Asuntomessutkin pitänee kiertää oikein ajan kanssa. Mansikoiden säilöntää ja kotihommia luvassa myös eli leppoisasta elosta on minun seuraavat lomasuunnitelmani tehty:)

Mukavia hetkiä teillekin ja nähdään taas!


Poncho: YourFACE*
Bag: Carlos by Carlos Santana
Espadrillos: Duffy
Trousers: H&M
Shirt: Race Marine







Poncho, skirt and shirt: YourFACE*
Heels: Zara






Tähdellä (*) merkatut YourFACE´n vaatteet ovat kuvauslainassa, eivät omiani.

17 kommenttia:

  1. Kauniita ponchoja molemmat - ja käytännöllisiä; myös minulla on töissä aina poncho varalla;)
    Ihania lomapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady, eikö olekin:) Ja mukavaa kesän jatkoa myös Hänelle! <3

      Poista
  2. Upeita, mutta ihanaa kun on voimakasta väriä, tuo oranssi on todella wautsi wau, kuten rouva itsekin <3 Hiukset ovat muuten niin kauniisti, millä ilveellä olet saanut laitettua noin kauniit laineet. <3

    Upeaa viikonloppua ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia taas kauniista sanoistasi <3! Oranssi on varsinainen voimaväri ja ihanaa nähdä sitä taas kaupoissa! Ai kiharat vai.. hmmm.. Ne on tehty GHD-suoristusraudalla, muutama isompi kiehkura vaan, ei kovin montaa. Mullakin on paksut hiukset ja tukka näyttää helposti aikamoiselta pehkolta, jos kiharaa on liikaa..

      Poista
  3. Suunnittelemattomuus on ihanaa lomassa, mua ahdistaisi kauhea aikataulu, kun töissä mennään niin kellontarkasti. Mekin odotellaan ensi viikolla veljeni perhettä, ja sille viikolle on kyllä vähän mukavia suunnitelmia!

    Hauskaa loman jatkoa, ja nuo ponchot ovat tosi kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka, ikimuistoisia hetkiä teillekin veljen perheen seurassa:)

      Poista
  4. Kerrassaan ihanan nostalgisia kuvia! Ja tietysti ponchot ovat upeita päälläsi. Taitaa olla, että poikkeaa paikallisessa liikkeessä tiedustelemassa ja sovittelemassa. Hauskaa loman jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kandee käydä aika pian:) Nämä ponchot on ymmärtääkseni olleet aika suosittuja!

      Poista
  5. Voi upea mitä kesäkuvia! Saivat hymyilemään,

    VastaaPoista
  6. Voi kun on ihania. Ponchot on tämän naisen suosikkivaatteita. Molemmat on upeita ja sopii sulla upealle naiselle hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ponchot on kyllä niin käytännöllisiä ja useimmiten vielä hyvännäköisiäkin:) Töissä ihan ehdottomia!

      Poista
  7. Kävin tänään hakemassa sekä tuon oranssin ponchon että mustan version samasta. Aivan ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vielä sait ne:) Tosiaan, tätä beigeä löytyi myös mustana ja varmasti sekin sopii monelle! Ja mikä parasta, hinnatkaan eivät koskettele taivaankantta:)

      Poista
  8. Eikös tuo beige ole viitta vai onko sekin poncho? Tässä yritän tihrustaa kännykän näytöltä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo totta totta.. Se on sellainen ponchomainen viitta! Malliltaan ihan erilainen kuin tuo oranssi. Beige on sellainen huivimainen ja oranssi on yhtä kappaletta. Tosin oranssissa on kaulus erikseen - se on sellainen iso tuubihuivi, mutta siis tarkoitettu yhteen.

      Poista
    2. Okei, minä olen nyt näiden ponchojen perään kovasti :). Nuo tuubihuivikaulukset huomasin, mutta jätin kauppaan, ostin ihan perushuivin.

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.