Virtuaalishoppailua ja marttyyritekoja tapaninpäivän kunniaksi

26.12.2014

Mukavaa tapaninpäivää ystäväiseni! Tiesittekö muuten, että tapaninpäivä on kaikkien marttyyrien muistopäivä? Pyhä Stefanoksen kuolemaa Jerusalemissa vuonna 34 tai 35 pidetään kristinuskon ensimmäisenä marttyyrikuolemana ja siitä lähtien kyseistä päivää on vietetty marttyyrien muistoksi. Viimeiset 10 vuotta olemme viettäneet tapaninpäivää myös tsunamissa menehtyneitä muistellen ja kaivaten eli syystäkin tähän päivää sisältyy paljon ennenkaikkea haikeutta..

No mutta, Helsingissä oli tänään ilmassa jo kevään tuntua, kun aurinko vilautti valonsäteitään ja pakkastakin oli asteen tai parin verran. Ihan mieletön talvisää! Sen kunniaksi kävin hiihtämässä tämän talven ensimmäiset kilometrit Hakunilan urheilupuistossa. Ladut ei olleet mitenkään erityisen hyvässä kunnossa (toisin kuin hiihtelijä, heh), mutta sen verran kunnossa, että sai kyllä tuntumaa. Olkoon se oman tapaninpäiväni marttyyriteko:)

Miten siellä ruudun toisella puolella on vietty tapaninpäivää? 
Onko teillä kenties jotain perinteitä päivään liittyen, olisi kiva kuulla?

Tapaninpäivän kunniaksi selailin nettikauppojen tarjontaa, kun sähköpostiin tulla tupsahtelee toinen toistaan suurempia alennusprosentteja. Nyt on hyvä hetki siis täydentää omaa perusvaatevarastoaan tai mikä ettei myös vähän spesiaalimpia juttuja, kun kerran alennukset on hyviä!

Minä en tällä kertaa tehnyt itse mitään hankintoja siitä yksinkertaisesta syystä, että nykin reissu on vielä tuoreena mielessä (ja lompakossa, heh) ja nurkan takana kolkuttelee jo Dubain matka, sattumalta siellä vietettävien  perinteisten ostoskarnevaalien aikaan.. Ja näin meidän kesken, allakasta löytyy myös uusi matka rapakon taakse, tällä kertaa Miamiin..

Keräsin aikani kuluksi kuitenkin pari kollaasia ihan vaatekaapin peruspilareista, joitten varaan voi laskea lähes jokaisen menonsa. Malttia kuitenkin shoppailuun:) Kuvien alla olevat linkit on sitten mainoslinkkejä ja johdattelevat affiliate -kumppanini Boozt´n sivuille. 
Bootz´n designer´s koko saleen pääset tästä linkistä, klik.

Mutta yläkuvassa siis nämä tuotteet:
Tiger of Sweden kauluspaidat, klik.
Tiger of Sweden superistuvat farkut, klik.
Tai Tigerin perusmustat housut tästä näin, klik.
Ihanan pehmeää nahkaa oleva 2nd Day´n bikertakki, kas tästä näin, klik.
Ja alemmassa kuvassa nämä:
Polo Ralph Laurenin käytännöllinen poncho, klik.
Polo Ralph Laurenin vähän spesiaalimpi jakku, klik.
By Malene Birgerin ihan mielettömän kaunis, metsänvihreä iltapuku, klik.
Day Birger Et Mikkelsenin ajaton, elegantti coctailmekko, klik.

2 kommenttia:

  1. Tuo poncho olis ihana! Olen sitä jo kauan haaveillut siitä, nyt alesta on kiva tehdä täydennystä vaatekaappiin.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kokonaisuuksia. Täällä on ensimmäiset aleostokset jo varkosta tilattu tänään, kirjoja. Koska saimme niitä kumpikin kohtalaisen pinon, niin tilasin vielä muutamat joita pukki ei muistanut. Hups :D

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.