Sisustussuunnittelusta

3.7.2014

Keskiviikkona oli jännittävä päivä, kun näin ensimmäiset layoutit meidän kodin sisustussuunnittelusta. Annoin kohtuullisen vapaat kädet toteutukselle, koska en rehellisesti sanottuna osannut oikein itsekään määritellä, minkälaisesta tyylisuuntauksesta oikein tykkään. Minusta kaikki "suuntaukset" on upeasti toteutettuina hienoja eli periaatteessa mikä tahansa käy - kunhan se näyttää omaan silmään kauniilta.

Kaikkein haasteellisin tila sisustettavaksi on tietystikin olohuone. Se on hankala tila, koska se on niin jumalattoman korkea.

Otin teillekin valokuvan sisustussuunnittelijan yhdestä luonnoksesta, johon olin kovin tyytyväinen. Tykkään ihan mahdottomasti siitä ajatuksesta, että korkeita ikkunoita tulee reunustamaan kaksiväriset verhot. En olisi itse keksinyt ikäänkuin katkaista huoneen korkeutta verhojen kaksivärisyyden avulla. Enkä ylipäänsäkään ollut ajatellut laittaa verhoja isojen kauniiden ikkunoidan eteen laisinkaan, mutta kyllähän ne tuo sellaista kaivattua lämminhenkisyyttä huoneeseen. Plus että niillä on tärkeä rooli myös akustiikan hillitsemiseksi. 

Pyöreä mattoehdotus on Woodnotesin raitaa eli se istuisi ihan mahdottoman hyvin keittiössä olevan Woodnotesin maton kanssa. Kuvassa etualalla olevat kaksi keinutuolia vaihtuvat ehkä Harri Koskisen K-tuoleihin, eli näihin, klik. Tuolit olisivat kittimustaa eikä siis noin mustia, mitä linkin takana olevat täysmustat K-tuolit ovat.

Katosta roikkuva kulmasohvan nurkkauksessa näkyvä lamppu eli Poul Henningsenin Artisokka -valaisin olisi tietysti ihan mielettömän ihana ja upea ja kaikkea mahdollista ja ottaisinkin sen kiljuen kotiini, jos sen hinta olisi vaikka vain yhden nollan verran vähemmän:) Jokin näyttävä valaisin siihen kohtaan pitäisi joka tapauksessa saada roikkumaan.

Mutta siis kutakuinkin tämä ensimmäinen piirustus on yleisellä tasolla aika pitkälle sitä, mitä toivoin, mutta mitä en oikein itse osannut a) sanoa, b) piirtää tai c) mitenkään muutenkaan ilmaista, d) toteutuksesta puhumattakaan. 

Tästä suunnitelmasta on siis hyvä lähteä eteenpäin kohden toteutusta. Eli palaamme asiaan.

PS. Kuusi työpäivää ennen lomaa eli kyllä se loma vielä joku päivä minullekin koittaa:)

Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

3 kommenttia:

  1. Kivan näköinen sisustus. Minä olen ihan tumpelo sisustamisen kanssa, en meinaa millään löytää kivoja juttuja. Ja jos löydän niin yleensä reissuta jolloin niiden saaminen Suomeen on vähän haasteellista.

    VastaaPoista
  2. Ihanat Warren Platnerin pöydät !

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää!
    Mie olen sitä mieltä, että ehdottomasti K-tuolit keinujen tilalle.Niissä nimiitäin on hyvä istuinmukavuus ja laippajalalla ne ovat paremman näköiset kuin se putkijalkainen.

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.