Terveiset Dubaista

16.1.2015

Täällä sitä ollaan, maailman katolla.

Lensimme eilen yölennolla tänne Dubaihin ja sehän tarkoitti sitä, että unta oli turha tavoitella viime yönä. Samoilla silmillä yritän sinnitellä päivän täällä määränpäässä ja mikäs tässä onkaan ollut ollessa. Sää on ollut suosiollinen ja nähtävää on tietysti riittänyt. No, tänään ei paljoa muuta olla tehty kuin oltu vähän altaalla, kuntosalilla ja hotellin bussikuljetuksella käväisty pikavisiitillä maailman suurimmassa ostoskeskuksessa eli Dubai Mall´issa.

Hotellista sen verran, että majoituimme maailman korkeimpaan hotelliin eli JW Marriott Marquis Hotel Dubai´hin. Aamupala oli ihan mieletön elämys heti aamutuimaan, jossa aamupalaa sai käydä valitsemassa kuuden keittiön välillä. Siitä on kyllä huomenna aamulla pakko ottaa kuvia ja näyttää vähän teillekin. Siitä pöydästä ei oikeasti puuttunut mitään! Eikä kuntosali hävinnyt kyllä yhtään aamupalaelämykselle, sekin oli varuisteluiltaan ihan A-luokkaa.

No mutta, tämmöiset pikaterveiset halusin teille välittää ja laitetaan nyt sitten jakoon ihan uunituoreita kuvia myös.

Mukavaa viikonloppua teillekin! Minä palailen kotiin jo maanantaina eli ihan pikareissulla vaan poikkeamassa täällä vähän toisenlaisissa maisemissa.
^Meidän hotellihuoneesta avautuu näkymät yli Dubain, vaikka ollaankin vain 23. kerroksessa.
^Maailman suurimman ostoskeskuksen eli Dubai Mall´n takana on tyyliin sopivasti maailman korkein rakennus eli pilvenpiirtäjä Burj Khalifa. 
^Dubai Mall´n sisältä löytyy vapaasti katseltavissa oleva huikea 10 miljoonan litran akvario, jossa uiskentelee yli 400 haita ja rauskua. Kuvassa on niiden ruokintahetki meneillään.
Kakkukulttuuria arabien tyyliin. En kylläkään maistellut, vielä..

8 kommenttia:

  1. Oi, nauti olostasi siellä. Itse palasin Dubaista vain viikko sitten, ja olisin aivan valmis lähtemään heti takaisin. On niiiiin mun suosikkipaikka <3 Aurinkoista viikonloppua sinne :)

    VastaaPoista
  2. Pikalomat ovat kivoja! Ottaa kaiken kivan irti nopeasti ja tehokkaasti. Hauskaa pikalomaa:)

    VastaaPoista
  3. Voi ihana, nauttikaa! Taidat olla siskontyttösi kanssa liikenteessä :-)?

    VastaaPoista
  4. Näyttää kyllä täältä loskan keskeltä katsottuna aivan ihanalta! Nauttikaahan olostanne, varmasti lyheylläkin reissulla saa ladattua auringoenergiaa. :-)

    VastaaPoista
  5. Lumikuningatar17.1.2015 21.14

    Aika huikean hieno tuo eka kuva! Sopis hyvin johonkin Finskin mainokseen. Akvaario puolestaan aika hurja, jos vedet karkaa tai hait syövät ;) elämyksellistä reissun jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Hei, nauttikaa Dubaista! Voin suositella hotellin arabialaista ravintolaa, Nawwaraa, käy ainakin kurkkaamassa sen upeaa sisustusta!
    Terveisin,
    Eeva

    VastaaPoista
  7. Voisin lähteä myös katsomaan aurinkoa vaikkapa muutamaksi päiväksi niinkuin sinä ... :) Tämä Suomen talvi ei ole minua varten...

    VastaaPoista
  8. Upealta näyttää, vau! En malta odottaa pääsiäiseen, jolloin olen itse suuntaamassa Dubaihin. :)

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.