Viikon offisiaalit ja ufojuttu

19.3.2014

Viikko on edennyt suorastaan madellen. Pari ensimmäistä päivää meni melkeinpä unissakävelyn merkeissä, ja uupumus parin viikon reissun jäljiltä on ollut osimoilleen käsin kosketeltavan konkreettista. Nyt onneksi alkaa olo olla voiton puolella ja vireystasokin normalisoitua.

Uusi kotikin alkaa olla jo tuttu paikka. Nimittäin ensimmäisten päivien aikana piti aina välillä miettiä, että missäköhän kerroksessa se keittiö olikaan: Pitikö mennä ylös- vai alaspäin. Ja tiedättekö mitä - Tässä talossa on jotain perin outoa. Nimittäin eilen illalla tasan klo 19.37 kosketin viimeisen kerran ja sen jälkeen hävitin yhden kriittisen tärkeän kirjan ihan jäljettömiin. Se oli minulla keittiön pöydällä yhdessä silmälasien ja pikkulaukun kanssa ja varjelin sitä (siis oikeasti!) kuin mitäkin aarretta. Sitten yks kaks se vaan hävisi. Ja etsimme sitä kolmen aikuisen kesken kaksi ja puoli tuntia, eikä löydetty mistään! Vaatekaapit, saunan alusta, roskikset, pyykkikorit, jopa keittiön kaapiston sokkeli irrotettiin tarkistusta varten, jääkaappi, pakastin, sängynalustat - ihan kaikki. Se hävisi kuin tuhka tuuleen ilman että kukaan poistui talosta ulos! Mihin hel….iin se on voinut joutua? 

Saapa nähdä, mistä se lopulta löytyy, mutta ei minulle kyllä näin mystisesti ole koskaan ennen käynyt!  

No mutta. Viikon työasuna on ollut Ralph Laurenin ikisuosikki eli sininen röyhelöpaita ja sen parina nahkahame. Tykkään hyvinkin asussa nimenomaan sen vastakkainasettelusta. Nahkahametta en arvaisi laittaa töihin, ellei yläosassa ole jotain hyvinkin virallista, jos näin voisi asian ilmaista..

Ilta on vielä nuori eli taidan siis vielä hetken yrittää paikantaa sitä hiton kirjaa! Oikein mukavaa loppuviikkoa kaikille!



Paita: Ralph Lauren
Hame: Eny

21 kommenttia:

  1. Kaunis paita ja sopii hyvin "virallistamaan" tuon nahkahameen. Tutulta kuulosti tuo kirjan häviämisepisodi - meillä häviää milloin mitäkin - ja meillä tiedetään jo, että se on se "Koriston kummitus" (Koristo on asuinalueemme nimi) joka on ollut asialla. Samainen kummitus myös sotkee täällä paikkoja ja tekee muitakin kummallisuuksia;)
    Toivottavasti kirja löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Lady:) Kirjaa vaan ei löydy.. Ihan täydellinen mysteeri!! Jospa se on se samainen Koriston kummitus, joka kyläilee täällä meilläkin!?

      Poista
  2. Hei BW, työhön nahkahame sopii loistavasti (jos ei ole liian lyhyt), kun siihen yhdistää vaikkapa paitapuseron tai kashmirneuleen.
    Toivottavasti kirjasi löytyy. Minullakin on kadonnut mystisesti kollageeniseerumi. Olen etsinyt sitä kaikkialta. Ei löydy. Ihmeellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nahkahameessa mitta on varmaankin vielä tärkeämpi kuin muissa hamosissa! Tämä on onneksi aika säällisen mittainen:)
      Eli voisiko päätellä, että siellä samaisessa paikassa on jo kerättynä siis minun ammattikirjan lisäksi myös kollageeniseerumipurkki:)

      Poista
  3. Mukava lukea taas päivityksiäsi täällä blogissa, Instassa ei ole pitkiä tekstejä. :)
    Hmm, olen mestari hukkaamaan kaikkea sälää. Toisaalta löydän lopulta poikkeuksetta sekä omat että muiden itse kadottamat tavarat.
    Onko kirja sen verran ohut, että se mahtuisi jonkin muun väliin (paperinkeräysroskis!)? Lemmikkejä tai hyvin pieniä lapsia teillä ei tainnut olla? Joskus myös auttaa, kun ottaa etsimiseen avuksi jonkun ulkopuolisen. Hän voi huomata sekunneissa, että mokoma kadonnut asia olikin maastoutunut vaikka tekstiilien sekaan tai löytää sen luonnollisesta paikasta (esim. kirjahylly tässä tapauksessa...) Toivottavasti löydät etsimäsi, tai sitten löydät jotain vielä parempaa lukemista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Fantome hyvistä vinkeistä! Olen itsekin aika mestari löytäjä, koska en luovuta ihan vähällä. Samoin äitini on aikamoinen velho näissä asioissa, mutta kirja vaan ei löydy. Meillä ei ole enää yhtään ideaa, missä se voisi olla, koska kaikki paikat on tutkittu ja vaihtoehdot yritetty ottaa huomioon.. Voi että ottaa kuule pannuun!! Ja se oli mun "läksykirjoja", jotka sain Sveitsistä mukaani luettavaksi ennen seuraavaa jaksoa..

