Leon ensimmäinen kauneusleikkaus

8.2.2015

Olette varmaan kuulleet tai lukeneet maailman suloisimmasta koirasta Boo:sta. Sillä on tietysti omat Facebook -sivut ja huikeat 17 miljoonaa tykkääjää. Varsinainen nettisensaatio siis.

Boo on rodultaan Pomeranian, kuten meidänkin Leo. Näillä kahdella koiralla on ainakin yksi merkittävä ero, nimittäin Boo on käynyt aika hurjan monessa koirien kauneusleikkauksessa, toisin kuin meidän karvaturrimme.

Leo syntyi viime vuoden toukokuussa ja on nyt vähän vajaa 9 kk iältään. Pentukarva on jo vaihtunut aikuisen karvaan ja jo 6 kk:n iässä Pomeranian on lopullisessa koossaan. Leo painaa aika tarkalleen 2,5 kiloa ja säkäkorkeus sillä on reilut 20 senttiä. Kokoa on silmämääräisesti katsottuna vähän yläkanttiin ollakseen rotunsa valioyksilö. 

Leon ensimmäinen trimmaus oli tarkoitus ajoittaa siihen hetkeen, kun pentukarva oli vaihtunut aikuisen karvaan. Ihan siihen emme ehtineet, koska karva vaihtui melkeinpä huomaamatta. En nimittäin ollut huomannut mitään älytöntä karvanlähtöä enkä oikeastaan ymmärrä, miten Leolle pääsi käymään niin, että karva kasvoi yhtäkkiä ihan liian pitkäksi. Se oli niin pitkä, että se keikahti jo lakoon.

No, Leon ensimmäinen kauneusleikkaus tehtiin eilen lauantaina täällä meidän kotona. Trimmaaja nimittäin tuli tänne meille ja Leon puunaamiseen käytettiin eilen aikaa 4,5 tuntia. Ensin se pestiin, sitten föönattiin kuivaksi, harjattiin ja kammattiin oikein superkunnolla ja lopuksi vielä trimmattiin turkki kuntoon. Aikamoinen karvakasa jäi kaiken sen jäljiltä lattialle.

Leo ei todellakaan ollut innoissaan eilisestä, vaikka urheasti se päivän kestikin. Föönaus oli varsinainen show, jota Leo melkeinpä vihasi. Kokeneen Pomeranian kasvattajan käsissä sekin sujui lopulta hienosti, periksi ei annettu. 

Tässäpä teillekin ennen, aikana ja jälkeen -kuvia eilisestä, olkaatte hyvät.

PS. Ajatelkaa, millaisen kävijäryntäyksen olisin saanut aikaan, jos olisin jättänyt otsakkeesta ensimmäisen sanan pois, hih:) Ihan niin rohkea en uskaltanut olla.. 









^Pomeranian korvan taustan karvat menee helposti sellaiselle nimismiehen kiharalle ja ne kiharat saa suoristettua kätevästi talkin avulla. Aika erikoista, mutta kyseinen talkki lasketaan "doping-aineeksi" koiranäyttelyissä eli siellä sitä ei saa käyttää:) Laimennettu koirashampoo on tuossa Nivean purkissa eli ei siellä oikeasti ole suihkuöljyä..

 ^Tästä se lähti eli tassuista tehtiin mahdollisimman kissantassumaiset:)

^Lopputulos näyttää tältä. Värikin vaihtui, kun turkki lyheni noin 5 senttiä. Vielä yksi trimmaus täytyisi tehdä, jolla viimeisteltäisiin pienimmätkin yksityiskohdat. Eilen emme raaskineet enää kiusata sillä.. 


8 kommenttia:

  1. Voi kuinka Leosta tuli hieno! ja kuinka pikkuinen se onkaan, meidän griffonpoika on 4,6 kg ja inhoaa pesulla käymistä yli kaiken ja saa hepulit föönistä:) hah, hah lukijakäyrä olis ampassu taivaisiin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei Leokaan sitä rakasta, mutta ei se kyllä sitä vihaakaan. Föönaus on ainoa, jota se ei voi sietää, ihan samoin kuin imurointi.
      Ihania kevätuutuuksia teillä!!

      Poista
  2. Komea tuli! Olisit vaan kokeillut jättää otsikosta Leo-nimen pois, olisi ollut varmaan mielenkiintoista seurata kävijäpiikkiä heh.

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen homma, mutta siisti pieni tuli! :)

    VastaaPoista
  4. Voi pientä, ei ole helppoa koirallakaan! Ja nuo suihkukuvat! Sitä ei tajuakaan, miten pikkuruinen se onkaan, kun turkki on pörhöllään :)
    No, nyt saa taas hetken hengähtää!

    VastaaPoista
  5. Upea jälki, käyttikö trimmaaja täysohentavia saksia vai sellaisia, joissa toinen puoli ohentaa ja toinen on tavallisen saksennäköinen? Minä vedän teräskammalla korvantaukset, sit kun huopaantuvat, niin saksilla takut auki ja teräskammalla suoriksi. Talkki oli uusi kikka, näyttelyihinhän se ei sovi, kuten jo kirjoititkin. Doping-säännöt on niin tiukat ja hyvä niin. :) Reipas poika teillä, kun jaksoi noin kauan tsempata.

    VastaaPoista
  6. Voiko pojasta sanoa suloinen ❤️ Ihana on !

    VastaaPoista
  7. Voi kun toinen on niin uloinen! <3

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.