Something cute at home

26.4.2014

No jopas taas vierähti aikaa, kun olen täällä blogissa viimeksi vieraillut.. Olen nimittäin ollut vapaa-ajalla nenä kiinni kirjoissa ja erilaisten harjoitustöiden parissa, jotta saisin huomenna starttaavasta Sveitsin matkasta taas mahdollisimman paljon irti. 

Aika hurjan hyvä fiilis, koska olen valmistautunut tällä kertaa fiksummin kuin edellisellä kerralla. Ja että valmistautuminen alkaa olla nyt suoritettu. Viimeksi, kun valmistauduin edellistä koulutusjaksoa varten, en tietenkään tiennyt, mitä tuleman pitää ja haparoin vähän kaikkea. Nyt, kun suunnilleen tiedän, mitä odottaa, olen ehkä/toivottavasti osannut keskittyä oikeisiin asioihin. Erityisesti erilaiset pohdistelutehtävät on tällä kertaa huolella valmisteltuja. Huolellinen valmistautuminen takaa myös sen, että saan kahden viikon jaksosta mahdollisimman paljon irti. Haluan keskittyä jokaikiseen päivään ja tuntiin ja imeä taas itseeni niin paljon viisautta ja fiksuutta kuin vain suinkin kykenen. Tämä on kuitenkin ainutkertainen tilaisuus.

Tiedän, että tulevat kaksi viikkoa tulee olemaan sekä fyysisesti että erityisesti henkisesti rankkoja aikoja. Edellisen jakson aikana yhden viikon työtuntien määrä oli huikeat 92, enkä usko, että tälläkään kertaa tullaan juurikaan fiilistelemään kauniita maisemia.. Siellä todellakin testataan ja vieläpä ihan tietoisesti sitä, miten ihminen käyttäytyy, kun hänet viedään äärirajoille - erityisesti väsymyksen tilaan. Oli mielenkiintoista seurata viimeksi, kuinka jotkut ihmistyypit ei oikeasti kestä sellaista, vaan käyttäytyminen muuttuu jotenkin hallitsemattomaksi. Onneksi minä en lukeudu heihin:)

Puolittainen blogitauko jatkuu siis vielä muutaman viikon ajan ja sitten kenties voin taas panostaa tänne blogimaailmaankin paremmalla ajalla.  Ja ottaa osaa taas erilaisiin inspiroiviin tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin, mitä aina silloin tällöin minullekin tarjoutuu. Instagramin puolella (klik) olen ehkäpä aktiivisempi, eli jos reissu kiinnostaa, niin tervetuloa Instagramin kautta mukaan!

Mutta siis, se mitä tulin kertomaan, tai esittelemään tällä kertaa, liittyy meidän uuden kodin pieniin kivoihin käsityöjuttuihin. Tykkään näistä kivoista yksityiskohdista ihan mielettömästi. Ne ovat joko kulkeneet tai tulevat kulkemaan mukanani foreverandever, jos vain kestävät särkymättä. 


^Tässä ensimmäisessä kuvassa on vähän näkymää meidän valoa tulvivasta uudesta kodista. Kuulostaa ihanalta, mutta todellisuudessa valon ja ikkunoiden runsaudessa on kyllä myös omat haasteensa.. Kuvasta myös näkee osviittaa kotimme pohjaratkaisun runsastasoisuudesta. Meillä on tosiaan kuusi tasoa eli portaat on todellakin hallitsevassa roolissa. Lisäksi kuvasta näkee hissikuilun takana olevan paprikanpunaisen tehosteseinän, joka lopulta oli aika näkymätön pieni efekti, mutta siis todella kiva sellainen. 


Mutta se pieni käsityöjuttu - se on tietenkin tuo toistaiseksi vielä lattialla oleva SuperSuperSuloinen värikäs tiputaulu, jossa oikeasti minun silmäni ja sieluni lepää! Se on minulle hyvin hyvin rakas ja tärkeä, koska se on pienen 8-vuotiaan tytöntyllerön vuosi sitten tekemä. Aitoa naivistista taidetta siis. Siinä on ihan prikulleen samaa paprikanpunaista kuin vieressä olevassa seinässäkin, eli se sopii kyseiseen paikkaan ihan täydellisesti. Jotenkin se täytyisi vielä saada seinään ripustettua, joko tarroilla tai sitten poraamalla seinään reikä. Onko teillä muuten kokemuksia tarroilla kiinnittämisestä?  Olisi mielenkiintoista kuulla vinkkejä!



^Tämä Woodnotesin maton kanssa hyvin yhteensopiva sipurirasia on myös käsityötä ja tykkään siitäkin ihan mahdottomasti. Minusta käsityön pitääkin näyttää käsityöltä, eikä kaupasta ostetulta ja tämä rasia edustaa kaikkea sitä. Säilytän siellä sipulit eli kyllä se on ollut ihan käyttöesineenä ja sitä myöten tuo kivasti kontrastia meidän snadisti kliiniseen ympäristöön. 

^Kolmas ihana käsityö on tämä saunassa majaansa pitävä pariskunta Nipa ja Saimi. Heidän nimensä on kaiverrettuina pohjaan eli en ole ihan itse heitä nimennyt. Sain tämän pariskunnan tupaantuliaislahjana hyvältä ystävältäni jo edelliseen kotiin ja tottahan he tännekin muuttivat kanssamme. Tuntuvat vieläpä oikein hyvin viihtyvän:) Tykkään heistäkin ihan mahdottomasti ja tässäkin käsityössä minun silmäni lepää. He ovat muuten kotoisin pienestä käsityöpuodista Lahden satamasta, mutta siis 100% suomalaista käsityötä.

Tässäpä tällä kertaa kuulumiset ja vähän fiiliskuvia kotoa. Minä tosiaan starttaan huomenna taas kulkuni kohden Geneveä ja sieltä puksuttelen junalla Lausanneen kohden Genevejärven rantaa. Vaikka ei sillä ympäristöllä ole niin väliä, koska fokus tulee koko reissun olemaan vain ja ainoastaan opinnoissa. Niin oli viimeksikin. 

Nähdään tosiaan Instagramin puolella ja oikein ihanaa alkavaa toukokuuta teille kaikille <3!

6 kommenttia:

  1. Ystävälläni on ripustettu taulut sellaisiin katonrajaan tuleviin huomaamattomiin kiskoihin joista roikkuu myöskin huomaamattomat kiinnityslangat. Aivan järjettömän nerokas idea, säästyy reikäseiniltä ja taulujen paikkaa, sijoittelua ym on äärettömän helppo vaihtaa haluttaessa. Tällainen idea. Kiitos kivasta blogistasi! Onko muuten Desigual tuttu merkki? Mitä pidät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta idealta! Sitä täytyykin vähän selvittää, koska todellakin seiniin ei ole oikein intoa porata reikiä..

      Desigual on tietysti tuttu merkki! Olen tutustunut siihen jo paljon ennenkuin merkki rantautui Suomeen. Tykkään myös merkin lastenvaatteista!

      Poista
  2. Nipa ja Saimi ovat aivan mainiot. Voi löytäisinpä ne. Tsemppiä tuleviin opiskeluviikkoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina:) Nipa ja Saimi on kieltämättä aika mainio pari. He aina ottavat saunojat vastaan yhtä iloisin mielin! Toivottavasti he elävät pitkään:)

      Poista
  3. Ihana tuo värikäs taulu ;) On teillä ramppaamista noissa tasoissa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulu on kyllä kaikin puolin hieno!

      Kaikkeen kuule Maiju tottuu:) Ja sitäpaitsi harvalla on sellaista kuntosalia kotonaan:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.