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus. Tuommoinen tavaran häviäminen on kyllä jännää, meillä lienee kanssa jotain taikaa asunnossa, kun tuota aika ajoin tapahtuu. Kyllä se yleensä löytyy jostain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan Dahlia tässä asiassa jotain ihmettä tapahtuvaksi:) En voi yksinkertaisesti käsittää! Joku ufo sen on vienyt:)

      Poista
  5. Mukavaa, kun olet taas linjoilla! Oletko muuten ajatellut, että voisit jossain vaiheessa esitellä kodistasi joitakin osia vai haluatko pitää sen yksityisenä?

    Ah, tuo yhdistelmä on aivan mahtava! Nahkahameen kanssa pitää tosiaan olla tarkkana, mutta röyhelöpaidan kanssa se menee oikein hyvin myös työasusta.

    Minä hävitän helposti tavaroitani, mutta yleensä löydän ne. Tuollainen häviäminen kuin tuhka tuuleen on äärimmäisen raivostuttavaa! Toivottavasti opus löytyy vielä jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoppa Sara uusin postaus, jossa esittelen keittiön tämänhetkistä tilaa:) Raksavaiheessa esittely oli ihan helppoa, koska eihän se silloin ollut vielä mikään koti.. Pieniä palasia silloin tällöin varmaankin luvassa:)

      Poista
  6. Wau, onhan tuo kyllä aika hot;)
    T:Sakke

    VastaaPoista
  7. Voi, asu mun makuuni! Pitää kokeilla itekkin yhdistää vaaleansininen kauluspaita nahkahameeseen. :)

    Onpa hämärä juttu tuo katoaminen. Kerro ihmeessä mistä löytyy jos löytyy, jää muuten muakin vaivaamaan sen kohtalo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaappa vaan Emma kuinka sen häviäminen vaivaa meikäläistä!! Mietin sitä suunnilleen joka tunti ja siivoilen paikkoja se mielessä. Tänne on laskeutunut ufoja ja ne pitää majaa tässä meidän uudessa kodissa. Tai ottaa musta mittaa. Muuta en enää keksi:)

      Poista
  8. Mestarihävittäjä täälläkin :). Kuinkahan monet hanskat ja rukkaset olen hävittänytkään elämäni aikana? Perhekriisiä on pukannut useammankin kerran, kun on etsitty jotain koepaperia tai vastaavaa ja käännetty koko talo ylösalaisin, puuh - onneksi edellisestä kerrasta on jo aikaa *koputtaa puuta*. Toivottavasti se kirja löytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sattuu sitä siis muillekin:) Minä tosin olen aina ennen löytänyt sen mitä olen hävittänyt. Tämä mystinen kirja ei vaan löydy..

      Poista
  9. Ihanan naisellinen pusero! Kirja: kun laskit kirjan muistisi mukaan pöydälle vai minne lie, keskeyttikö joku asia sinut? Eli otitko sittenkin sen vahingossa käteesi ja menit toimittamaan jotain asiaa, joka sinut keskeytti tai menit sen henkilön luo, joka sinut keskeytti? Onko se kirja siellä, minä vaelsit niiten silmälasien luota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä Romantic Lady! Olen yrittänyt elää kaikki ne sekunnit uudelleen ja miettiä, että mitäkö olen tuolle kirjalle oikein tehnyt sen viimeisen kirkkaan muistikuvan jälkeen! Varjelin sitä todellakin koska se piti ottaa seuraavana päivänä laukkuun yhdessä silmälasien kanssa. Silmälasit oli siinä edelleen, mutta kirja oli kadonnut.. Miltäköhän ne ufot muuten näyttää?:)

      Poista
  10. Lumikuningatar21.3.2014 12.04

    Todella mystisesti kadonnutta kirjaa metsästettiin myös meillä: entisestä kodistamme kaikista mahd.paikoista, työmatkan hotellista ja VR:n löytötavaratoimistosta. Jouduin maksamaan (ekan ja toiv.vikan kerran) kirjastoon ammattiin liittyvän kirjan, jota en ollut ehtinyt edes lukea! Eipä ole paljon varaa enää sanoa lapsillekaan kadonneista tavaroista. Puolisoistako tällaiset piirteet tarttuvat avioliiton myötä?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin vaan kuvitella, miten raivostuttavaa on ollut maksaa se kirjastoon!! Minä laittaisin sen kuluerän muuten verovähennyksiin, btw! No, kokemusta rikkaampi:)

      Poista
  11. "Tätsky" näyttää hyvältä! Ja tuo paita vaan on niin kaunis! :) Mukava viikonlopun jatkoa... kyllä se kirja vielä löytyy!

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.