It´s all about the base eli kosmetiikkasuosikkeja

10.7.2015

Loman aloituspäivässä tai -hetkessä taitaa olla sitä samaa magiaa, jota lapsena liittyi jouluaattoon. Ainakin minulle. Jouluaattoon kulminoitui aina se vuoden kestänyt odotus ja kun sen hohto jossain elämän vaiheessa katosi, tuli tilalle "aikuisten jouluaatto" eli se päivä, kun kesäloma vihdoin alkaa. Kyllähän sitä päivää odottaa vuodesta toiseen ihan eri tavalla kuin mitään muuta.

No, minullakin siis alkoi loma tänään! En vaan ole jostain syystä ehtinyt yhtään potea mitään erityistä lomakuumetta samalla tavalla kuin aikaisempina vuosina. Juhannuksen jälkeen on useina vuosina alkanut ikuisuudelta tuntuva odotus, kun porukkaa on lomilla, ulkona on hellettä ja töissä kohtuullisen hiljaista. Ja minä töissä. Tänä vuonna tuota tunnetta ei tullut, vaikka suuri osa työkamuista jäi  tänäkin vuonna juhannukselta lomille. Kun ulkona sataa, tuulee ja kevyttoppatakki on tarpeellisempi ja käytännöllisempi vaate kuin t-paita, ei lomafiilistä ole vaan ilmaantunut.. Töissä on ollut siis oikeinkin mukavaa:)

Oorait. Käykäähän muuten katsomassa Instagramin puolelta (klik), kun kuvasin Your FACE´n syksyn ensimmäisen malliston mun ehdottoman lempparin - ihan täydellisen mekon mun ystävättären yllä. Mekko on pööfekt siitä syystä, että se sopii niin minun kuin ystävättäreni väreihin ihan täydellisesti ja sitä voi pitää sekä töissä että vähän juhlavammissakin tilaisuuksissa. Monikäyttöiset työvaatteet on vaan niin parhaita. Kuvaan sen mekon ja muutaman muunkin asun vielä itsenikin yllä, elikkä semmoista on tässä jossain vaiheessa tuloillaan.

Tämän postauksen tarkoituksena olisi kuitenkin esitellä vaihteeksi omia meikkisuosikkeja. Ne kun vaihtelee säännöllisin väliajoin ja vasta kokemuksen kautta sieltä purkkiarmeijan keskeltä nousee ne omat lempparit. Jutussa tähdellä merkityt (*) tuotteet olen saanut blogin kautta.


1. Lierac on apteekeissa myytävä kosmetiikkasarja ja erityisesti sen anti-aging Melt-In Cream-Gel* on on ihan supermahtava voide. Itse käytän sitä yövoiteena, koska oma ihoni on niin helposti rasvoittuvaa sorttia. Vaikka tämä voide kyllä väittää olevansa hyvä myös päivävoiteena mattamaisen geelipintansa ansiosta. Voide on ihanan täyteläinen ja jättää iholle tosiaan hyvin kevyen geelimäisen mattapinnan ja heleyttää ihoa yön aikana. Saman sarjan silmänalusvoide on erittäin kätevä vaikkapa matkoilla. Siinä on pensselimäinen pää ja sen tähden sitä on kiva ja helppoa levittää. Tämä silmävoide on kiertänyt kanssani maailmaa monet monet reissut:) 


2. Lumenelta tulee markkinoille uusia tuotteita ihan jatkuvalla syötöllä. Minun lemppari päivävoide on tällä hetkellä ylhäällä kuvassa vasemmanpuoleinen Time Freeze Instant Lift V-Shaping Serum*. Käytän sitä siis ihan yksinään päivävoiteena, en tiedä onko se sellaiseksi tarkoitettu, mutta käytämpä kuitenkin.. Se on kevyt ja imeytyy ihoon hetkessä. 

Silloin kun en käytä yövoiteena edellä mainittua Lierac´n voidetta, levitän kasvoille yöksi Lumenen tehoöljyä*. Erityisesti matkoilla se on kätevä, koska pullo on sopivan pieni. En voisi kuvitellakaan käyttäväni öljymäisiä ihonhoitotuotteita päivävoiteena, mutta öiseen aikaan ne sopii oikein hyvin. Rasvainenkin iho kaipaa tehokosteutusta ja siihen tarjoitukseen tämmöiset öljymäiset tuotteet sopii vallan mainiosti. Yö on hyvää aikaa ravita ihoa oikein kunnolla.

 
3. Smashbox on tuotemerkkinä uusi tuttavuus minulle ja ostin yllä kuvassa näkyvän Photo Finish Foundation Primerin tässä kevään aikana Finnairin koneesta. Esittelyteksti upposi meikäläiseen ja se riitti vakuuttamaan minut tämän öljyttömän primerin toimivuudesta. Levitän tämän geelimäisen tuotteen Lumenen voidemaisen primerin päälle ihon t-alueelle. Se yhdistelmä toimii, kun meikin täytyy todellakin kestää eikä ihon kiiltely saa tulla kyseeseen. En käytä yhdistelmää ihan päivittäin, vaikka tietty eihän se pahaa tekisi, heh. Ei ihon kiiltely ole tietysti missään tilanteessa mukavaa..

Joe Blascon irtopuuteria* sen sijaan käytän ihan joka päivä, kevyesti meikkivoiteen päälle antamaan iholle kivan mattamaisen ja viimeistellyn silauksen.


