Nahkaa, mustaa ja valkoista eli viikon officiaalit

29.3.2015

Sunnuntaimoikat! 

Kellojen siirto aina näin keväisin on toki tylsää, kun viikonloppu on tuntia lyhyempi, mutta myös konkreettinen loikka kohden valoa ja jopa kesää. Huomenna töiden jälkeen on siitä dokumenttia luvassa. Ja hei, ensi viikko on pätkäviikko, joten yksi menetetty tunti sinne tai tänne - sou not.

Pääsiäisestä tulikin mieleeni, että meillä onkin edessä pienimuotoinen kotimaan matkailu. Lähdemme nimittäin Vuokattiin vähän hiihtelemään ja viettämään mukavaa, urheiluntäyteistä pidennettyä viikonloppua. Toivottavasti hanki kantaa ja aurinko paistaa. Koneessa ei ollut enää paikkoja jäljellä, joten autolla mennään. Autoilukin on lopulta aika mukavaa yhdessäolon aikaa, varsinkin kun kenelläkään ei ole kiire mihinkään. 

Onko teillä lomasuunnitelmia pääsiäisen ajalle?

Asusta vielä jokunen sana. En edes muista, milloin olisin viimeksi käyttänyt töissä ihan perinteistä jakkupukua. Sininen New Yorkista löytämäni Zaran jakku on oikeastaan ainoa "jakkutakki", joka ajaa sitä roolia, mutta muuten olen melkeinpä hylännyt koko moisen supervirallisen tätilookin:) Kaikkein "tärkeimmissä" tilanteissakin olen turvautunut pelkästään kotelomekkoon. 

Jakkutakin roolia ovat viime aikoina ajaneet monenmoiset ponchot ja nyt tietenkin tämä ihanainen Andiatan nahkatakki. Takkia voi yhdistää jos jonkinmoisen alaosan kanssa ja erityisesti mustan puolihameen ja valkoisen kauluspaidan kanssa asu on vähintäänkin soppeli myös toimistoasuksi. 

Vai mitä te tuumaatte?
Biker -takki: Andiata
Kauluspaita ja hame: Banana Republic
Sukkikset: Wolford
Kengät: Billi Bi

20 kommenttia:

  1. Lanko oli just osallistunut hiihtokisoihin Hyrynsalmella, joten varmaan Vuokatissakin on vielä ihan hyvät kelit, sen verran hyvät pohjat sinne laduille ja rinteeseen tykkilumella tehdään. Nauttikaahan Kainuusta, ehoton suosikkimaakuntani <3. Myö lähetään viettämään pari päivää etuajassa hopeahäitämme tuohon viereen Vierumäelle, kolme ulkomaan reissua on tulossa tänä vuonna, joten tällä kertaa liikunnan parissa pääsiäaisen vietämme. Sunnuntaina kahtomaan Tähdet tähdet -kilpailua paikan päälle. Kokeet ehin korjata ennen lomaa, joten vajaan viikon loman saa sit ihan huilailla. :)
    Oikein ihanaa pääsiäisreissua teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa Pauska aika aktiiviselta elämältä:) Toivottavasti tosiaan lunta ja kelejä riittää meille kaikille! Oikein aktiivista ja liikunnallista pääsiäistä myös Sinulle siis Pauska!!

      Poista
  2. Hei taas arvon Rouva! Olen odottanut uutta kirjoitustanne!! Olette kyllä aivan mahtavan kaunis!! Hieno asu teillä! Mutta hyvää pääsiäislomaa teille, arvon Rouva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän kiittää jälleen erityisen kauniista sanoista ja toivottaa Hyvää Pääsiäisen aikaa myös sinne teille:)

      Poista
  3. En muista itsekään käyttäneeni jakkupukkua kuin joskus vastavalmistuneena, kun ikä alkoi vielä kakkosella. Nyt työpukeutuminen on muuttunut uusien toimistotilojen takia asteen tai pari rennommaksi, joten on vielä vähemmän tarvetta niille. Tuo sinun versiosi bikerista on kyllä upea! Asukokonaisuus näyttää ihan täydelliseltä!

    Meillä muu perhe lähtee toiselle puolen Suomea sukuloimaan, joten saan talon itselleni reiluksi viikoksi, ihanaa! Luvassa on kuntoilua, herkkuja, brittisarjoja digiboksin kätköistä sekä vähän siivousta. Oikein ihanaa, lumista pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa aika eksklusiiviselta ajalta Sara sinun lomasi!! Nautihan oikein sydämen kyllyydestä, kun kerran mahdollisuus siihen tarjoutuu:) Oikein rentouttavaa lomaa Sara! <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oi kiitos Marjukka ihanista sanoistasi <3!

      Poista
  5. Työunivormusi (tai ainakin tuo tänään esitelty) on aivan identtinen omani kanssa. Ainoana erona on se, että minulla on hieman pidemmät kynähameet käytössä, koska sääreni eivät todellakaan ole noin upeat kuin sinulla. Vielä muutama vuosi sitten sain osakseni kokouksissa nahkatakissani ihmetteleviä katseita, mutta koska kyseessä on siisti bikermallinen takki, niin jatkoin sen käyttämistä. Takki tuo "sen jonkin" useimpiin asukokonaisuuksiin ollen samalla juuri hameisiin ja mekkoihin yhdistettynä todella naisellinen. Tiukanpaikan tullen kiedon kaulaani chanel tyylisesti monirivisen helminauhan (löytyy työpaikan kaapista kuten hajuvesi, varasukkikset jne.) ja asu muuttuu taas asteen naisellisemmaksi. Tosin löytyy sieltä ihan musta ja beige perusneuletakkikin, jolla voi asun kuin asun tehdä vielä hieman neutraalimmaksi jos tulee tarve :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, olet ollut siis aina rohkea:) Kuulostaa hyvältä! Ihan selkeästi aika on vähän rennommalle businespukeutumisellekin koittanut ja kulttuuri muuttunut huomattavasti laveampaan ja sallivampaan suuntaan, ainakin täällä meillä Suomessa!

      Poista
  6. Onpas aivan ihana asu - tosi magee tuo biker! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  7. Waude, todella makee kokonaisuus! tykkään !

    VastaaPoista
  8. Kaunis ja tyylikäs kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Ja elämyksellistä lomaa teille <3

      Poista
  9. Kiva asukokonaisuus! Taisinpa juuri saada idean huomiseksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on tosiaan Mapsi kuin tehty Sinullekin just tämmöisessä muodossa:)

      Poista
  10. Pisteet asulle , hyvältä näyttää kuten aina!
    Ja pisteet kellon siirrolle nimittäin lauantain yövuoro oli tuntia lyhyempi. Yököt kiittivät iloisesti ja hyvä ettemme hurraneet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näinhän se tosiaan on! Enpäs tullut edes ajatelleeksi teidän ammattiryhmää:) Tunti on mahtava ajansäästö, vai koituiko se lopulta säästöön..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.