Toinen I Love Me -messupäivä

14.10.2013

Sunnuntai eli toinen messupäivä alkoi aika rennoissa tunnelmissa. Enää ei ollut paineita ja jännitystä ilmassa samaan malliin kuin edellisenä päivänä. Tähänhän voisi vaikka tottua, heh. Päälle valikoitui perjantaina Kööpenhaminan Kastrupin lentokentän H&M:n myymälästä ostettu sininen, ihanan rento mekko sekä asua piristämään Minna Parikan kengät.

Annoin meikkauksen sunnuntainkin osalta ammattilaisten käsiin ja tällä kertaa sen teki Suomeen keväällä lanseeratun Glo Minerals -meikkisarjan päämeikkaaja Suvi. Ihanan persoonallinen nainen, joka puhuu muuten äidinkielenään saamea! Wow!

Ja ihan parastahan messuilla oli tälläkin kertaa nähdä blogiystäviä ja tutustua tietysti uusiin. Marjukan kanssa olimmekin sopineet jo aikaisemmin yhteiset messuvuorot ja sunnuntaina meitä "aikuisbloggaajia" oli koolla isompi joukko. Hanna Sumari ei varmaankaan esittelyitä kaipaa, mutta tiesittekö, että hän kirjoittaa kahtakin blogia: Elämä on ihanaa ja Keittiön kautta. Samoin pinkkine korkokenkineen ympäristöä elävöittävä ja piristävä supernainen eli Pinkit Korkokengät -blogin Maiju on aina ihan mielettömän energisoivaa seuraa.
^Vasemmalta Maiju (Pinkit korkokengät), Hanna Sumari, minä ja Marjukka.
^Martina Aitolehtikin taitaa olla niitä supernaisia, jotka eivät esittelyjä kaipaa.

Moroccan Oil oli varmasti yksi messujen näyttävimmistä osastoista. Ja kylläpä heidän ympärillään olikin melkoinen kuhina. Kyseinen hiusöljyjen kiistattoman kuninkaan titteliä kantava ja kaikkien trendsettereiden huulilla oleva merkki on kyllä tehnyt näyttävän saapumisen Suomen markkinoille. Ja tietoisuus senkuin vaan kasvoi, kun kaikki messuvieraat kantoivat Moroccan Oilin pusseja käsissään. Se nimittäin annettiin kaikille messuvieraille jo heti sisääntulon yhteydessä.

Moroccan Oilin osastolla oli myös upeita hiusnäytöksiä, joiden mallit olivat mitä luultavimmin pukeutuneetkin tuotemerkin väreihin ja kyllä vaan, alla näkyvä mallikin oli lähes luvattoman kaunis!

^Biozellin osastolta saimme mukavat tuotepussukat, joista juttua myöhemmin.
^Mariela Sarkima ahkeroi messut jo konkarin ottein. Aina kun menin Remingtonin osaston ohi, hän oli mirkofonin ääressä luennoimassa ja messuvieraita kampaamassa. Seuraavassa hetkessä hän olikin jo Cailapin osastolla luennoimassa meikkauksesta. Aikamoinen supernainen hänkin! Mutta siis, hänenlaisille energiapakkauksille olisi messuilla niin paljon tarvetta!
^Päivä huipentui taas Alex W:n haastatteluun, jonne pääsimmekin yhdessä Marjukan kanssa.
Muotinäytös oli tietysti myös messujen parasta antia ja se kyllä ansaitsee ihan oman postauksensa. Se oli toteutettu todellakin ison maailman tyyliin a´la Teri Niitti. Mutta siitä siis myöhemmin.

Luvassa myös se juttu, jota jo aiemmin lupailin, eli erään ihonhoitosarjan testausryhmän esittely:)

Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

11 kommenttia:

  1. Minne on kadonnut mapsin muotia blogi (joskus löysin sinne vinkistäsi ja nyt kun koetan löytää blogia, sitä ei ole olemassa?)? Anteeksi et sun blogiisi tuun aihetta kyseleen, sinä ja mapsi nyt vana olitte vakbloggareita, joiden juttuja vaatteista ja muusta kävin kurkistelemassa ja ottamassa vinkkejä.
    -mari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, vastailen täällä BW:n pyynnöstä itse. Olen valitettavasti päättänyt lopettaa blogini henkilökohtaisen elämän kiireiden vuoksi. Sen vuoksi sitä et enää löytänyt. Kiitoksia kuitenkin mielenkiinnosta ja täältä BW:n blogin kautta löydät varmasti paljon muita tosi mielenkiintoisia blogeja!
      Terkuin Mapsi

      Poista
    2. No höh...harmillista itseni kannalta, et päätit lopettaa blogin. Mukavaa jatkoa Mapsille kuitenkin.

      Ja kiitos BW:lle informaation jakamisesta (toivottavasti tämä blogi pysyy olemassa :) ja jaksat kirjoitella (mulle nää blogit on korvanneet aikakausilehdet).

      -mari-

      Poista
  2. Hei, mistä Marjukan mekko on peräisin?

    _Kaia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihana mekko! Marjukka on kertonut siitä omassakin blogissaan, mutta sen verran tiedän, että se on Nectarinesta ostettu ja merkiltään italialainen Stefanel.

      Poista
  3. Ihailin tuota mekkoasi kun olit meikattavana Glo Mineralsin osastolla. <3 Oletko nähnyt, että onkohan noita myynnissä Suomenkin henkkiksessä?
    Oli myös mukava huomata, että ottamani kuva on päässyt mukaan postaukseen. :) Noi osaston valot olivat aika kovat, enkä tainnut itsestäni saada yhtään onnistunutta kuvaa koko viikonlopuna aikana. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kaunokainen! Kävinpä heti blogissasi, koska muistan Sinut oikein hyvin teidän osastolta:) Ja kiitos ottamistasi kuvista! Valo oli kyllä hieman hankala, mutta minkäpä niille voi.
      Minä en osaa sanoa, löytyisikö näitä Suomen henkkamaukalta, mutta jostain syystä epäilen.. Olen käynyt niin monta kertaa kurkkimassa heidän mekkovalintojaan mutta ei tätä kyllä ole siellä näkynyt. Siellä tosin kierto on niin kovaa, että suosituimmathan kiertää supernopeasti.
      Mukava tutustua:)

      Poista
    2. Voi kiitos, mukava kuulla että kävit vierailulla. :)
      Totta, ei niille valoille mitään mahda. Vähän kanssa epäilen mekon löytymistä, kun tuntuu että Tukholmassakin on aina ihan eri tuotteet kuin täällä. Mutta täytyy välillä käydä väijymässä, jos vaikka onni potkaisisi!
      Kiitos samoin. :)

      Poista
    3. Tuota mekkoa on ainakin myynnissä hm omilla nettisivuilla!! :)

      Poista
  4. Löysin blogisi sattumalta ja tykkään oikein kovasti :) Itsekin kävin messuilla ja postailin aiheesta. Liityin lukijaksesi! Kurkkaa blogini ja messupostaukseni (ja liity lukijakseni, mikäli tykkäät) :)

    http://minna-rose.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla:) Minäpä kävinkin jo blogissasi, joka oli tulvillaan ihania kuvia! Sinulle on kyllä hyvä kamera ja selvästikin osaat sitä käyttää! Ihana blogi!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.