Joulupukkipäivä keskellä kesää

29.7.2013

Niinhän siinä sitten kävi, että Rihanna jäi kuin jäikin näkemättä ja kokematta. Todella fiksua ostaa kalliit liput ja sitten olla menemättä konserttiin.. No, ei kyllä harmita, koska mieluummin jatkoimme lomailua vielä parin päivän ajan täällä kotiseudulla.

Kotiseudulla on joitakin sellaisia paikkoja, joissa täytyy vierailla kerta toisensa jälkeen. Ne yllättäen liittyy jotenkin kiertäen ja kaartaen aina syömisiin. Lopputuloksena olen niin ähkyssä, että tätä mässytyksen määrää ei juosta kilometrin tai kahden lenkillä balanssiin. Ihan hyvä siis, että kotiseutu on huomenna tältä erää taas nähty. Jääpä muillekin jotain syötävää, heh.

Tänään teimme jotain, mitä en ole kokenut piiiitkiin pitkiin aikoihin. Päätimme nimittäin lähteä ihan ex temporee- reissulle Rovaniemelle. Auto lastatiin lapsilla ja nokka kohden Joulupukin maata. Joulupukilla minuakin lapsena "peloteltiin", joten mikäpä lapsille sen parempi paikka.

Vierailu oli kaikin puolin hyvinkin elämyksellinen, jopa jenkkiläiseen suureelliseen tyyliin. Olin hiukan hämmästynyt, miten hienosti konsepti oli toteutettu ja ennenkaikkea siitä taianomaisuudesta, joka tarttui heti ovesta sisään astuttaessa. Joka puolella oli joulu läsnä!

Mennään siis kuvien pariin.
^Tässä vähän asemointia. Toivottavasti olette viimeistään nyt kartalla.
^Tiesittekö te, että Joulupukki asuu tässä varsin huomaamattoman näköisessä luolassa, joka oli kaivettuna kallioon? Minä en ainakaan tienyt.
^Luola osoittautui varsinaiseksi satumaaksi. Heti kun luolaan astui, alkoi tunnelma olla askel askeleelta enemmän täynnä taikapölyä.
^Tämä herra ei esittelyitä kaipaa. 

Pakko kertoa eräs keskustelu, jonka Joulupukki kävi erään 3-vuotiaan rasavillipoikasen kanssa:

" Tiesithän Sinä poikaseni, että ketään ei saa lyödä eikä potkia, ei missään tilanteissa!"
" Joo joo, mutta kun se Heikki-pappa härnää mua.."
" Kuuleppas poikaseni, Heikki-pappa on kuollut jo neljä vuotta sitten, ennenkuin Sinä olit edes syntynyt!"
" Kyllä se silti mua härnää.."
 ^Minä ja minun siskoni. Ollaan juu oltu kilttejä..
 ^Tonttukoulun oppilas.
^Jumalaisen kaunis Lumiprinsessa. Tuhatvuotias kaunokainen, eihän uskoisi!
^Lumiprinsessan valtakunnassa oli pakkasta kymmenen astetta. Hrr..
^Joulupukin postitoimisto. 
^Joulupukin maahan kuuluvat tietysti porot olennaisena osana. Nämä porot, tai siis kokonainen tokka niitä, bongattiin melkein keskeltä Rovaniemen kaupunkia. Olivat tainneet päästä karkuteille pukilta..
^Kuten myös nämä valtatien varrelta bongatut yksilöt. 

Olkaa siis hyvät ihmiset varovaisia liikenteessä! 
Olkaa myös kilttejä, koska muuten te ette saa jouluna lahjoja..

Siispä mukavaa joulunodotusta itse kullekin:)

Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

8 kommenttia:

  1. Tuo Rovaniemen Santapark on kyllä ihana ja taianomainen paikka. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kiva paikka tutustua, sellainen, jonka voi ylpeydellä esitellä vaikkapa matkaajille.

      Poista
  2. Voi että tuonnehan on ihan pakko päästä käymään joku viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rovaniemi kaikenkaikkiaan on kuule ihan tutustumisen arvoinen kaupunki, ilman muuta!

      Poista
  3. Ihanan satumaisia kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna! Toivottavasti fiilis välittyi ruudun toisellekin puolelle, se oli tarkoitukseni:)

      Poista
  4. Kiitos kivasta postauksesta! Kun täällä koneen ääressä pyyhki hellehikeä, oli hauskan ristiriitaista heittäytyä joulutunnelmaan! :) Eikä se Rihanna missään nimessä olisi vetänyt vertoja itse Joulupukille!
    P.S. Täällä odotellaan kovasti kuvia "uusista" silmänympäryksistä... Millaisia jatkohoito-ohjeita olet saanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olinkohan mahdollisesti ensimmäinen, joka toivotteli jo mukavaa joulunodotusta:)

      Vierastan hiukan noita kasvojen lähikuvia, enkä ole tainnut niitä juurikaan täällä levitellä.. Eli mitään ennen/jälkeen -kuvia en varmaankaan tule täällä julkaisemaan. Ei niitä kyllä ole itsellänikään, ei sen puoleen..
      Jälkihoito-ohjeista kerroinkin jo tässä postauksessa:
      http://businessdress.blogspot.fi/2013/07/kemiallisen-kuorinnan-jalkihoito.html
      Mainitsinkohan siinä jo, että aurinkoa tulee välttää noin kuuden kuukauden ajan kuorinnan jälkeen eli tarkoittaa lähinnä 50 suojakertoimen käyttämistä aurinkoisella säällä sekä myös hattua. Sen tähden kesäaika ei ole parasta aikaa kuorinnan suorittamiselle..

      Mukavaa torstai-illan jatkoa ja kiitos kommentistasi:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.