I Love Me -megatapahtuma virallisine bloggaajineen

3.9.2013

Taas on se aika syksystä, jolloin on syytä tarkastaa almanakan tilanne siten, että siellä on varmasti tilaa lokakuun puolivälissä eli 11.-13.10.2013!

Kyseisenä viikonloppuna nimittäin järjestetään messukeskuksessa taas (vaatimattomasti) Pohjois-Euroopan suurimmat terveys-, muoti- ja kauneusalan messut. Suomeksi sanottuna siis perinteiset Muotimessut. Tapahtuma on todellakin kasvattanut vuosi vuodelta suosiotaan ja tätä nykyä vierailijoita on ollut noin 45.000 ja näytteilleasettajiakin on huikeat 600 kappaletta.

Ja tiedättekö mitä! Olen tänäkin vuonna bloggaajana mukana tapahtumassa! Ette arvaakaan, miten hienoa oli saada jälleen kutsu I Love Me -tapahtuman viralliseksi bloggaajaksi Blogger´s Loungeen! Alan olla jo veteraanisarjaa siinä(kin) kategoriassa, koska olin mukana samassa roolissa jo viime vuonna. Silloinhan Blogger´s Lounge -idea otettiin käyttöön ja bloggaajat olivat ensimmäistä kertaa merkittävässä roolissa osana tapahtumaa. 
Tänä vuonna tapahtumassa on bloggaajia mukana ennennäkemättömän paljon - monelle teille entuudestaan tuttuja kuin varmasti ihan uusiakin tuttavuuksia. Olen kovasti otettu, että meitä "aikuisen kategorian" bloggaajiakin on mukana minun lisäkseni useampia - mitä se aikuisuus sitten ikinä tarkoittaakaan.. Kannattaa siis käydä tutustumassa kaikkiin heihin jo etukäteen vaikkapa tästä linkistä

Tapasin jo suuren osan bloggaajakollegoistani ensimmäisessä miitingissä, joka meille järjestettiin viikko sitten Simonkadun Hotel Scandic´ssa. Aivan erityisen mielenkiintoista oli tavata ensimmäistä kertaa Pinkkien Korkokenkien Superuser, varsinainen ilon ja valon energiapakkaus, Hulluna Vaatteisiin -blogin Maiju. Ja monet monet muut.

Palataan tähän messuaiheeseen varmasti vielä monet kerrat niin ennen messuja, kuin ehkä niiden aikana sekä tietysti niiden jälkeen. 

Huh huh, mikä blogisyksy minulle onkaan siunaantunut! En voi oikeasti edes ymmärtää! Toivottavasti nähdään syksyn mittaan ja saan tilaisuuden tutustua lähemmin myös Teihin!

Tässä vähän tunnelmapaloja meidän blogimiittingistä viikon takaa:


 ^Ammattilaisen kynnet näyttävät tältä!
^Vaikka paikalla oli toinen toistaan upeampia naisia, niin siitä huolimatta, jotenkin kummasti päädyin Suomi-Seuran Matkatoimiston edustajan, aika mukiinmenevän komistuksen, espanjalaisen Fito Benitez´n käsivar.. tai siis samaan kuvaan hänen kanssaan, heh:) 

Mutta hei - näihin kuviin ja tunnelmiin, jatketaan haavematkailua ja minä elän toivossa, että nähtäisiin syksyn mittaan!

Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

9 kommenttia:

  1. Hi hii... erityishuomio viimeisessä kuvassa ja tekstissä ;)
    Oli kiva tutustua ja varamaan kivaa tulee olemaan ko. tapahtumassakin. Ja edelleen Parikat on upeat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuin myös Maiju, oli tosi mukava tutustua! Olit luonnossakin juuri niin aurinkoinen ja energinen kuin mitä blogissasikin! Meillä tulee mukava viikonloppu sitten lokakuussa:)

      Poista
  2. Maijulle jo kommentoinkin, että on tosi kiva juttu, kun aikuisia bloggareita on siellä useampi - ja aika moni blogisuosikkini;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, hienoa, että bloggaajaskaala on todellakin laaja ja aikuisen kategorian edustajia tosiaan useampikin paikalla! Että tervetuloa vaan niin tavataan sitten siellä:)

      Poista
  3. Vatevan messuthan ne silloin joskus olivat. Niitä tuli koluttua työn puolesta. Vai ovatko nämä samaa sukua, kun ajankohta on mielestäni myöhäisempi. Onnea Sinulle! Olisi kiva päästä tutustumaan tapahtumaan ihan livenä, mutta postauksia sitten luen sitäkin ahkerammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Vatevan messut oikein hyvin ja kävin siellä itsekin! Mutta olivatkohan ne yleisölle avoimet? Itse kävin siellä aina äidin kanssa silloin kun ovet olivat vain ammattilaisille avoimet.. En tiedä, onko näillä nykypäivän messuilla yhteyttä Vatevan messuihin, mutta muotihan näissäkin on vahvasti esillä ja tosiaan hienoa, että kaikki pääsee mukaan! Vateva oli aikoinaan minun vuosikelloni kohokohta ja aina tuli sellainen Liisa Ihmemaassa -fiilis:)
      Oi niitä aikoja:)

      Poista
  4. Mahtavaa, että pääsit mukaan! Löysin blogiisi Uusi kuvakulma-haasteen kautta, jäin lukijaksi! Muista laittaa linkki mulle, niin postaan niitä sitten muidenkin iloksi blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska tutustua Riikka! Tämä haaste toi tosi tosi hyvä idea Sinulta!! Minäpä ilmoittelen, kuhan keksin oman tapani toteuttaa tämän:)

      Poista
  5. Thanks Pia for the pic and the kind words :D

    VastaaPoista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.