Äiti ja Poika sekä keväinen työasu

30.1.2015

Perjantaitervehdys! Viikko vierähti taas ihan käsistä ja huh miten mahtavaa, että nyt on viikonloppu! Viime viikonloppu meni lähes tyystin pari blogihommaa värkätessä (jotka tosin ei päätyneet tänne saakka vielä) ja tämän viikonlopun tehtävälistalla olisi pari työjuttua. Parasta on kuitenkin se, että niitä voi tehdä omassa aikataulussaan ja kotioloissa. Olen ennenkin ihmetellyt, että perjantaina iskee aina sellainen "kaikki on mahdollista" -fiilis, joka kyllä sunnuntain koittaessa poikkeuksetta osoittautuu haaveajatteluksi..

No mutta. Tällä viikolla kuljin pitkästä aikaa työmatkat julkisilla, koska meikäläisen "kuski" oli työreissuilla maailmalla. Paikallisjunissa kulkiessa parasta on vaan seurailla kanssamatkustajia, ja kyllähän siellä sitten näkeekin yhtä ja toista - oikeastaan koko elämänkirjon. Okei, ihan liian usein uppoudun viettämään "laatuaikaa" kännykän kanssa mobiiliHesaria selatessa, mutta enihau.. Tuli vaan mieleeni, kun useampi teistä kommentoi edelliseen postaukseen Dubain ja Arabiemiraattien isosta kuilusta köyhien ja rikkaiden välillä, ja jäin siinä ajatuksissani pohtimaan, että kyllähän se sosiaalinen kuilu on aika syvä täällä meidän ihanassa Suomi-lintukodossammekin. 

"Muistatko, kun sä olit pieni ja me käytiin aina yhdessä Itiksen kirjastossa. Me kuunneltiin siellä musiikkia ja sä tykkäsit siitä niin paljon, että sä laitoit sun silmät kiinni ja tanssit sen tahtiin. Ja meillä oli kaikki niin hyvin - me oltiin niin onnellisia yhdessä."

Tällä viikolla koin erityisen koskettavia hetkiä paikallisjunassa. Ja kuulin nämä sanat. Sain / jouduin / pääsin nimittäin kuuntelemaan jonkun nuoren äidin puhelinkeskustelua pienen kouluikäisen poikansa kanssa. Kenellekään sitä puhelua todistaneelle ei jäänyt epäselväksi äidin pohjaton ikävä poikansa luo ja sydäntäsärkevää oli kuulla, että tämä tunne oli aidosti molemminpuolista. Poika oli mitä ilmeisimmin otettu huostaan ja asui jossain vähän kauempana. He molemmat takertuivat melkein epätoivoisesti niihin hetkiin, joita he olivat saaneet viettää yhdessä ennen huostaanottoa.

Sitä puhelua kuunnellessa ei voinut muuta kuin itkeä vollottaa. Se tuntui niin pahalta ja niin surulliselta. Siitäkin huolimatta, että äidin rakkaus päihteitä kohtaan oli jossain pojan elämän vaiheessa ollut mitä ilmeisimmin suurempaa kuin rakkaus omaa lastaan kohtaan.. 

Nuo äidin sanat jäi pyörimään päähän ja myllertämään ajatuksiin ja ne pisti kyllä miettimään, miten epäoikeudenmukainen paikka tämä maailma on ihan liian monelle pienelle lapselle. Myös meillä täällä Suomessa. Pojan kaipauksessa ei lopulta raha näytellyt minkäänlaista roolia. Hänen kaipauksensa olisi taatusti yhtä syvää, vaikka hän eläisikin taloudellisesti vauraissa oloissa. 

Oletko rikas vai köyhä ei lopulta ole kuiluna niin syvä kuin se, oletko onnellinen vai elääkö sydämessäsi pohjaton suru ja kaipaus. Siinä ei rahalla ole juurikaan roolia.

Kylläpä meni sentimentaaliseksi, mutta halusin joka tapauksessa jakaa kanssanne tämän minua syvästi koskettaneen junatarinan.. ennen siirtymistä superpinnallisiin asioihin.

