Viikon offisiaali - hameen kanssa

21.9.2013

Terveiset Vierumäeltä. Edessä on urheilun täyteinen viikonloppu. Jostain syystä tämä meneillään oleva syksy on alkanut laiskanlaisesti, mitä urheiluun tulee. Illat on olleet täynnä kaikenmaailman menoja ja tekemistä ja ajalle tyypilliseen tapaan, työkin on imenyt kaikki mehut. Kyllähän se vie mehut, jos asialle ei tee mitään. Ja siinä sitä sitten ollaan kierteessä. Tekosyitä tekosyitten perään.

Toivottavasti tämä viikonloppu on alkusykäys vähän järjellisempään eloon. Keho nimittäin huutaa tyytymättömyyttään.

No mutta. Lupailin eilen, että kokeilen Banana Republicin jakkua vielä hameenkin kanssa. Löysin mielestäni erittäin hyvän paidan sen pariksi eli enää puuttui vain mieluinen alaosa. Housuissa en nimittäin tunne töissä oloani omimmaksi. 

Tämä kevyesti a-linjainen vanha hamehan on varsin kiva sekä malliltaan että väriltään jakun pariksi. Ja vasta näin yhdistettynä lopputulos on sellainen, että tunnen oloni kotoisaksi. Minusta tässä asussa on jopa ripaus mennyttä aikaa, sellaista vanhanajan opettaja -fiilistä. Kuvien rusettipaita on kyllä ollut mieluinen löytö Mangon syysmallistosta.

Kuvat on laadultaan vähän niin ja näin, eikä uusi rannekellokaan erotu.. Eipä sen tarvitsekaan, koska teen siitä ihan oman erillisen postauksen.

Minä lähden kuulkaas nyt urheilupuuhiin. Himoan sitä tunnetta, että keho tietää tehneensä terveyttä edistävää työtä! Haluan palata sunnuntaina kotiin niin, että lihaksia särkee! 

Terveyttä edistävää viikonloppua Sinullekin!
Jakku: Banana Republic
Paita: Mango
Hame: H&M
Kengät: Unisa

Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

5 kommenttia:

  1. Näyttää hyvältä! Onko tuo pusero satiinia, silkkä vai mitä materiaalia? Hohtaa niin kauniisti. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis tuo Mangon paita! Katselin itsekin aika vastaavantyyppistä, mutta jäi vielä kauppaan.

    Kivaa urheiluviikonloppua, kerrohan siitä lisää joskus! Syksyllä kannattaa kyllä satsata kuntoiluun ja itsestään huolehtimiseen. Muuten tuleva kaamoskausi imaisee kyllä sinne syövereihinsä ja liikkeelle lähteminen on entistä vaikeampaa!

    VastaaPoista
  3. No voi ei, oltiin eilen Teatrossa kuuntelemassa Laura Voutilaista, olitko Sinäkin? Mukavaa liikuntapäivää :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis pusero, tulee niin mieleen omat ihanat kasaripuserot. Upea on myös jakku.

    VastaaPoista
  5. Ihanat asut! Kivaa Vierumäki-viikonloppua!

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.