4. Loppuun vielä tämän hetken tuoksusuosikkini. Ihana ihana ihana kevyt kesätuoksu Davidoff´n Cool Water löytyi Norwegian Epic -laivan kosmetiikkaosastolta. Päätin nimittäin, että ostan laivalta jonkun ihanan tuoksun ja nimenomaan kokeilemalla. Kävin joka ikinen ilta tuoksuttamassa eri vaihtoehtoja ja vertailin omia suosikkeja rinnakkain ja joka ilta tämä minulle ihan outo merkki ja tuoksu nousi suosikikseni. Viimeisenä päivänä olin ihan vakuuttunut, että niistä sadoista sadoista tuoksuista tämä oli minun ehdoton feivörit. Tuoksu on ihan älyttömän kevyt ja niin raikas, sellainen puhtaan -tuoksu! Taisipa se olla yksi laivan edullisimmista tuoksuista, vaikka hinta ei näytellyt minkäänlaista roolia tätä valitessani. Tiedättekö muuten, myykö tätä mikään liike täällä Suomessa? Ja onko tämä merkki teille tuttu? Minulle tosiaan ihan uusi tuttavuus.

Tässä siis vaihteeksi kosmetiikkapostaus teille, olkaatte hyvät:)

Ihana aloittaa pitkästä aikaa sellainen loma, johon ei juurikaan kuulu mitään suunnitelmia! Noh, huomenna pitää olla heti aamupäivällä Lahdessa (henkilökohtaiset businekset nimittäin kutsuu..), Itä-Suomessakin on tarkoitus poiketa ja sieltä sitten Pohjois-Suomeen jollakin aikataululla. Aah, pääsen pitkästä aikaa Haaparannalle, käymään mun lemppari pizzeriassa ja maistelemaan ikiaikaista suosikkileivostani suosikkikonditoriaan - ne tulee olemaan tämän loman kohokohtia! Voi olla, että teemme muutaman päivän kaupunkivierailun jonnekin päin maailmaa loman loppupuolella, saa nähdä. Ehkä Berliini, Pariisi, Nyki - saas nähdä.

Parasta joka tapauksessa on se, että mun allakka on Ihan Tyhjä, Totally Empty ja niin Blanco:)

Ihanaa viikonloppua niin lomalaisille kuin töissä oleville tai sinne maanantaina palaaville <3

8 kommenttia:

  1. Oi, tuota Davidoffin Cool Wateria muistan itse käyttäneeni Jenkeissä asuessani (yli 10 vuotta sitten). Se on kyllä ihana! Tuo muistoja mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mia:) Siitä voisi päätellä, että kyseessä ei ole mikään uusi merkki markkinoilla:) Mutta ilmeisen suosittu, kun sitä on edelleen tuotannossa.. Kivaa viikonloppua Mia:)

      Poista
  2. Höpisin pitkät pätkät aiemmin, mutta iPad taisi tehdä tepposet ja kommentt katosi taivaan tuuliin.

    Yhtä kaikki, lomalla on ihanaa, kun ei tarvitse herätä herätyskellon soittoon eikä ole aikatauluja.

    Kiitos etenkin noista apteekkikosmetiikkavinkeistä. Ranskalaiset Diorit, Lancomet sun muut ovat alkaneet tökkiä ja edullisempi ja puhtaampi (?) kosmetiikka kiinnostaa. Aion ehdottomasti testata Lieracin tuotteita.

    Tuota Davidoffin tuoksua saa ainakin suomalaisesta Thebos-nettikaupasta. Sokoksella se näytti olevan tilapäisesti loppu. Minulla on perusteelliesn tarkastelun alla, heh, Fan di Fendin Eau Fraiche -tuoksu, jonka näyte löytyi jonkin lehden välistä.Ostopäätös vaatii ainakin pari tuoksuttelukertaa omalla iholla enkä voi kuin ihailla naisia, jotka ostavat tuoksun parin paperilapulta tehdyn nuuhkaisun perusteella.

    Mekin menemme Haaparannalle kesäloman sukulointireissulla. Nykäisen sinua hihasta, jos satumme samoille kulmille. ;-) Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Sara:) Lierac´n valikoimissa on iso joukko ihan mielettömiä tuotteita, kannattaa ehdottomasti kokeilla!

      Nyt jo hiukka huolettaa, että mistäköhän tuota Davidoffia saa lisää, kun pullo hupenee hupenemistaan.. Kiitos siis Sara vinkistä!! Olen minäkin ostanut tuoksuja juurikin yhden tai kahden nuuhkaisun perusteella tai sen perusteella, että jokin tuoksu tuoksuu toisella hyvälle.. Ja pieleen on menty kerta jos toinenkin!

      Olispa aikamoinen sattuma, jos oltaisiin yhtäaikaa Haaparannalla:) Ilman muuta, nykäseppä hihasta!!

      Oikein antoisaa matkaa teillekin sinne pohjoisen suuntaan! Tuskin maltan odottaa, että pääsen sinne, näillä näkymin alkuviikosta, jeee!:)

      Poista
  3. Lierac on kyllä aivan ihana merkki, tykkään todella paljon. Lumenen seerumit ovat todella ihania ja Blasco onkin ikisuosikki.

    Se mekko on aivan ihana <3

    Upeaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Lierac on aika uusi tuttavuus, ja todellinen yllättäjä! Lumene vaan parantaa juoksuaan ja tuo markkinoille aina vaan uutta, ihan huippu. Blasco on kuulunut mun valikoimiin jo noin parikymmentä vuotta..

      Se mekko, huoh.. Miten voin jatkaa elämääni ilman sitä??

      Poista
  4. Davidoffia löytyy myös CDON.COMista
    http://cdon.fi/search?q=davidoff+cool+water#blockid=search&category_group_id=&ca_12706=27222&display=3&sort-order=16&page=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos vinkistä! En ole kuullutkaan kyseisestä nettikaupasta ja hintakin on ihan mitätön! Maksoin laivalla aika hurjan paljon enemmän..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.