Nude röyhelömekko

13.8.2014

Toisin kuin monilla kanssabloggaajallani, minulla ei yleensä ole asukuvia jemmassa julkaisemattomina. Nyt kuitenkin niitä tuli hillottua jokunen hetki. Nimittäin tärkeä apuvälineeni MacBook Pro -koneeni ilmoitti tylysti, että iPhotossa alkaa varastotila olla täynnä. Höh, eihän sinne oltu jemmattuna vasta kuin vähän reilut 20 tuhatta valokuvaa.

Ei auttanut muu kuin siirtää vanhimpia ja suurimpia kuvatiedostoja muistitikulle, niin että uusia mahtuu tilalle. Ja muistitikun lisäksi olen säilönyt kuvia myös Picasassa ja osa on Google -tilillä. Päällekkäisyyttä löytyy eikä varastoinnissani ole yksinkertaisesti mitään logiikkaa. 

Olisi kiva tietää, mihin te varastoitte valokuvianne? Minä ainakaan en ole teetättänyt kuvista paperiversioita enää vuosiin, mitenkäs te muut?

Eli siis. Mekko on Henkkamaukalta ja ollut vallan mainio asu näinä helteisinä päivinä. Työpaikalla sillä ei pärjää ilman neuletakkia, kiitos hiton tehokkaan ilmastoinnin. Tykkään mekon hennosta nuden väristä ja tietysti röyhelömiehustasta. Kuminauhavyötärökin on oikein kepeää yleisilmettä tuova lisä, varsinkin sellaisille henkilöille, joilla selkä on suhteellisen pitkä jalkoihin verrattuna. Jaloille tulee pituutta ikäänkuin varkain.

Viikonloppu häämöttää ja hirvittää samanaikaisesti. Meille on nimittäin tulossa Weekend -festivaalivieraita yhteensä kuuden henkilön verran. No, eiköhän sopu sijaa anna:) Ja viikon kuluttua lauantaina saamme huikean mielenkiitoisia koiravieraita, kun Leon velipoika tulee verestämään muistoja varhaisilta pentuajoilta:) Aika jänniä aikoja siis edessä!

Dress: H&M
Cardigan: H&M
Heels: Nine West
Cuff: Banana Republic

12 kommenttia:

  1. En koskaan pura kuvia tietokoneelleni, sinne ne sitten jumahtavat ja alkavat jossain vaiheessa vaikuttaa koneen suorituskykyyn. Itse olen ostanut pienen ulkoisen kovalevyn, joka tulee usb-johdolla kannettavaan. Tallennan kuvat aina sinne. Suosin 500 gigaista levyä, omassa käytössäni sellainen täyttyy noin kahdessa vuodessa. Sitten taas ostan uuden ulkoisen ja niin edelleen. Kannattaa laittaa vaikka tarra ulkoiseen levyyn milloin se on otettu käyttöön tai milloin se on täynnä, näin sitten löytää helposti tarvittavien vuosien kuvat.

    Nythän on myös käteviä pilvipalvelimia, joihin voi tallentaa kuvat. Niihin en ole vielä tutustunut, sillä tämä oma systeemini on osoittautunut tosi käteväksi.

    Lisäksi järjestän kuvat aina kuukausittain kansioihin. Nimeän joka kuukauden alussa uuden kansion, esim. elokuu14. Näin kuvia on jälkikäteen helppo jäljittää. Joskus luon jotain erityiskansioita, kuten yhteistyöasiakkaille jne.

    Kannattaa satsata kuvapuolen järkeistämiseen, sillä lopussa kiitos seisoo.

    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä mielettömän järjestelmällinen systeemi! Kopsaan kyllä itsellenikin eli superiso kiitos tästä vinkistä!!

      Poista
    2. Kovalevyt kuitenkin myös hajoaa... ihan vaan itsestään, eli kannattaa vähintään tuplavarmentaa, tai sitten lisätä pilveen esim. flickriin saa teran verran ilmaiseksi kuvia. Sitten voi miettiä että jos kotiin tulee varkaat tai vahinkoa tms. Kannattaisiko yksi varmuuskopio olla kodin ulkopuolella jos ei käytä pilveä.... :)

      terv.ingrid

      Poista
    3. Kiitos Ingrid vinkistä! Kuvat on lopulta aika arvokkaita muistoja! Jos ne häviää, häviää jollain tapaa myös pala historiaa.

      Poista
  2. Söpö mekko! ..ja toimistojen ilmastointi on "syvältä"...huh!
    Tsemppiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmastoinnissa on tietysti hyvät ja huonot puolensa. Hyvää on ehdottomasti se, että helteillä ei ole tarvinnut kärsiä kuumuudesta ja hapettomuudesta, kuten niin monilla työpaikoilla on jouduttu. Mutta sitten taas, kun ollaan tiloissa, missä on monenlaiseen kylmyys/lämpötasoon tottuneita.. Se, missä toinen palelee, toinen valuu hikeä.. Eli yleensä se olen minä, joka jäädyn, jotta muille lämpö olisi edes jossain määrin siedettävä:)

      Poista
  3. Ihana mekko, haluan samanlaisen! Onko ostettu nyt lähiaikoina? Reipasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuule ostettu ihan lähiaikoina - jokunen päivä sitten:) Aleksanterinkadun Henkkamaukalta näitä löytyi vielä pitkä rivi ja kokojakin oli vielä ihan mukavasti tarjolla! Toivottavasti löydät omasi, koska minusta tämä oli aika mukiinmenevä!

      Poista
  4. Onpa kyllä kaunis mekko! Olen hulluna nudesävyihin ja välillä täytyy ihan hillitä itseä, että muistan ostaa kaappiin muitakin kuin haaleita sävyjä :)

    Itse olen kohta pari vuotta käyttänyt kuvien varastoimiseen Zenfoliota ja ollut tosi tyytyväinen! Se on mahdottoman helppokäyttöinen, mistä kertoo jo se, että jopa minä olen tullut sinuiksi sen kanssa, heh. Lisäksi hinta-laatusuhde on mainio, vuosihinta on muistaakseni muutaman kympin ja kuvia saa tunkea sinne rajattomasti. Pienestä lisämaksusta menisi myös raw-muodot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Onpas näitä tapoja tosiaan aika monia!

      Poista
  5. Luen blogiasi usein, mutta valitettavan harvoin tulee kommentoitua :). Ihailen tyylitajuasi. Ihana mekko taas kerran. Sinulla on taito löytää tyylikästä ja kaunista myös ketjuliikkeiden valikoimista. Ei sen aina tarvitse maksaa niin paljon :). Mukavaa syksyn jatkoa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Katja! Minäkin sorrun valitettavan usein samaan, eli luen kyllä monia blogeja, mutta vähän tulee kommentoitua. Mieli kyllä tekisi, mutta kun aina on olevinaan jotain muuta just sillä hetkellä..

      Juu, ketjumyymälöistä saa yllättävän kivaa tavaraa, ja niitä on mukava ostaa. Ei maksa maltaita ja rahaa säästyy muihin juttuihin, esim vähän arvokkaampiin asusteisiin:) Sun muihin..

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.