Kietaisumekko eli viikon officiaalit

19.12.2014

Aika mukavaa, kun joulukiireet alkaa kohta helpottaa. Huomenna on vielä yhdet joulujuhlat ja sitten ehkä töissäkin alkaa jo hiljalleen rauhoittua. Minullahan ei tänä jouluna olekaan mitään sen kummempaa lomaa kuin mitä nyt kansallisten vapaapäivien muodossa sattuu olemaan. Nekin menee mukavasti tänä vuonna eli ihan kiva pätkähän tässä on vapaata tarjolla.

Nyt kun lomasta puhuttiin, niin olen muuten tammikuussa lähdössä pikapyrähdykselle Dubaihin pidennetyn viikonlopun muodossa. Hölmöä lähteä niin lyhyeksi aikaa niinkin kauas, mutta kun sopivasti tuli tilaisuus tarjolle, niin en oikein malttanut siitä kieltäytyä. Se on näitä minun #murunsiivellämaailmalle -matkoja..

Torstaina kävimme Leon kanssa eläinlääkärissä, kun sen maitohampaat ei lopulta irronneet itsekseen, ei sitten millään. Näin yhden vaivaisen hampaan tippuvan eli sen suussa alkoi olla kaksinkertainen kalusto, niin maitoa kuin rautaistakin versiota. Operaatio tehtiin nukutuksessa ja kun kerran nukutettiin, niin siltähän vedettiin tietysti kaikki maitohampaat veks. Voi sitä pientä riepuressukkaa, kun me haimme sen parin tunnin päästä operaatiosta <3 Leo on kuitenkin vain 2,5 kilon rääpäle eli aineitten ei tarvitse olla kummoisia kun sen nuppiriepu on ihan sekaisin..

No mutta. tästä asusta voisi tietysti sanoa muutaman sanasen. Siitäkin huolimatta, että olette nähneet asua jo monessa jutussa. Nimittäin kietaisumekko on vaatekappaleena sellainen, että sitä voisi kutsua työvaatekaappini corner stoneksi. Kietaisumekkojen kanssa vaan täytyy olla tarkkana, että sisään jäävä kankaan osa menee niin pitkälle, että paljastelun vaaraa ei ole. Mutta siis käyttökelpoiset versiot ovat todellakin käyttökelpoisia työvaatekappaleita!

Tämä minun kietaisumekkoni on ostettu New Yorkista Banana Republicilta ja annan kyllä täydet pisteet tälle: Pitkät hihat, sopiva mitta, säädyllinen, hihat sekä istuu hyvin että on tarpeeksi napakat ja kangaskin on hyvälaatuista puuvillaa. Tykkään! 

Oli ihan pakko tarkastaa myös Zalandon kietaisumekkovalikoimat ja kyllähän siellä oli ihan kivoja! Itse ihastuin tähän Michael Korsin kauniiseen mekkoon, klik (adlink).

Jos siis kaipaatte minun vinkkejä työpukeutumiseen, niin kietaisumekko kuuluu ehdottomiin suosikkeihini! 

Nyt kuitenkin viikonlopun viettoon ja huomenna tosiaan joulujuhliin. Mukavaa jouluhössötyksen loppumetrejä itse kullekin säädylle :)
Wrap dress: Banana Republic
Heels: Billi Bi

6 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää sekä asu että itse nainen! :)

    Niin ja hei kerro sitten millainen Dubai on. Kiinnostaa nimittäin, kun olemme pääsiäisenä menossa sinne viikoksi. Tässä lumettoman synkässä ja sateisessa Helsingin talvessa ei auta kuin haaveilla tuosta reissusta ja auringosta, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ilona:) Ihan varmasti jaan kyllä kokemukseni, vaikka visiitti onkin varsin lyhyt! Siellä on muuten niihin aikoihin oikein maailmankuulut ostoskarnevaalit eli ajoitushan on ihan pööfekt! Keväämmällä tosin säät on varmasti lämpimämmät, vaikka lämmintä piisaa mukavasti tammikuussakin.

      Poista
  2. Hei kaunis sinä. Ihana on mekkosi. Kuulostaa kivalta tuo Dubai, muista sitten pankkikortti mukaan ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvä minä ja minun pankki- ja luottokorttiepisodini.. Pakkaan sen jo nyt laukkuun ettei se varmasti pääse jäämään!! Oonkohan Maiju kertonut sulle, että juon lähtökahvitkin aina jo edellisessä kuussa, ettei sitten lähdön hetkellä tuu ihan älytön kiire. Kätevää ja saa kuule kopsata omaankin käyttöön vaikka niin, että juo aamukahvit jo illalla! :)

      Poista
  3. Pirteä kietaisumekko, kivan graafinen printti! Blogisi onkin minulle uusi tuttavuus. Laitetaan seurantaan, kun businesspukeutuminen on arkeani lähellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka MarikaH ja hauska tutustua! Mukava kun löysit tiesi tänne eli tullaan tutuiksi:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.