Syksyn himotuslistalta hankittua

5.9.2014

Ylipolvensaappaat on olleet blogisuosikkeja jo monta vuotta. Siitä huolimatta ne ei ole kolahtaneet meikäläiseen yhtään ja asenne niitä kohtaan on ollut jostain syystä torjuva. 

Viime vuonna kevään alennusmyyntien aikaan tapahtui jokin ihmeellinen käänne, kun näin Kenkä Friikissä aivan käsittämättömän upean ladyn ostavan ihan huikean tyylikkäät ylipolvensaappaat, kauneimmat, mitä olin siihen mennessä nähnyt. Hän yhdisti ne mustiin sukkiksiin, mustaan isoon neuleeseen ja kamelinruskeaan villakangastakkiin. 

Olin siihen saakka pitänyt ylipolvensaappaita lähinnä turhanpäiväisenä, pian ohimenevänä pintaliitotrendinä ja jotka eivät sopineet muuta kuin äärimmäisen harvojen sääriin. 

Kyseiset, minun asenteeni täyskäännöksen takana olleet saappaat olivat maltillisella korolla varustetut ja sääriä niin myötäilevät, että ne näyttivät melkeinpä sukilta. Ei siis auttanut muu kuin alkaa metsästää moisia itselleenkin.

Tänä syksynä olen katsellut nettikaupoista ylipolvensaappaita ja ylivoimaisesti parhaimmat valikoimat ovat olleet (ylläripylläri) Zalandolla (adlink). Pyörittelin saappaita muutaman päivän tässä koneeni ruudulla ja tilasin lopulta nämä, klik (adlink). Kyseiset Zignin Ylipolvensaappaat näyttivät ainakin kuvissa juuri sellaisilta, joita olin mielessäni pyöritellyt. 

Sain Zalando -tilaukseni viime viikolla vihdoin kotiin ja kyllä vaan, ne näytti livenäkin juuri sellaisilta kuin kuvissa. Eli nyt minulla sitten on ylipolvensaappaat. Katsotaan miten pitkään:)

Tässä vähän inspiraatiokuvia Pinterestin ihanasta, inspiroivasta maailmasta. Juuri tähän tyyliin minäkin haluan omat saappaani yhdistää. Varovainen lupaus lausuttakoon virtuaaliääneen siitä, että ne nähtäisiin joku päivä myös minun päälläni tällä foorumilla.. 



8 kommenttia:

  1. Juu, mullakin kesti vähän totuttautua ylipolven saappaisiin, johtuiskohan niistä mokkaisista hapsusaappaista, joita teininä tuli käytettyä! Muistatko?,!
    Kivalta ne kuutenkin näyttää ja itse voisin ajatella noita matalia, nahkaisia Stuart Weitzmanin saappaita!
    Laitahan kuvia tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tulen niin jälkijunassa mukaan kaikkiin juttuihin, tiiä sitten miksi:) Ajattelin, että tämä on tämmöinen hetkessä ohi menevä ilmiö, jossa inspiraation lähteenä on varmastikin businessala, jota en järin arvosta (jos arvaat mitä tarkoitan,heh:)
      Hapsusaappaita en omistanut, mutta muistan hyvin ajan! En innostunut sellaisista.. Niitäkin on muuten streetstyle -kuvat pullollaan eli sekin hömpötys on tullut takaisin bumerangin lailla. Ei niistä vaan pääse eroon:) Kohta varmaan tupeerataan otsatukkaa taas kohden taivaita, permanentin voimalla tietty:)

      Poista
  2. Tämän asian kanssa olen ollut on-off moodissa. Välillä tykkään ja välillä en. Mutta Stuart Weitzmanit kelpais tännekin. Sinun asukuviasi kera saappaiden suurella mielenkiinnolla odottaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Olivia Palermo todellakin osaa:) Harvoin näkee mitään "mokaa" hänen yllään. Minuun kolahti kuvassa saappaiden ja ponchon yhdistelmä. Olen nimittäin aina ollut poncho -fani.
      Mukavaa viikonloppua Tiina! BTW: Yritin tänään saada kuvattua saappaita farkkuhameen kanssa eli inspiraatiota tuosta ekasta kuvasta:) Jospa vaikka huomenna olisi parempi tuuri..

      Poista
  3. Hui, tuo eteenpäin tupeerattu otsatukka kuulostaa kauhealta! :-)

    Ei muuta kuin asukuvia peliin vaan. Ymmärrän kyllä täysin, että voi vähän hermostuttaa ja jännittää tällainen itselle uusi juttu. Itsekin lämpenen todella hitaasti uusille jutuille - yleensä ne ovat ihan passé siinä vaiheessa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Never say never Sara:) Tiedä vaikka kohta kammattaisiin:)

      Poista
  4. don't cry, sä omistat ne sääret :)
    _Kaia

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.