Purin nimittäin kamerasta vielä kasan Dubain valokuvia ja pistänpä jakoon muutamat asukuvat, joita siellä tuli otettua. Ihanaa sitä valon määrää! Ja tämän kyseisen asun tulen laittamaan päälleni sinä päivänä, kun julistan itselleni kevään koittaneen:)

Sitä päin mennään eli toivotan teille kaikille onnen- ja valontäyteistä viikonloppua! Ja pidetäänhän yhdessä huolta ympärillämme olevista ihmisistä, jookos!
Hame: Daniel Hechter (kts upea mallisto täältä)
Paita: Forever 21
Kengät: Zara
Trenssi: Burberry
Aurinkolasit: RayBan
Kello: Kenneth Cole


14 kommenttia:

  1. Kaunis rouva, jälleen kerran, ja onhan Suomessa epäoikeudenmukaista, mutta kaunis asu rouvalla, jälleen kerran ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis:) Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Hei! En vertaisi Suomen ja Dubain elintasoeroja. Suomessa ihmisoikeuksia kunnioitetaan toisin kun Dubaissa, johon tuodaan siirtolaisia rakennustyöhön ja aivan ensimmäiseksi siirtolaiselta otetaan otetaan henkilöpaperit pois. Olen nähnyt surullisia kuvia siirtolaisten oloista, n. 4 neliön "huoneessa" nukkuu likaisissa oloissa 4 siirtolaisrakennusmiestä. Suoraan sanottuna ihmettelen, miksi fiksut(?) länsimaiset ihmiset katsovat ihmisoikeuksia läpi sormien ja matkustavat esim Dubaihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan! En puhunut oikeastaan elintasoeroista vaan vertauksesta rikas/köyhä onnellinen/onneton ja näistä sitten johdannaisena rikas/onneton ja köyhä/onnellinen.. Mutta ymmärrän erittäin hyvin pointtisi, tärkeästä ja huomionarvoisesta asiasta mainitsit, asiasta, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle Dubain hienoa siluettia ihaillessa!!

      Poista
    2. Kiitos kun julkaisit ja vastasitkin kommenttiini - ymmärtäisin hyvin myös sen jos ei blogissaan haluaisi ikäviä asioita ottaa esille.

      Samalla voin kiittää blogistasi. Olen palannut työelämään kotiäitivuosien jälkeen ja löysin blogiisi, kun etsin pukeutumisvinkkejä töihin. Sinulla on kiva raikas tyyli ja olen saanut blogistasi inspiraatiota kovasti. Mukavaa kevättä sinulle!

      Satu

      Poista
    3. Hei Satu! Kiitos kommenteistasi ja palautteestasi:) Olen oppinut tässä yli neljävuotisen blogitaipaleeni aikana vähintään sen, että otan erittäin valikoidusti kantaa tämmöisiin asioihin, joista helposti syntyy monentaisoista sanottavaa. Mutta silloin kun otan, teen sen tietoisena siitä:) Ja erityisesti Emiraateissa asuneitten kannanotot on olleet todella avartavia!! Ei niitä oikein pysty lukemaan mistään eikä aistimaan viiden tähden hotellista viikonloppumatkan aikana.

      Olisi ihan mielettömän mukavaa ottaa kantaa vaikka mihin maailman asioihin, mutta käytän tätä foorumia aika varoen sellaiseen..

      Mukavaa sunnuntaita ja kiva kun olet löytänyt tänne:)

      Poista
  3. Oli koskettava tarina, hyvä silti että poika on nyt turvallisessa paikassa ja tietää kuitenkin että äiti edelleen rakastaa. Tasan ei käy elämässä onnenlahjat. Silti onneksi on mahdollista kasvaa onnelliseksi aikuiseksi, vaikka siinä enemmän haastetta onkin, nimimerkillä kokemusta on. Olisi tosiaan hienoa, jos kaikki yritettäisiin tehdä jotain muiden ihmisten hyväksi, vaikka kuinkakin pientä. Ystävällisyyskin voi pelastaa jonkun päivän.
    ja sitten ne pinnallisemmat:
    upeat ruskeat sääret sulla, taitaa (täytyy) olla itseruskettavalla osuutta asiaan :)
    t. Maria E.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria E kommentistasi! Ystävällisyys, hymy, empaattisuus - asioita, joilla jokainen voi vaikuttaa ihan mielettömästi kanssaihmisiin ja todellakin pelastaa niin monen ihmisen päivän. Eikä ne edes maksa mitään<3 !!

