Pretty Scary Hair & Make Up Couture Show

27.10.2013

Jänniä nämä viikonloput nykyään, näin rakentajan näkökulmasta katsottuna. Kun viikolla ei juurikaan ehdi niitä juttuja hoitaa, ajoittuu ne kutakuinkin viikonloppuihin. Kuljetaan, vertaillaan, katsotaan, mittaillaan - etcetera etcetera. Tänä viikonloppuna eli käytännössä tänään sunnuntaina oli vuorossa Omakotimessut Myyrmäen hallissa. Se tarkoitti puolestaan sitä, että ulko-ovitarjoukset saatiin liikenteeseen. Samoin hana-asiat saatiin myös käynnistettyä. 

Lisää messuja siis viikonloppuihin!

Sen lisäksi tuli poikettua myös Marimekon ystävänmyynneillä Herttoniemen tehtaanmyymälässä. Yksi pienten lasten raitabody tarttui mukaan eli joululahjahankinnat on nyt virallisesti korkattu. Kerrankin hyvissä ajoin minulta, joka suoritan sen tehtävän palttiarallaa aaton aattona. Joulusta tulikin mieleeni, että pipareitakin on tullut muuten leivottua jo useamman kerran tänä syksynä. 

Ai niin, ja jotta sunnuntaipäivä ei menisi ihan toimettomuuden nimissä, kävimme myös Sirkus Finlandiassa katsomassa tämänvuotisen näytöksen. Aika huikeaa, sanon minä - maailmanluokan spektaakkeli! Käykää ihmeessä itsekin katsomassa, jos saatte siihen tilaisuuden. Täällä Helsingissä Sirkus Finlandia on parkissa enää vain ensi viikon eli finaalinäytös on ensi viikon sunnuntaina 3.11 klo 17. Aikaa on siis vielä viikon verran!

Ensi viikolla lähden käymään Tukholmassa ja sitä seuraavalla viikolla olisi taas Kööpenhaminan vuoro. Kaikkea kivaa on siis luvassa, vaikka erityisesti tuo Köpiksen reissu tietääkin taas rutkasti töitä, niin ennen, jälkeen kuin aikana.

Lupailin teille eilen näytöskuvia huikeasta muotinäytöksestä, mistä pääsimme eilisellä Mariela Sarkiman järjestämällä brunssilla osallisiksi. Hänen luovuuttaan ja energisyyttään ei voi kuin ihailla! Jos Suomessa olisi kaikki ihmiset (tai vaikka vaan edes osa) hänen energiatasollaan, ideointikyvyillään  ja itsevarmuudellaan varustettuja, niin hitto meillä ei olisi kuulkaa mitään ongelmia tässä yhteiskunnassa! Jos haluatte itsekin osallistua ensi vuonna Marielan jo perinteisille kauneusbrunssille, niin kannattaa tykkäillä hänen Facebook -sivuistaan. Ajankohta päivitettäneen sinne ensimmäisenä.

Tämä hius- ja meikkimuotinäytös oli siis Marielan ja hänen tiiminsä käsialaa eli pidemmittä puheitta menkäämme kuvien pariin.

Oikein energistä uutta alkavaa viikkoa teille kaikille!









Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

6 kommenttia:

  1. Kerrankin oikein hauska show! Mä ottaisin tuon punaisen skottiruudullisen asun, mies olisi innoissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kieltämättä aika hieno! Tässä vähän lisätietoa kyseisetä "Ruutusotilas” -asusta. Mallina on Laura Roivainen, meikki on Emma Räsäsen tekemä. Hän on muuten tämän vuoden body paint SM 2. Hiukset Maia Hirvonen/ Kampaamo Dynastia, Helsinki
      - skottiruutuhameista sekä paljettipaidasta rakennettu mekko
      - sivuilta liimattu + ranskalaisesti letitetty korkea irokeesikampaus. Huom! Tehty kokonaan mallin omista
      hiuksista, myös hiustenväri on oma, ei värjätty!
      - pääkallokasvomaalaus tehtiin mustalla body paint -vesivärillä. Meikkipohjana kestävä Teint Idole Ultra
      24 h.

      Poista
  2. Wau, pakko sanoa, että älyttömiltä, ja tietenkin "kauhean kauniilta" näyttivät mallit! Brunssin tiimellyksessä en ehtinyt itse kunnolla nauttia näytöksestä, mutta tosi kiva nähdä kuvia!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotinäytös oli vähintäänkin elämyksellinen! Erityisesti tykkäsin siitä, että he kiertelivät ympäri salia, jolloin kaikille tarjoutui mahdollisuus nähdä mallit "eturivistä".

      Poista
  3. Minulla on kaksi haavetta ( tai noo aika monta muutakin....) eli päästä joskus oikeaan muotinäytökseen ja nyrkkeilyn ammattilais-iltaan kunnon areenalle!
    Ihan vaikka tunnelmankin vuoksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, Lennu sun unelmat on vähintäänkin saavutettavissa:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.