Blogi-iltamat Hietalahdessa

13.5.2013

Sain kutsun mielenkiintoiseen blogitapahtumaan, joka iski jälleen ajankohtaisuudellaan. Nimittäin Hietalahdessa avattiin hiljattain uusi kauneuskeskus Miira C Beauty Clinic ja he olivat kutsuneet muutamia bloggaajia tutustumaan sekä heidän tuotteisiinsa että palveluihin. Tuoreena helsinkiläisenä tarvitsen tietysti täälläkin kosmetologin palveluita ja niinpä sen tarpeen kartoittamistarkoituksessa lähdin paikalle tutustumaan.

Menin työpäivän päätteeksi Hietalahteen (Hietalahdenranta 5 C) ratikalla 6T. Kävellenkin olisi päässyt oikein mainiosti paikalle Bulevardia pitkin kävellen, mutta kun oma aikataulu oli taas vaihteeksi sen verran tiukka, päätin valita julkisen.

Paikalle päästyäni Miira C:n huikean kauniit naiset ehdottivat joko rentouttavaa kasvohoitoa tai meikkausta ja minä päädyin jälkimmäiseen. Vastaanotto oli kyllä ihanan lämminhenkinen ja pidänkin tapahtumista, jotka ovat hyvin henkilökohtaisia luonteeltaan. Meitä bloggaajia oli nimittäin kutsuttu paikalle jo klo 15:sta eteenpäin, joka takasi sen, että jokaiselle oli varmasti aikaa. 

Päivämeikki tehtiin italialaisilla Diego Dalla Palman tuotteilla, joka merkkinä oli ainakin minulle ihan uusi tuttavuus. Meikki muuten viimeisteltiin kyseisen merkin make-up-fixerillä ja tietysti ihastuin siihen oitis. Mitenköhän en ole aikaisemmin edes tajunnut tarvitsevani sellaista suihkausta meikin kiinnitykseen? Sekaiho kun alkaa jossain vaiheessa päivää lähes poikkeuksetta kiiltää ja kaikki apu sen hallintaan on vähintäänkin tervetullutta.

Kunhan testailen kyseistä make-up-fixeriä, voin kenties antaa vinkkiä muillekin sekaihoisille. Sitä oli myynnissä ainakin heidän myymälässään Hietalahdenranta 5 C, nettikaupasta en sitä vielä bongannut.

Mutta siis, tutustukaa ihmeessä Miira C Beauty Clinic´n tarjontaan. Myymälässä oli vaikka mitä kivaa tarjolla, meikkien, ihon- ja hiustenhoitotuotteiden lisäksi mm. suomalaisen muotisuunnittelija Lalli Savolaisen Mielettömiä luomuksia! Siitä on ihan pakko tehdä kokonaan oma juttunsa!



Seuraa blogiani:
Google+

Blogin etusivulle pääset tästä linkistä, klik.

4 kommenttia:

  1. Kivannäköinen paikka! Hyvän kosmetologin löytäminen ei ole niin tukalaa, mutta että löytää paikan jossa viihtyy... Musta on yleensä kiva vaihtaa muutama sana hoidon alkaessa, mutta painajainen on kosmetologi joka puhelee koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen taas rupattelee kyllä minkä ehtii.. Olen nimittäin yleensä käynyt samalla kosmetologilla hyvinkin pitkään ja juttu tietysti jatkuu siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi:) Olen ystävystynyt matkan varrella jo monkin kosmetologin kanssa..
      Olen varmaankin hiljaisen kosmetologin kauhuasiakas, vai onkohan hiljaisia edes olemassa:)

      Poista
  2. Mä olen ajanut tuosta ohi vaikka miten monta kertaa ja aprikoinut, olisiko kiva paikka. Nyt tiedän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa poiketa! Minäkin olen muuten menossa parin viikon kuluttua heidän hoitopöydälleen, ihanaa!!

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.