      Hih, ruskeat sääret.. Pari päivää Dubaissa toi varmasti ihan hitusen väriä pintaan, mutta kyllä ne on ihan home-made, ei mitään itseruskettavia:) Luomusääret, hih:)

      Poista
  4. Siis joudut matkustamaan 'julkisilla', sillä kuljettajasi/miehesi on ulkomailla. Kuulet sydäntäsärkevän yksipuolisen puhelinkeskustelun, jota et voi kunnella vollottamatta. Raha ei ole kaikkea ja jne. Ja sitten lähetät kuvia itsestäsi Dubaissa. Tapasi yhdistää kuulemasi ilmeisesti vaikea puhelinkeskustelu ja pukeutumisesi Dubaissa samaan postaukseen on mielestäni todella mauton. What about showing a little bit of respect.

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa India bloggeriin! Arvostusta siitä, että olet liittynyt siihen ja vieläpä ihan hiljattain. Moni bloggaaja kun on estänyt anonyymien kommentoinnin joten bloggeriin nimimerkillä kirjautuminen on ainoa tapa saada mielipiteitään kuuluville:) Maailmaa voi katsoa niin monien eri silmälasien lävitse ja ainoa mihin voi lopulta vaikuttaa, on se oma asenne. Tsemppiä siihen:)

    VastaaPoista
  6. Aina rohkeaa puhua blogissa mistään syvällisemmästä tai mielipiteitä herättävästä! Indian kommentti muistuttaa mua omista Blogger -ajoistani, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Minna pitkästä aikaa!! Ihana kuulla Sinusta:) Juu, semmoista se on ja ymmärrän erittäin hyvin! Luulenpa että tuskin kaipaat niitä aikoja, meitä on niin moneen junaan. Enemmän minua oikeastaan säälittää sellaisten supermätkättäjien jälkipolvi eli ne, jotka elää heidän lähellään ja imee heistä vaikutteita..

      Poista
  7. Mielenkiintoista, vaikka näköjään ei yllättävää, vastaustani edelliseen kommenttiin ei julkaistu. Ja miksi olisitkaan sen tehnyt, sehän oli kriittinen. Täytyy myöntää, etten ole kauaa seurannut tätä blogimaailmaa, mutta näyttää siltä, että te bloggaajat hymistelette keskenänne toistenne tekemisiä tyyliin ihkuihana sitä ja tätä ja jos kohdallenne sitten sattuu sellainen ikävä tapaus kuin supermäkättäjä, kuten itse näköjään meitä ei-bloggaajia, kirjoittelemisianne kyseenalaistavia lukijoita/blogiiisi sattumalta osuneita kutsut, kaikki kommentit poistetaan niin kätevästi. Eli niin kauan kuin kaikki palaute on positiivista toisilta bloggaajilta, kaikki on hyvin. Eli kiva tehdä blogia ja laittaa itsensä ja ajtuksensa esille, world-wide-web, luettavissa kaikkialla maailmassa, jossa on internet yhteys, kunhan vain kaikki kommentit tulevat kavereilta ja ovat positiivisia. Eikö olisi oikeastaan helpompaa tehdä suljettu bloggaaja network, jossa vain samanhenkiset voisivat nähdä bloginne. Silloin olisitte omienne joukossa 24/7 ilman pelkoa siitä, että joku ulkopuolinen kirjoittaisi kommentin, joka kyseenalaistaisi julkaisemanne tekstin. Idea on vapaasti käytettävissä. Oli kiva tavata. Poistun tästä omituisesta yhteisöstä joogaamaan Balille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon sinulle positiivisia ajatuksia ja paljon hyvää energiaa:) Maailma on juuri niin kaunis tai ruma, positiivinen tai negattivinen kuin sen haluaa nähdä!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.