Sunnuntain asu Vierumäellä

7.10.2012

Vierumäen yhdistetty mökki- ja urheiluviikonloppu alkaa olla takanapäin. Tavoitteena oli urheilla niin paljon ja monipuolisesti, että kroppa tietää tehneensä töitä. Ja voin sanoa, että kyllä tuntuu, auts. Paikat on.. no, sanotaan vaikka niin, että jumissa. 

Teen vielä paremmalla ajalla postauksen viikonlopusta ja laitan kuvia parista urheiluasustakin. Niitähän te useimmiten toivotte, joten olkaahan linjoilla:)

Tässä kuitenkin tämän päiväinen asu Vierumäellä otettuna. Näyttääkö asu teidän mielestänne kovin kansainväliseltä? Sitä se nimittäin todellakin on. Neule on tämän syksyn hankintoja Kiinasta Shanghaista, housut ovat Armani Exchange´lta Lontoosta ja alla pilkottava raitapaita Haaparannalta Ruotsista. Ei ollut tietoisesti tarkoitus olla "näin" kansainvälinen, mutta - vahinkoja sattuu:) 
Neule on muuten peräisin Shanghain keskustan (Nanjing Lu Road) hyvinkin kansainvälisestä  Metersbonwen lippulaiva -tavaratalosta. Kyseinen kauppa muistuttaa hyvinkin meidän suomalaista "tavaratalojen lippulaivaa" eli  tietenkin Stockmannia. 

Ihan Shanghaihin asti ei kuitenkaan tarvitse lähteä hankkiakseen itselleen harmaan miesten neuleen. Katsokaapa vaikka tätä Stockmannin nettikaupan Tommy Hilfigerin neuletta harmaana, niin lopputulos on hyvinkin samankaltainen. Itse asiassa miesten neulevalikoimat eivät ole (noin muutenkaan) naisille ollenkaan hullummat. Kannattaa ehdottomasti ainakin kokeilla! 

Minullekin on avautunut niitten myötä ihan uusi maailma (lue: viereinen vaatekaappi:), heh.

Neule: Tagline, Metersbonwe
Housut: Armani Exchange
Raitapaita: Stadium
Kello: Michael Kors

Pirteää uutta alkavaa työviikkoa teille kaikille!

Seuraa blogiani:

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. They are so sweet, especially at autumn time:)

      Poista
  2. Humn. Ehdottomasti taidan vierailla miehen vaatekaapilla, omistaa muutamankin kivan värisen neuleen. Saas nähdä saanko pitää päälläni vai ilmoittaako, että hanki oma :D

    Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mene salaa hänen vaatekaapilleen -> kehu sen jälkeen hänen neuleitaan -> kokeile kivointa vaihtoehtoa vaivihkaa -> jätä se hetkeksi päällesi -> unohda pidemmäksi aikaa -> huomenna hän on jo tottunut ajatukseen, että se onkin juuri Sinun päälläsi:)
      Dahlia, tämä on tekniikkalaji!

      Poista
  3. Ihan totta, jos haluaa hieman väljemmän neulee, miesten osastolta löytyy tosi kivoja! Joskus oikein harmittaa, kun naisten neuleet ovat aina niin slimmattuja. Ja jos ottaa suuremmaan kooon siinä toivossa, että se on väljempi niin sitten taas hihat ovat tooosi pitkät :( Tosin oman miehen kaappiin en vielä ole mennyt..ne on sitten niitä ihan liian suuria, heh.
    Kivaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Slimmi miehelle on väljä vaihtoehto naiselle. Näin se ainakin meillä toimii:) Teet Mapsi liian hyvää ruokaa!

      Poista
  4. Kiitos Metersbonwen vinkistä, sinne en olekaan vielä ehtinyt. Olikos muut tuliaiset mieluisia?
    T:Kiinan kaimasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tervehdys sinne maailman ääriin! Kyllä vaan kelpasi:)

      Poista

© Business Woman. All rights reserved. Designed with Happy days.