Elämyksiä Tallinnan matkalla

22.11.2014

Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että vietin viime viikolla yhden yön ja yhden päivän Tallinnassa yhdessä kauneusalan ammattilaisten kanssa. Sen toteuttivat yhteistyössä Pr-toimisto D´Oro ja Tallink Silja.

Oli mukava lähteä matkalle, jossa oli jo ainakin yksi entuudestaan tuttu. Pinkkien Korkokenkien Maijukin intoutui lopulta reissuun mukaan. Kauneustoimittaja Kaisa Virtanen on teille monille varmasti tuttu ja oli hauska tutustua vihdoin häneenkin. Olemme nimittäin virtuaalitunteneet jo muutaman vuoden ajan eli oli jo aikakin tavata ihan kasvotusten:)

Menomatka taittui Tallink Silja Linen Baltic Queen -laivalla, jossa meillä kaikilla oli oma sviitti, isoine ikkunoineen ja sänkyineen. Saimme illalla nauttia myös sanalla sanoen eksklusiivisen seitsemän ruokalajin illallisen. Sellaisella makumatkalla en olekaan ollut ihan vähään aikaan. Kyseinen Menu Signature by Matti Jämsén nautittiin Gourmet Baltic Queen -ravintolassa, joka oli miljöönä kuin Titanic konsanaan.

Samppanja -aamiaisen jälkeen lähdimme tutustumaan Tallink Spa -kylpylä- ja konferenssihotelliin, jossa eilisen postauksen asukuvatkin oli otettu. Pääsimme jokainen kokeilemaan jotain hemmotteluhoitoa ja minä valitsin tunnin kestäneen vartalohoidon (Seasonal body treatment). Se koostui ihon kuorinnasta ja hieronnasta eli Taivaallista sanon minä! Yritin varata aikaa myös ex-tempore ripsienpidennykseen, mutta ihan niin nopealla aikataululla se ei onnistunut. Se olisi maksanut vain noin 60 euroa.

Tallink Spa -vierailun jälkeen suunnistimme Kumu Art Museum´iin, jossa oli meneillään paljon palstatilaa saanut näyttely: A Moveable Feast - Art Deco Fashion Design from Alexandre Vassiliev´s. Käynti oli eräänlainen aikamatka 1920 -luvun naisten pukeutumiseen ja pääsimme ihastelemaan toinen toistaan upeampaa ja aitoa 20 -luvun naisten asua. Kyseinen aikakausihan on inspiroinut maailman muodin luojia ihan tähän päivään saakka ja aika moni näyttelyn asuista olisi sopinut mainiosti vaikka tähän päivään. 

Jos matkaatte Tallinnaan, suosittelen ehdottomasti tutustumista kyseiseen näyttelyyn! Se on avoinna 18.1.2015 saakka.

Paluumatka sujuikin Tallinkin nopeilla laivoilla, jossa vietimme aikaamme Business Loungessa syöden ja juomista nauttien. Lasit tosin täyttyivät tässä vaiheessa enää vain vedellä:)
^Talink Siljan omaa samppanjaa, joka oli oikein hyvää ja edullista!
^Pr-toimisto D´Oron upea Sirkka "Sissi" Siiskonen



^ Ahkerimmat somettajat kuvasivat tietysti kaikki ruoat ennen niiden syömistä. Ja vähemmän ahkerat näkee tietysti siinä hauskan kuvakulman:) Tässä Maijun tyylinäyte.





^Tallink Spa -hotellin perushuone. 
^Tallink Spa -hotellin DeLuxe -huone oli todellakin deluxea! 

^Valokuvaaja Pekka Mustonen oli kysyttyä valokuvausseuraa:) Halukkaita kamerantarjoajia nimittäin riitti.

^Me vähän leikiteltiin Maijun kanssa hauskoissa kuvauspaikoissa ja jösses meillä oli hauskaa:) Maijun seurassa tuli nimittäin naurettua ripsarit poskelle ja keuhkot kipeiksi!

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus hauskan kuuloisesta reissusta :) Tunnin kokovartalohoito kuulostaa upealta, oma kroppa kaipasi kuorintaa kipeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hanna:) Voi että kun pääsisi uudelleen siihen käsittelyyn! Se oli oikeasti ihan taivaallinen! Ainakin minä valitsen kokovartalohoidon ihan liian harvoin, kun tulee aina vaan panostettua kasvohoitoihin..

      Poista
  2. Voi sun kanssa oli kyllä niin hauskaa. Oikeesti muuten noi oli tatskat mun jaloissa eikä kuvioita mun sukkiksissa. Älä kerro kenellekään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä Maiju kerro siitä kellekään, trust me:) Sä varmaankin vedit jotain puuteria tai meikkivoidetta niitten tatskojen päälle seuraavana päivänä, koska en nähnyt niitä enää:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.